Windows 10:n ominaisuuksista lisää tietoa tammikuussa – huomio puhelimissa?

Manu Pitkänen

Windows 10:n ominaisuuksista lisää tietoa tammikuussa – huomio puhelimissa?
Jo kaksi viikkoa sitten kerrottiin Windows 10:n seuraavan isomman päivityksen tulevan ensi vuoden alussa. The Verge on onnistunut vahvistamaan omista lähteistään nämä tiedot. Microsoftin odotetaan esittelevän Windows 10:n ominaisuuksia laajamittaisemmin tammikuun lopulla.

Microsoft esitteli Windows 10:tä pintapuolisesti jo syyskuun lopussa. Tilaisuudessa ei kuitenkaan paneuduttu kovin tarkasti seuraavan käyttöjärjestelmän kuluttajille suunnattuihin ominaisuuksiin. Huomion keskipisteessä oli käyttöjärjestelmän desktop-versio, puhelimista tai tableteista ei puhuttu juurikaan. Tammikuun lopun tilaisuudessa Microsoft aikoo kertoa avoimemmin Windows 10:stä ja tuolloin saadaan todennäköisesti lisää tietoa käyttöjärjestelmän puhelin- ja tablet-versioista.

Apple ja Google ovat käyttäneet puhelimissa ja tableteissa käytännössä samaa käyttöjärjestelmää. Microsoft on lähestynyt laitteita erilaisesta kulmasta: puhelimille tarjotaan Windows Phonea ja tabletteihin kosketusnäytöille optimoitua Windows 8:aa. Windows 10:n myötä alustatason raja-aidat eri laitteiden välillä ovat hälvenemässä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.