Applen tuotteiden taustalla: Lapsityövoimaa ja pitkiä työvuoroja

35
Manu Pitkänen

Applen tuotteiden taustalla: Lapsityövoimaa ja pitkiä työvuoroja
Applen mobiililaitteiden kokoonpanosta huolehtiva Foxconn nousi otsikoihin kansainvälisessä mediassa vuonna 2010, kun yhtiön 14 työntekijää teki itsemurhan. Itsemurhien uskotaan johtuneen heikoista työolosuhteista. Nyt BBC on nostanut esiin Applen toisen sopimisvalmistajan, Pegatronin, tehtaiden työolosuhteet.

BBC Onella esitettävässä Apple's Broken Promises -dokumentissa esitetään pitkien työvuorojen uuvuttamia työntekijöitä, jotka taistelevat nukahtamista vastaan työaikana. Työvuorot voivat liikkua 12–16 tunnin välillä. Tauoilla nukkumisesta on tullut yleinen tapa tehtaalla.

BBC:n haastatteleman työntekijän mukaan hän on niin väsynyt, ettei jaksa nousta edes syömään, vaikka hänellä olisikin nälkä. Toiselle työntekijälle tehtaan päälliköt eivät suostuneet myöntämään vapaapäivää, vaikka hän oli paiskinut töitä 18 päivää putkeen.

Ohjelmassa kerrotaan myös, että Applen tuotteissa saatetaan käyttää lapsityövoimalla louhittua tinaa. Applen toimitusketjuun kuuluva tinasulattamo hankkii raaka-ainetta indonesialaiselta Bangkan saarelta, jossa BBC tapasi 12-vuotiaan työntekijän.

Apple ei suostunut antamaan haastattelua dokumenttia varten, mutta yhtiön mukaan kukaan muu elektroniikkayhtiö ei tee yhtä paljon varmistaakseen turvallisen ja reilun työympäristön.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (35)

Anonyymi käyttäjä
jepajuudas (vahvistamaton)

1

"Apple ei suostunut antamaan haastattelua dokumenttia varten, mutta yhtiön mukaan kukaan muu elektroniikkayhtiö ei tee yhtä paljon varmistaakseen turvallisen ja reilun työympäristön."

Heh.

Vastaa
prunester
prunester

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti AkZuh:

Ei taida olla applen ongelma, eiköhän ne osta vain ns palvelun foxconnilta jne.

Kyllä alihankkijan tekemiset on myös päämiehen ongelma.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti prunester:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti AkZuh:

Ei taida olla applen ongelma, eiköhän ne osta vain ns palvelun foxconnilta jne.

Kyllä alihankkijan tekemiset on myös päämiehen ongelma.

Tottakai ovat päämiehenkin ongelma. Harmi vaan, että tämäkin uutinen haluttiin yksilöidä Appleen ja iPhoneen, olisi ollut kohtuullista mainita, Foxconn ja Pegatron toimittavat puhelimia ja osia jokseenkin kaikille muillekin suurille valmistajille.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti AkZuh:

Ei taida olla applen ongelma, eiköhän ne osta vain ns palvelun foxconnilta jne.

Ongelman ulkoistaminen ei poista ongelmaa Appleltä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jepajuudas:

"Apple ei suostunut antamaan haastattelua dokumenttia varten, mutta yhtiön mukaan kukaan muu elektroniikkayhtiö ei tee yhtä paljon varmistaakseen turvallisen ja reilun työympäristön."

Heh.

Tuollaisiin ohjelmiin ei kannata lähteä kommentoimaan, ei vaikka yhtiö hoitaisi asiat mallikkaasti.

Nykyään touhu on sellaista että joku kaivaa jutun vaikka väkisin, josta sitten on lukijan vaikea ottaa tolkkua.
Vastaavasti toinen osapuoli (firmat) kertoo omaa kuorrutettua tarinaansa, josta taasen on vaikea kaivaa sitä totuutta kuinka kovasti tekevät asian eteen töitä ja siinä osnnistuvat.

Totuus ei välttämättä ole noiden esitysten puolessavälissä.

Apple on jokatapauksessa aidosti yksi niistä firmoista joka voi vaikuttaa asioihin. Ja tiettävästi se on muuttanut jokuvuosi sitten selkeästi linjaansa ja ilmeisesti vaikutuksia on ollut. Tiedä sitten totuudesta, mutta toivottavasti, marginaalit ainakin sillä kestäisi kovemmat vaatimukset paremmin kuin monella muulla.

Uskottavuutta tietenkin toisi jos esim Apple kertoisi millaisiin kauheuksiin se arjessa törmää valmistus/raaka-aine ketjuissa. Mutta hulluahan se olisi kertoa kun otsikot huutaisi tämän otsikon tapaa.

Vastaa
Giis
Giis

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Apple on jokatapauksessa aidosti yksi niistä firmoista joka voi vaikuttaa asioihin.

Nämä nyt on näitä joka vuotisia tyhjiä lässytyksiä.
Sama juttu ympäristöasioiden kanssa.

Me täällä lännessä huolehditaan pääasiassa ympäristöstä ja työolosuhteista palkoista lähtien tehtaissa, kun samaan aikaan kaikki tuotanto siirretään Kiinaan. Kiinassa kaikki on halvempaa, mutta sillä on oma hintansa. Se on tämänlainen mikä näkyy uutisessa.

Niin kauan, kun Kiinan ym. maihin tuotanto siirretään pelkän hinnan takia, niin muutosta ei tule. Kiinassa jatkuu jatkossakin luonnon pilaaminen ja surkeat työolot ja täällä lännessä nousee työttömyys. Ekologiset tehtaat hyvillä työolosuhteilla mätänee pystyyn Euroopassa ja jopa pohjois-Amerikassa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Apple on jokatapauksessa aidosti yksi niistä firmoista joka voi vaikuttaa asioihin.

Nämä nyt on näitä joka vuotisia tyhjiä lässytyksiä.
Sama juttu ympäristöasioiden kanssa.

Eivät ne tyhjiä ole. Ulkomaisten firmojen tilaukset ja paikallaolo kehittyvillä markkinoilla parantavat asioita, eivät silmänräpäyksessä, mutta vähitellen.

Nokia, Apple ja moni muu ovat tuoneet alihankkijoilleen sääntöjä ja rajoituksia, joita niillä ei ole ollut ennen. Ja ne ovat tuoneet paljon työtä, josta on seurannut talouskasvu, palkkojen kasvu ja nousu köyhyydestä. Ja ne vaikuttavat yhteiskuntaan monilla eri tavoilla, esimerkiksi kasvavan poliittisen aktiivisuuden muodossa.

Kuten Paul Krugman sanoo, "parempi huono ja huonosti palkattu työ, kuin ei työtä lainkaan"[1]. Tehdastyö vaikka pahamaineisella Foxconnilla on monelle köyhältä maaseudulta tulevalle kuin lottovoitto, jolla pystytään parantamaan omaa ja lähipiirin taloudellista tilannetta huomattavasti ja mahdollistaa osalle siirtymisen maaseudun köyhäillistöstä korkeampiin yhteiskunnallisiin luokkiin.

[1] http://web.mit.edu/krugman/www/smokey.html

Ei se ole noin yksinkertaista. Se millä köyhyydestä ja huonoista oloista (sekä materiaalinen, että lainsäädännöllinen) noustaan on nimenomaan talouskasvu. Jos tuotantoa ei siirrettäisi esim. Kiinaan kasvaisi niiden talous paljon hitaammin ja työväestöllä olisi kokonaisuudessa huonommat oltavat.

Ja samalla länsimaiset yritykset joutuisivat kilpailemaan halpojen aasialaistuotteiden kanssa, jotka olisi tehty aivan yhtä huonoissa tai vieläkin huonommissa oloissa kuin nykyään. Ja koska kuluttajille hinta on erittäin tärkeä suure olisi kilpailu nykyistäkin vaikeampaa.

Työttömyys ja tehtaiden mätäneminen johtuu siitä, että ne eivät ole olleet tuottavuudeltaan kilpailukykyisiä, jos kilpailukyvytöntä tuotantoa pidetään firman tai vaikka valtion subventoinnilla pystyssä vuosikaudet seuraa siitä vain ongelman kasvu ja ratkaisun siirto tulevaisuuteen.

Mitä muuten tarkoitat sanoilla "pelkän hinnan takia"? Sehän on ehdottomasti tärkein syy, mitä muuta yrityksen pitäisi ajatella? Ongelmana toki on se, että tietyt asiat, kuten ympäristö, eivät vielä näy siinä hinnassa. On kuitenkin vaikea nähdä parempana vaihtoehtoa, että tuotantoa *ei* siirrettäisi halvempaan maahan. Siitähän koko talousjärjestelmässämme on kysymys, erikoistumisesta.

LISÄYS. Se vielä unohtui sanoa, että länsimaisten yrityksten tilaukset ovat osaltaan edistäneet Aasian maiden teollistumista, ja OEM yritykset ovat viimeisen noin 10 vuoden aikaan muuttuneet yhä enenevässä määrin yksinkertaisesta koontatyötä tarjoavasta yrityksestä täyden palvelun taloksi, joka myös tarjoaa suunnittelutyötä. Eli niiltä saa halutessaan koko paketin.

Jalostusaste on siis koko ajan kasvamassa, se tarkoittaa suurempaa siivua potista Aasian maihin, kansainvälistä kokemusta niiden insinööreille ja yritysten johdolle ja se on pidemmällä aikavälillä sekä maille että niiden kansalaisille vain hyvä asia. Ja nimenomaan länsimaisten yritysten tilauksilla ja rahalla sekin on saatu käyntiin.

Vastaa
Giis
Giis

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Lyhyesti ja ytimekkäästi: Niin yksinkertaista se on. Jos tuotannot on suunniteltu näille kustannusmenoille, niin tulos on aika ennalta arvattu. Ihan turha mussuttaa muuta.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

10

Voisitko perustella kantaasi? Lähdetään vaikka ideaaliskenaariostasi(?), jossa länsimaiset firmat eivät tilaa mitään esimerkiksi Kiinasta. Millä muotoa kiinalainen työntekijä voisi paremmin, kun työtä ei olisi, talouskasvu olisi huomattavasti heikompaa ja teollisuus kehittyisi paljon hitaammin.

Vastaa
Giis
Giis

11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Lyhyesti ja ytimekkäästi: Niin yksinkertaista se on. Jos tuotannot on suunniteltu näille kustannusmenoille, niin tulos on aika ennalta arvattu. Ihan turha mussuttaa muuta.

Voisitko perustella kantaasi. Lähdetään vaikka ideaaliskenaariostasi(?), jossa länsimaiset firmat eivät tilaa mitään esimerkiksi Kiinasta. Millä muotoa kiinalainen työntekijä voisi paremmin, kun työtä ei olisi ja talouskasvu olisi huomattavasti heikompaa.

Jaa ei länsimaiset tilaa mitään Kiinasta? Voisitko ystävällisesti tarkistaa tarkemmin missä maassa valtaosa elektroniikasta tehdään, riippumati mikä merkki laitteessa on?

Kun tuotantokustannukset on laskettu näin, kun ne nyt on, niin on ihan turha olettaa länsimaisten tehtaiden pystyvän samaan mitä Kiina tai muu maa missä vastaavat työolosuhteet on voimassa. Idässä on lapsityövoimaa, naurettavat palkat millä saa tyyliin riisikupin päivässä ruokaa ja saa asua kartonkihökkerössä, ei ole minkäänlaisia luontoa säästävää toimintaa. Kaikki paska kaadetaan niine hyvineen luontoon.

Talouskasvu on ihan toissijainen juttu tässä. Me puhuimme näistä tehtaista missä kulutustavaraa tehdään. Raha varmaan näkyy sitten toisaalla. Ongelmallista tässä on nimenomaan se, että idässä olevat tuotannot ovat ongelmallisia heille itselleenkin. Etenkin pitkällä juoksulla, kun kaikki on pilattu. Toisaalta se on ongelma meille länsimaillekkin. Kun meillä ei ole järkevällä tavalla varaa tuottaa tavaraa samaan hintaan mitä itä, niin olemme työttömiä. Sahaamme siis omaa oksaamme myös.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Voisitko perustella kantaasi. Lähdetään vaikka ideaaliskenaariostasi(?), jossa länsimaiset firmat eivät tilaa mitään esimerkiksi Kiinasta. Millä muotoa kiinalainen työntekijä voisi paremmin, kun työtä ei olisi ja talouskasvu olisi huomattavasti heikompaa.

Jaa ei länsimaiset tilaa mitään Kiinasta? Voisitko ystävällisesti tarkistaa tarkemmin missä maassa valtaosa elektroniikasta tehdään, riippumati mikä merkki laitteessa on?

Tottakai tilaavat, mutta sinä kovasti annoit ymmärtää, että näin ei ole hyvä, joten varmaankin *ideaalisi* olisi että niin ei tapahtuisi. Olisiko kiinalaisen työläisen silloin parempi olla?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Talouskasvu on ihan toissijainen juttu tässä. Me puhuimme näistä tehtaista missä kulutustavaraa tehdään. Raha varmaan näkyy sitten toisaalla.

Jos mietimme ovatko länsimaiset tilaukset hyvä vai huono asia niille "riistetyille työntekijöille", on talouskasvu ja sen tuomat yhteiskunnalliset muutokset yksi keskeisimmistä asioista.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Ongelmallista tässä on nimenomaan se, että idässä olevat tuotannot ovat ongelmallisia heille itselleenkin. Etenkin pitkällä juoksulla, kun kaikki on pilattu.

Voivat olla tai voivat olla olematta, riippuu kauhean monesta asiasta, joten en lähtisi yleistämään. Talouskasvun ja jalostusasteen nousemisen myötä on mahdollisuuksia puuttua myös epäkohtiin, jos tehdään minimikorvauksella pelkkää suorittavaa ja fyysistä työtä ei mikään parane.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Toisaalta se on ongelma meille länsimaillekkin. Kun meillä ei ole järkevällä tavalla varaa tuottaa tavaraa samaan hintaan mitä itä, niin olemme työttömiä. Sahaamme siis omaa oksaamme myös.

Jos emme pysty tuottamaan jotain kilpailukykyisesti, kannattaa keskittyä johonkin ihan muuhun. Ja niin on tapahtunutkin. Ei ole mikään itseisarvo tuottaa vaikka latureita tai kaapelia Suomessa. Jos joku pystyy sen tekemään halvemmalla ja/tai paremmin kannattaa se ostaa heiltä. Silloin meidän pitää keskittyä asioihin, joita täällä osaamme paremmin kuin muualla.

Erikoistuminen ja osaamisen myyminen muille jollain sopivalla vaihdon välineellä on koko talousjärjestelmämme ydin.

Vastaa
Giis
Giis

13

Tämä viimeisin kappale tiivistää koko ongelma. Kun yleisesti ihmiset elävät pilvilinnoissa, niin tulos on mitä on.

Vielä on joukko ihmisiä, jotka uskovat milloin mihinkin. Milloin meillä on tulossa työvoimapula, milloin se on suoraan käsissämme ja toisinaan keskitymme "siihen mitä osaamme parhaiten" ja se kuulemma pelastaa kaiken. Todellisuudessa olemme täysin kusessa. Koko Eurooppa on suurella prosentilla työttömänä ja korviaan myöden veloissa.

Ihan samaan aikaan idässä ollaan kyllä rahoissa, mutta sielä isolle prosentille väestöstä ei löydy mitään, mutta toki täällä jotkut höpöttää utopisia stoorejaan siitä miten huonosti niillä enää menisikään, jollei länsimaat ostaisi. Noh, kohta ei länsimaat osta, kun ei ole millä ostaa. Kaikki raha on velkakirjoissa kiinni. Katsotaan nyt miten pelkästään Suomen tilanne realisoituu piakkoin.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Erikoistuminen ja osaamisen myyminen muille jollain sopivalla vaihdon välineellä on koko talousjärjestelmämme ydin.

Tämä viimeisin kappale tiivistää koko ongelma. Kun yleisesti ihmiset elävät pilvilinnoissa, niin tulos on mitä on.

Millä tavalla tuo on "pilvilinna"? Ja mikä konkreettisesti on ehdottamasi vaihtoehto?

Ihan samaan aikaan idässä ollaan kyllä rahoissa, mutta sielä isolle prosentille väestöstä ei löydy mitään, mutta toki täällä jotkut höpöttää utopisia stoorejaan siitä miten huonosti niillä enää menisikään, jollei länsimaat ostaisi.

Sinä olit ilmeisestikin sitä mieltä, että länsimaisten yritysten ostot Kiinalaisilta alihankkijoilta eivät hyödytä kiinalaisten työntekijöiden asemaa tai kehitä yhteiskuntaa, siitä olin ja olen eri mieltä.

Ja ihan tarkennuksena, noin yleisesti ottaen "länsimaat" eivät osta mitään, "länsimaiset yritykset" ostavat. Siinä on aika vissi ero.

Noh, kohta ei länsimaat osta, kun ei ole millä ostaa. Kaikki raha on velkakirjoissa kiinni. Katsotaan nyt miten pelkästään Suomen tilanne realisoituu piakkoin.

Puhutko nyt länsimaisista yrityksistä vai valtioiden taloudesta? Ymmärräthän eron?

Vastaa
Giis
Giis

15

Voisi nyt kysyä sinulta, että ymmärrätkö yhtään mistä on kyse?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

16

En todellakaan ymmärrä mistä *sinun mielestäsi* on kyse, koska et halua sitä selkeästi ilmaista ajatuksiasi. Onnistut myös sekoittamaan keskusteluun kaikenlaista maan ja taivaan väliltä ilman, että kertoisit miten ne mielestäsi liittyvät asiaan. (voivat liittyä, mutta se ei ole ilmiselvää)

En ymmärrä esimerkiksi sitä, että miten länsimaiden julkistalouden ongelmat heijastuvat vaikka Appleen, joka tilaa laitteita Pegatronilta. Enkä vieläkään ymmärrä mitä ehdotat vaihtoehdoksi sille, että jos tuotanto paikassa S ei ole kilpailukykyistä, voi yritykselle N olla kannattavaa pistää tehdas kiinni ja siirtää tuotanto muualle.

Mutta uskon, että osaat selittää ajatuksesi hieman selkeämmin, että ei tarvitse arvailla.

Vastaa
Giis
Giis

17

Eli et ymmärrä. Kun sinusta sekoitan "maan ja taivaan väliltä" asioita, niin se on juuri sitä mistä on kyse. On ihan turha jatkaa (taas) keskustelua, jollei vastapuoli ole edes samalla läänillä keskustelussa.

Ihan ensimmäisessä viestissäni tähän uutiseen kerroin syyt ja seuraukset, joista voisi tietty tyhmempikin henkilö rakentaa ajatuksen millä tämä toiminta korjattaisiin mistä uutisessa oli kyse. Sinä et siihen selkeästi kykene.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

18

Joko olet niin paljon korkeammalla tasolla ajattelussasi, että muut eivät ymmärrä, tai sitten et vaan ole päässyt ajattelussasi niin pitkälle, että pystyisit kommunikoimaan sitä ymmärrettävästi.

En ota kantaa kumpi on todennäköisempää, mutta huomasin kyllä, että yhteenkään tarkentavaan kysymykseen yksityiskohdista tai esittämistäsi vaihtoehdoista ei tullut vastausta. Paljon negatiivissävytteistä tekstiä asiaan kursorisesti liittyvistä seikoista toki tuli.

Ihan ensimmäiseen viestiisi vastasin mielestäni varsin perusteellisesti selittäen ja pyrkien kumoamaan tiettyjä premissejäsi ja vastauksesi oli niinkin syvällinen kuin: "Onpas, turhaa mussutusta".

Mutta tietenkin voi olla niin, että "tyhmyyttäni" en ymmärrä yhtään tuollaisen hienomman argumentaation päälle. :)

BTW, suosittelen sen Krugmanin kirjoituksen lukemista.

Vastaa
Giis
Giis

19

Se "turhaa mussutusta" on ihan sitä itseään. Luuletko tosiaan, että niin Apple kuin mikään muukaan valmistaja noille asioille tekee yhtään mitään niin kauan, kun Kiinassa ja itämaissa ylipäätään on lain tilanne se mikä on luonnon suojelun ja ihmisarvojen suhteen?

Ei tee, koska se on niille kannattavaa. Ei meillä länsimaissa ole mitään mahdollisuutta kilpailla hinnoissa, sillä meillä on ainakin vielä jonkinlaiset työlainsäädännöt Euroopassa ja luonnon suojeluuniin on lait. Kiinassa ja ylipäätään missään itämaassa ei ole. Se on se mitä et tajua. Se ei vaadi mitään "korkeampaa ajattelun mallia". Riittää ihan perustason käsitys maailmasta ja rahasta. Sitä sinulla ei selkeästi ole.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Se "turhaa mussutusta" on ihan sitä itseään. Luuletko tosiaan, että niin Apple kuin mikään muukaan valmistaja noille asioille tekee yhtään mitään niin kauan, kun Kiinassa ja itämaissa ylipäätään on lain tilanne se mikä on luonnon suojelun ja ihmisarvojen suhteen?

*Tiedän*, että Apple, Nokia ja moni muu yritys on vaatinut alihankkijoiltaan paljon enemmän kuin mitä paikallinen lainsäädäntö vaatii.

Ja luulen myös, että se niiden yritysten tuoma talouskasvu, jota pidät aivan turhana detaljina, mahdollistaa lainsäädännön parantumisen paljon nopeammin kuin ilman sitä.

Ei tee, koska se on niille kannattavaa.

Yksinkertaistat liikaa. Kiinan ihmisoikeuksien ja luonnonsuojelun parantuminen nykytilasta on monellakin tavalla kannattavaa myös läntisille yrityksille.

Ei meillä länsimaissa ole mitään mahdollisuutta kilpailla hinnoissa, sillä meillä on ainakin vielä jonkinlaiset työlainsäädännöt Euroopassa ja luonnon suojeluuniin on lait. Kiinassa ja ylipäätään missään itämaassa ei ole.

Puhut ilmeisesti nyt nimenomaan valmistavasta teollisuudesta, jonka jalostusaste ei ole korkea. Siinä olet oikeassa, joten täällä kannattaa keskittyä muuhun toimintaan. Esimerkiksi ohjelmistojen, pelien ja vaikka hissien teossa Suomessa on kohtuullisen kannattavaa toimia. Jos ruuveja tehdään Kiinassa halvemmalla niin ostetaan niiltä ruuvit ja tehdään niistä jotain kiinnostavampaa.

Premissisi ovat kyllä jokseenkin outoja. Miksi oletat että Euroopan työnlainsäädäntö olisi muuttumassa radikaalisti? Ja Kiinassa, kuten varmaan muissakin Aasian maissa, on sekä työ- että luonnonsuojelulainsäädäntöä, tietenkään taso ei ole tällä hetkellä sama kuin vaikka Suomessa.

Se on se mitä et tajua. Se ei vaadi mitään "korkeampaa ajattelun mallia". Riittää ihan perustason käsitys maailmasta ja rahasta. Sitä sinulla ei selkeästi ole.

Jaa, ymmärrän sen mielestäni erittäin hyvin, mutta tämänkin jälkeen olen jokseenkin yhtä ulalla siitä, mitä *sinä* oikein haluat sanoa, ulosantisi ei ole selkeimpiä.

Voisitko nyt vihdoin esittää jotain vaihtoehtoja vaikka sille, että ulkoistetaan tuotantoa halvempiin maihin? Energiasi riittää kyllä negatiivisten asioiden luetteluun, valittamiseen ja keskustelukumppanille vittuiluun, mutta mitään konkreettista ei tunnu irtoavan.

Vastaa
Giis
Giis

21

Tässä kohtaa taas todetaan, että elät pilvilinnassa. Toki Nokiat ja Applet ovat voineet vaatia sitä ja tätä. Ainakin paperilla. Käytännöstä on vaikea sanoa. Ainakaan se ei ole onnistunut, eikä tietenkään onnistukaan. Ei mikään ulkopuolinen firma pysty Kiinassa sanelemaan mitään. Eikä se hyödytä valmistajia, koska...

Edelleenkin eurooppalaiset firmat tehtaineen Euroopassa on sidoksissa eräisiin lakeihin mitä esimerkiksi Kiinassa EI OLE. Kiinassa on yhden tekevää mitä maksavat jollekkin tehdastyöläiselle tai miten käsittelevät ongelmajätteet mitä elektroniikkateollisuus varsin paljon suoltaa.
Ainoa tie tähän on siirtää teollisuus pois Kiinasta ja sen tapasista maista, mutta se maksaa enempi, koska täällä Euroopassa kaikki maksaa enempi, kun on olemassa minimipalkat, AY, luonnon suojelu jne.
Erään uutisen mukaan Kiinasta on noin 60% pohjavesistä saastunut. Se on varsin paljon, kun ottaa huomioon maan kokoluokan.

Minä en ole mikään kertomaan sinulle siitä mitä pitäisi tehdä. Keskivertoymmärryksen omaavan ihmisen pitäisi itse tajuta mitä pitäisi tehdä. Mutta kuten jo todettu, sinä et edes keskinkertaiseen ajatteluun kykene, joten keskustelu on siltä osin turhaa. Tyypin ideologia on just tätä "ostetaan Kiinasta pari ruuvia ja tehdään siitä jotain kivaa", kun juuri pitäisi välttää ulkomailta ostamista. Siihenhän Kiinan talous petaa. Hauskintahan tässä on just se, että me ostamme Kiinasta rojua ja kun rahat loppuu, niin otetaan Kiinasta lisää lainaa, jotta voidaan ostaa lisää rojua Kiinasta.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Tässä kohtaa taas todetaan, että elät pilvilinnassa. Toki Nokiat ja Applet ovat voineet vaatia sitä ja tätä. Ainakin paperilla. Käytännöstä on vaikea sanoa. Ainakaan se ei ole onnistunut, eikä tietenkään onnistukaan.

Nokia ja Apple ovat vaatineet, ja vaatimukset toteutuvat varsin suurella prosenttiosuudella, täydellisyyteen ei lyhyellä tähtäimellä varmasti päästä.

Nokian, Applen ja muiden vaatimukset ovat onnistuneet verrattuna paikallisiin firmoihin, en tiedä mihin sinä niitä vertaat.

Ja sen kiinalaisen työtekijän näkövinkkelistä on parempi että on työtä, kun että ei ole ja muutos parempaan on nopeampaa kun on ulkomaisia päämiehiä ja ulkomaalaista rahaa.

Ei mikään ulkopuolinen firma pysty Kiinassa sanelemaan mitään. Eikä se hyödytä valmistajia, koska...

Tottakai ulkopuolinen firma voi vaatia ja valvoa alihankkijoitaan. Siitä on miinuksena kulujen kasvu, plussana julkisuushyödyt ja suurentunut vakaus niin alihankkijoilla kuin yhteiskunnassakin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Edelleenkin eurooppalaiset firmat tehtaineen Euroopassa on sidoksissa eräisiin lakeihin mitä esimerkiksi Kiinassa EI OLE. Kiinassa on yhden tekevää mitä maksavat jollekkin tehdastyöläiselle tai miten käsittelevät ongelmajätteet mitä elektroniikkateollisuus varsin paljon suoltaa.

Elektroniikkateollisuutta on monenlaista, jutun pääasiallinen aihe oli puhelimien kokoaminen, joka ei tuota juurikaan ongelmajätettä. Komponenttien tekeminen ja tietenkin raaka-aineiden tuotanto tuottaa niitä enemmän, mutta samoista komponentteista ne suomalaiset ja saksalaisetkin tehtaat puhelimensa kokosivat, kun vielä kokosivat.

Ainoa tie tähän on siirtää teollisuus pois Kiinasta ja sen tapasista maista, mutta se maksaa enempi, koska täällä Euroopassa kaikki maksaa enempi

Onnea vaan yritykseen, en usko kuluttajien olevan valmiita tuohon. Ja jos kuluttajat eivät sitä maksa, kenen pitäisi maksaa lasku siitä, että siirtää tehtaan vaikka Suomeen ja kustannukset nousevat huimasti verrattuna kilpailijaan, joka edelleen käyttää vaikka Aasialaisia alihankkijoita?

Onko visiosi nyt oikeasti se, että suomalaisen firman pitäisi lopettaa alihankinta Kiinasta ja muista halvemmista maista ja tehdä kaikki alusta lähtien itse tai enintään alihankkia Euroopan sisältä? Saako hankkia Euroopan sisältä halvemmista maista (Viro, Espanja, Romania) vai olisiko silloinkin syytä rajoittua vaikka pelkästään pohjoismaisiin alihankkijoihin tai vaikka pohjoissuomalaisiin? Miksi?

Keskivertoymmärryksen omaavan ihmisen pitäisi itse tajuta mitä pitäisi tehdä. Mutta kuten jo todettu, sinä et edes keskinkertaiseen ajatteluun kykene, joten keskustelu on siltä osin turhaa.

Jahas.

Tyypin ideologia on just tätä "ostetaan Kiinasta pari ruuvia ja tehdään siitä jotain kivaa", kun juuri pitäisi välttää ulkomailta ostamista.

Anteeksi mitä? :) Missään tapauksessa ei pidä vältellä ulkomailta ostamista jos ulkomailla joku tehdään tehokkaammin kuin täällä.

Ja ainakaan suoraan ei kannata lähteä kilpailemaan kiinalaisten kanssa työvoimavaltaisella, alhaisen jalostusasteen alalla, koska siinä tulee ihan varmasti turpiin.

Onko sinulla maatila, jonka viljan jauhat itse ja teet siitä leipää itsellesi? Todennäköisesti ei, koska joku muu tekee sen tehokkaammin ja mahdollistaa, että pystyt keskittymään siihen mitä itse osaat paremmin. Ihan sama pätee yritysten ja vaikka maiden mittakaavassa. Erikoistuminen ja vaihdanta.

Hauskintahan tässä on just se, että me ostamme Kiinasta rojua ja kun rahat loppuu, niin otetaan Kiinasta lisää lainaa, jotta voidaan ostaa lisää rojua Kiinasta.

En ainakaan tietääkseni ole ottanut lainaa Kiinasta, Kiinassa tehtyä "rojua" olen toki ostanut. Onnistut jo ainakin toistamiseen sotkemaan julkisen talouden ja yksityisen talouden.

Vastaa
Giis
Giis

23

Kuten totesin. Et tajua taloudesta, etkä juuri muustakaan. Keskustelu kanssasi taaskin on varsin turhauttavaa.

Vieläkin turhauttavemmaksi asian tekee se, että et ole ainoa toivottomuus. Siksihän tässä rämmitään taloudellisesti täydellisessä katastrofissa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Kuten totesin. Et tajua taloudesta, etkä juuri muustakaan. Keskustelu kanssasi taaskin on varsin turhauttavaa.

Sanoo herra, joka ei selvästikään erota yksityistä ja julkista taloutta toisistaan ja ehdottaa, että pitäisi siirtää tuotanto pois halvemmista maista. :)

Olisi todellakin mukavampi keskustella jos pystyisit vähän paremmin avaamaan ajatuksiasi ja ymmärtäisit edes puoliksi realiteetit. Kannattaa miettiä edes vähän mitä esimerkiksi siitä tuotannon siirrosta seuraisi firmalle, joka niin tekisi ja mitä sille tapahtuu markkinalla.

Kekkoslovakiaan ja protektionismin ihanaan aikaan ei ole paluuta.

Vastaa
Giis
Giis

25

Kuten sanoin, teitä on monia ja siksi Eurooppa rämpii suossa taloutensa kanssa.

Olen monesti eri keskusteluissa "avannut ajatusta", mutta kun vastakeskustelijalta uupuu täysin kokemus ja osaaminen, niin keskustelu on täysin mahdotonta. Oikeiden aikuisten joukossa keskustelu on helpompaa. Vaikka jo Talouslehtien palstoilla, joissa muuten on sinuun verrattuna melko erityyppisestä otettu vastaan tämä sama uutinen. Voisinko sanoa jopa, että samaan tapaan mitä itse.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Tässä kohtaa taas todetaan, että elät pilvilinnassa. Toki Nokiat ja Applet ovat voineet vaatia sitä ja tätä. Ainakin paperilla. Käytännöstä on vaikea sanoa. Ainakaan se ei ole onnistunut,

Väärin. Ovat onnistuneet.

eikä tietenkään onnistukaan. Ei mikään ulkopuolinen firma pysty Kiinassa sanelemaan mitään. Eikä se hyödytä valmistajia,

mm. Nokialla on ollut omat tehtaat, se on pystynyt vaikuttaa ihan omalla toiminnalla paljon.

Haittana ollut myös se että esim. Nokian entiset työntekijät Intiassa eivät ole haluttuja muihin tehtaisiin.

Applella oli tietenkin huonompi mahku vaikuttaa kun käytti tuotannossa alihankintoja, mutta tiettävästi jokunen vuosi sitten alkoi puuttumaan asioihin ja myös jotain vaikutusta.

Ketjusta parhaallakin löytyy aina jotain, esim jos mennään raaka-aineissa viimeiseen saakka, niin aina ongelmia löydy, jos ei löydy niin voidaan järjestää.

Vastaa
Giis
Giis

27

No jos ovat onnistuneet, niin huonosti näkyy. Ja kuten sanoin jo: Ei yksikään firma ihan oikeasti voi mennä sanelemaan jonnekkin Kiinaan miten toimitaan. Ja jos vaikka voisikin ja suuntaus ja lopputulos olisi yhtä puhdasta ja ihmisarvoja kunnioittavaa mitä täällä lännessä, niin heti kohtahan hinnat olisivat samat mitä läntisissäkin tehtaissa. Siihenhän se halpuus perustuu, ettei mistään sielä makseta kuluissa.

Nokian kukoistuksen aikana Nokialla oli omia tehtaita toki. Tosin moni tehdas ei ollutkaan Kiinassa. Niitä ei voi verrata uutisen juttuun. Toisaalta jossain Intiassa varmaankin työolot aika heikohkot mitä täällä Euroopassa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Olen monesti eri keskusteluissa "avannut ajatusta", mutta kun vastakeskustelijalta uupuu täysin kokemus ja osaaminen, niin keskustelu on täysin mahdotonta.

Tämän ja parin muun keskustelun perustella on helppo väittää, että pääasiallinen ongelma on siinä, että et pysty kirjoittamaan ajatuksiasi koherentisti ja käytät noin puolet sanamäärästäsi lähinnä vittuiluun.

Oikeiden aikuisten joukossa keskustelu on helpompaa.

Josta esimerkkinä myös tämä. Annat ymmärtää että tällä palstalla et ole "oikeiden aikuisten" joukossa. Saat uskoa mitä haluat, mutta se kuten moni muukin oletuksesi on täysin tuulesta temmattu.

Sinun ikääsi en tiedä, eikä kiinnostakaan, mutta keskustelutyyli ja argumentoinnin taso ei päätä huimaa.

Vaikka jo Talouslehtien palstoilla, joissa muuten on sinuun verrattuna melko erityyppisestä otettu vastaan tämä sama uutinen. Voisinko sanoa jopa, että samaan tapaan mitä itse.

Esimerkkejä tällaisista talouslehdistä ja niiden palstoista? Sieltä ehkä vihdoin saisi selvää mitä oikein olet yrittänyt vittuilun lomassa sanoa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

29

Ja jos vaikka voisikin ja suuntaus ja lopputulos olisi yhtä puhdasta ja ihmisarvoja kunnioittavaa mitä täällä lännessä, niin heti kohtahan hinnat olisivat samat mitä läntisissäkin tehtaissa. Siihenhän se halpuus perustuu, ettei mistään sielä makseta kuluissa.

Halvemmat tuotantokustannukset koostuvat monesta eri seikasta (mm. palkat, verotus, paikallinen hintataso, toimitilojen hinta, logistiset kustannukset, työntekijöiden osaaminen ja tehokkuus jne.), ei ainoastaan työ- tai ympäristölainsäädännöstä.

Vai väitätkö että Espanjassa ja Portugalissa nämä asiat ovat täysin rempallaan, kun siellä työ maksaa selvästi vähemmän kuin Suomessa?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

No jos ovat onnistuneet, niin huonosti näkyy.

Juu, ei se missää peräpohjan essolla näy.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Ei yksikään firma ihan oikeasti voi mennä sanelemaan jonnekkin Kiinaan miten toimitaan.

Voi. mm Kiinassa paljon suomalaisia firmoja ja niiden mukaan mennään, tietenkin paikallisia lakeja noudattaen. jne.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Siihenhän se halpuus perustuu, ettei mistään sielä makseta kuluissa.

Asiat vähän monimutkaisempia.

Eri maissa erilaista, siis jo euroopassa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Nokian kukoistuksen aikana Nokialla oli omia tehtaita toki. Tosin moni tehdas ei ollutkaan Kiinassa.

Moni ei ollut Kiinassa, mutta Kiinassa sillä oli iso tuotanto.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Niitä ei voi verrata uutisen juttuun.

Nokialla tietenkin helpompi vaikuttaa omissa tehtaissa kuin Applella alihankkijoiden, mutta Apple on niin iso tekijä että se voi vaikuttaa tai siis jopa sanalle alihankkijoille raamit.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Toisaalta jossain Intiassa varmaankin työolot aika heikohkot mitä täällä Euroopassa.

No jaa, yllättävän pieni ero ko yhteydessä.
Sen jälkeen tietekin vaikea löytää hommia muualta, varsinkin jos se edellin paikka tiedossa.

Vastaa
Giis
Giis

31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Ja jos vaikka voisikin ja suuntaus ja lopputulos olisi yhtä puhdasta ja ihmisarvoja kunnioittavaa mitä täällä lännessä, niin heti kohtahan hinnat olisivat samat mitä läntisissäkin tehtaissa. Siihenhän se halpuus perustuu, ettei mistään sielä makseta kuluissa.

Halvemmat tuotantokustannukset koostuvat monesta eri seikasta (mm. palkat, verotus, paikallinen hintataso, toimitilojen hinta, logistiset kustannukset, työntekijöiden osaaminen ja tehokkuus jne.), ei ainoastaan työ- tai ympäristölainsäädännöstä.

Vai väitätkö että Espanjassa ja Portugalissa nämä asiat ovat täysin rempallaan, kun siellä työ maksaa selvästi vähemmän kuin Suomessa?

Työ- ja ympäristökustannukset ovat ne keskeisimmät näissä hommissa. Ne heijastuu kaikkeen. Ympäristökustannukset ovat ihan älyttömän kalliit, kun niitä ihan oikeasti miettii ja laskee. Työvoimassakin tulee isoja eroja jos tyypit elää noin kuin tuossa videollakin. Koita itse laskea mitä elämäsi maksaisi parilla riisikupillisella päivässä ja asuminen kimppakämpässä pienessä yksiössä missä elää noin kymmenen ihmistä. Sitten laske mitä se maksaa työnantajalle, kun se pitää sinua töissä käytännössä tällä palkalla ympäri vuorokaude.

Myös on epäsuorat työvoimakustannukset, jotka tulevat siitä logistiikastakin, jossa sama epäinhimillinen meno. Plus tietty sieltä tulevat epäsuorat ympäristökulut. Toisin sanoen:

Vaikka yhden Applen alihankkijan tehdas noudattaisi kaikkea hyvää käytöstä, niin maan muualla olevat retuperällä olevat työolosuhteet, palkkaukset ja luontoa tuhoavat tavat näkyvät sitten vaikka siinä hintatasossa. Euroopassa ei ole sen takia mitään mahdollisuutta kilpailla hinnoissa.

Vastaa
Giis
Giis

32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Olen monesti eri keskusteluissa "avannut ajatusta", mutta kun vastakeskustelijalta uupuu täysin kokemus ja osaaminen, niin keskustelu on täysin mahdotonta.

Tämän ja parin muun keskustelun perustella on helppo väittää, että pääasiallinen ongelma on siinä, että et pysty kirjoittamaan ajatuksiasi koherentisti ja käytät noin puolet sanamäärästäsi lähinnä vittuiluun.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Oikeiden aikuisten joukossa keskustelu on helpompaa.

Josta esimerkkinä myös tämä. Annat ymmärtää että tällä palstalla et ole "oikeiden aikuisten" joukossa. Saat uskoa mitä haluat, mutta se kuten moni muukin oletuksesi on täysin tuulesta temmattu.

Sinun ikääsi en tiedä, eikä kiinnostakaan, mutta keskustelutyyli ja argumentoinnin taso ei päätä huimaa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Vaikka jo Talouslehtien palstoilla, joissa muuten on sinuun verrattuna melko erityyppisestä otettu vastaan tämä sama uutinen. Voisinko sanoa jopa, että samaan tapaan mitä itse.

Esimerkkejä tällaisista talouslehdistä ja niiden palstoista? Sieltä ehkä vihdoin saisi selvää mitä oikein olet yrittänyt vittuilun lomassa sanoa.

Minä en ole väittänyt etten ole tällä palstalla oikeiden aikuisten joukossa, mutta sinä nyt näin etunenässä olet ainoa joka vastaan piipittää plus tietty userorgiat ym.

Talouslehdet alkaa sanoilla "talous" tai sen tyylisillä sanoilla. Koeta "googlettaa".

Vastaa
Giis
Giis

33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Juu, ei se missää peräpohjan essolla näy.

Katsiin sinunkin päivittää tilanne ja käydä välillä ulkona. Essoja ei ole ollut Suomessa eikä edes Peräpohjalla vuosikausiin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Asiat vähän monimutkaisempia.

Ihan näin yksinkertaisia asiat ovat.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Minä en ole väittänyt etten ole tällä palstalla oikeiden aikuisten joukossa,

Eipä sitä kovin monella muulla tavalla voinut ymmärtää.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Talouslehdet alkaa sanoilla "talous" tai sen tyylisillä sanoilla. Koeta "googlettaa".

Yksikään arvostamani talouslehti ei ala millään sen tyylisellä.

Taas onnistut heittämään geneerisen väitteen, mutta et pyydettäessä pysty spesifioimaan asiaa. Ei yllätä, vastuu väitteittesi todistamisesta on ennenkin siirtynyt muille. Ei vaikuta ihan "oikeiden aikuisten" keskusteluetiketin mukaiselta.

Vastaa
Giis
Giis

35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Yksikään arvostamani talouslehti ei ala millään sen tyylisellä.

Ymmärrän. Aku Ankassa ei tosiaan ole viitteitä nimessä talouteen. Palataan asiaan, kun pääset "aapiksessa" kohtaan "tee niin kuin talous".

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.