Tinder muuttuu merkittävästi lähiviikkoina - rahalla saa enemmän

5
Puhelinvertailu

Tinder muuttuu merkittävästi lähiviikkoina - rahalla saa enemmän
Maailman suosituin deittisovellus Tinder on pitkään ja hartaasti pohtinut - ja kokeillutkin - erilaisia tapoja tehdä sovelluksella myös rahaa. Tähän astihan yhtiö ei ole tienannut sovelluksellaan senttiäkään, vaan sovellus on ollut käyttäjille ilmainen ja täysin ilman mainoksia.

Nyt tähän kaikkeen on kuitenkin tulossa muutos. TechCrunchin mukaan sovelluksesta on tulossa maksullinen versio ja samalla myös ilmaisversioon tulevat mukaan mainokset.

Mitä sitten maksullisella versiolla tulee saamaan?

Tinderin mukaan toivotuin ominaisuus, jonka maksullinen versio tuo mukanaan, tulee olemaan jo "hylättyjen" profiilien uudelleentarkastelu, eli mahdollisuus tarkistaa tuliko tehtyä virhe edellisen pyyhkäisyn kohdalla.

Tämän lisäksi maksullisella versiolla pääsee ilmeisesti eroon kokonaan maantieteellisistä rajoituksista ja voi halutessaan hakea profiileja kaikista Tinderin käyttäjistä, heidän sijainnistaan riippumatta.



Kolmas "ominaisuus" mitä maksullinen versio tarjaa, on mainosten poisto. Nythän sovelluksessa ei mainoksia ole, mutta ne ovat tulossa ilmaisversioon hieman maksullisen version julkistuksen jälkeen.

Mainospuolella Tinder ilmeisesti havittelee ns. natiivien mainosten markkinoita, jossa parin löydyttyä tarjottaisiin esimerkiksi lähistöllä olevaa kahvilaa treffipaikaksi ja samalla esim. Uberin kautta varattua kyytiä treffipaikalle.

Maksullinen versio tulee ilmeisesti maksamaan 9,95 dollaria kuukaudessa Yhdysvalloissa. Muiden maiden hinnoittelu selvinnee ajan kanssa. Koska sekä vapaampi sijaintitiedon määrittely että aiemmin tehtyjen pyyhkäisyjen uudelleenarviointi löytyvät monista epävirallisista Tinder-sovelluksista, onkin oletettavaa, että maksullisen version myötä myös epävirallisten Tinder-sovellusten elo muuttuu astetta ahtaammaksi, Tinderin ryhtyessä puolustamaan sovelluksensa bisneslogiikkaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (5)

Anonyymi käyttäjä
Teemu_84 (vahvistamaton)

2

Poistaisivat FB-intagraatiopakon, niin varmaan saisivat myös lisää käyttäjiä.

Vastaa
dRD
dRD

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti KurkoFi:

Oma tinder ainakin yrittää kaupata kovasti plus pakettia 19,99€ kuukausihintaan..

TechCrunchin mukaan tuota on rajallisella käyttäjämassalla testailtu eri hintahaarukoissa eri maissa, alkaen 0,99 USD ja päätyen tuohon 19,95 USD /kk, mutta ilmeisesti nyt - ainakin Yhdysvalloissa - hinta asettuu tuohon kympin tasoon kuukaudessa.

Vastaa
Mr.Yawnie
Mr.Yawnie

4

Itselle päivitty tänään, ja tarjosi 7.83e/kk hintaa. Naisilla vaikuttaisi olevan 3.91e/kk. Tosin, parilla naisella myös kalliimpi hinta. Joten ei välttämättä menekään niin.

USA:ssa kaikilla 9.99 dollaria kuussa. Briteissä alle 28v 3.99 puntaa, yli 28v 14.99 puntaa kuussa.

Suomessa ei myöskään iän mukaan Hinta mene, sillä nainen 19v sai hinnaksi 7.83e, kun toinen samanikäinen ja 21v nainen sai 3.91e. Kaikilla kysymilläni miehillä 7.83e.. Mielenkiintoista, mikähän logiikka siinä on?

Vastaa
dRD
dRD

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mr.Yawnie:

Itselle päivitty tänään, ja tarjosi 7.83e/kk hintaa. Naisilla vaikuttaisi olevan 3.91e/kk. Tosin, parilla naisella myös kalliimpi hinta. Joten ei välttämättä menekään niin.

USA:ssa kaikilla 9.99 dollaria kuussa. Briteissä alle 28v 3.99 puntaa, yli 28v 14.99 puntaa kuussa.

Suomessa ei myöskään iän mukaan Hinta mene, sillä nainen 19v sai hinnaksi 7.83e, kun toinen samanikäinen ja 21v nainen sai 3.91e. Kaikilla kysymilläni miehillä 7.83e.. Mielenkiintoista, mikähän logiikka siinä on?

Kappas, oisko tylyä eli pärstäkertoimen tai käyttöaktiivisuuden mukaan hinnoittelua:

a) joko niin, että saat pikkukylässäkin kaikilta sydäntä -> todennäköisesti sua ei kiinnosta laajentaa hakualuetta maantieteellisesti -> et ole paria euroa enempää valmis maksamaan

tai

b) käytät suht harvoin / satunnaisesti vs käytät joka päivä -> satunnaiskäyttäjä tuskin on valmis vajaata kymppiä/kk maksamaan, mutta pari euroa ehkä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.