Windows Phonen sovelluskaupassa on yksi valtava ongelma

9
Matti Robinson

Windows Phonen sovelluskaupassa on yksi valtava ongelma
Mobiilialustat elävät ja kuolevat sovelluksista. Usein on kuviteltu, että mobiilialustat elävät ja kuolevat sovellusten määrästä, mutta kyse on tietysti enemmän laadusta eikä niinkään määrästä.

WMPU:n raportaasin mukaan Microsoft on sokaistunut kilpailevien sovelluskauppojen takaa-ajosta niin pahasti, että on tuijottanut pelkästään numeroita. Toki Windows-puhelimille on saatu aimo annos hyvin tehtyjä ja hyödyllisiä sovelluksia, koska määrä on kasvanut jopa räjähdysmäisesti. Valitettavasti tämä ei ole koko totuus.

Microsoftin sovelluskauppaan päästäkseen sovellus ei käy läpi kovinkaan tarkkaa syyniä, jota ei-niin-hyvää-tarkoittavat "sovelluskehittäjät" voivat käyttää hyväkseen. Näin on myös tapahtunut: Marketplace on täyttynyt sinne kuulumattomista sovelluksista.

Yksi sovelluksia kauppaan lisänneitä muka-kehittäjistä on Swot Gose Games (kuvassa), joka on varastanut muiden pelejen XAP-paketit ja lisännyt ne ilmaisena kauppaan hieman eri nimillä. WMPU:n mukaan kyseinen käyttäjä on kertaalleen poistettu kaupasta, mutta ilmeistyi uudestaan eri nimellä – jälleen lisätäkseen muiden kehittäjien sovelluksia.

Piratismin lisäksi tarkastuksen puuttuminen tarkoittaa, että sovelluskauppa on pullollaan turhia mobiilisovelluksia, kuten yhden sanan selittäviä sivuja. Jos tarkastusta ei ole, niin myös virusten ja haittaohjelmien levittäminen on mahdollista.

Microsoftilla vaikuttaa olevan todella ryhdistymisen paikka, jotta sovelluskauppa saadaan jälleen puhtaaksi.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 282 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentit (9)

Anonyymi käyttäjä
Kruusila (vahvistamaton)

1

Windowsilla ei ole menneisyyttä, nykyisyyttä eikä varsinkaan tulevaisuutta mobiilimarkkinoilla. Älypuhelinten paras ominaisuus on nimenomaan se, että niihin voidaan kehittää ja niillä voidaan käyttää erilaisia aplikaatioita. Windowsin kauppa kartoittaa kaikki vähänkään tietoturvasta huolehtivat käyttäjät, kuten tekee myös Android. iOS on toimiva alusta ja näiden lisäksi esim. Böackphonen tapa toimia, jossa voidaan päättää mitä tietoja lähetetään puhelimesta eteenpäin. Tällainen malli sopii kokeneille käyttäjille, mutta ei suurimmalle osalle kännykän käyttäjiä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
sarbe (vahvistamaton)

2

IOS:ko toimiva alusta? [Mätä] omena poistelee mielivaltaisesti luotettaviakin sovelluksia varjellakseen vain imagoaan ja sumuttaakseen käyttäjiä.

Google: Apple eliminoi virusturvat App Storesta – ei halua käyttöjärjestelmän vaikuttavan haavoittuvalta

Vastaa
Abcabc375
Abcabc375

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sarbe:

Virusturva iPhonelle olisi kuin yrittäisi myydä saharassa asuvalle vakuutusta tulvan varalta. Voihan niin käydä? :ooooo

Vastaa
Jonahan
Jonahan

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

On aika vaikea nähdä mitä omassa sandboxissaan möllöttävä sovellus voisi tehdä laiteen virusturvan eteen. "tarkistaa pilvessä olevia tiedostoja", kuten firman PR-osasto sanoi. No niin varmasti voisi, mutta jotenkin tuntuu, että se kannattaisi tehdä ihan muualla kuin käyttäjän mobiililaitteella, esimerkiksi siellä pilvessä?

Vastaa
delic
delic

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sarbe:

IOS:ko toimiva alusta? [Mätä] omena poistelee mielivaltaisesti luotettaviakin sovelluksia varjellakseen vain imagoaan ja sumuttaakseen käyttäjiä.

Google: Apple eliminoi virusturvat App Storesta – ei halua käyttöjärjestelmän vaikuttavan haavoittuvalta

Sumuttaa käyttäjiä? Päinvastoin, nämä virusturvien tekijätkäthän niitä on jotka yrittää sumuttaa tarjoamalla sovelluksia mitä ei tarvita eikä ole mitään käyttöä, pahimmissa tapauksessa ehkä vielä pyytävät rahaa?

Sitten tietämättömät näitä latailee kun kuvittelee, että tämmönen kannattaa olla koska tietokoneellakin on.

Oikea veto Applelta kyllä.

Vastaa
R3DgRu
R3DgRu

6

Nykyäänhän Googlekin tarkastaa sovellukset ennen play-kauppaan pääsyä, eli näinköhän Microsoft on nyt ainut joka näin ei tee? (Ymmärrettävästä syystä)

Vastaa
Jonahan
Jonahan

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R3DgRu:

Nykyäänhän Googlekin tarkastaa sovellukset ennen play-kauppaan pääsyä, eli näinköhän Microsoft on nyt ainut joka näin ei tee? (Ymmärrettävästä syystä)

Niin tekee, vihdoinkin. Näyttäisi siltä, että Apple oli tässäkin asiassa oikeassa heti alusta lähtien, vaikka kauheasti siitäkin kitistiin ja vähän kitistään edelleen. :)

Vastaa
perhana
perhana

8

Pitäisikö tämä uutinen nyt tulkita niin että Windows Phonen sovelluskauppa on ainoa tällaisista "sinne kuulumattomista" sovelluksista kärsivä ja kilpailijoilla ei tällaista ongelmaa ole?

Juu ei varmaan niin ole, ei varsinkaan googlen play sovelluskaupassa, siellä ei ikinä ole ollut yhtään sinne kuulumatonta sovellusta, eikä varsinkaan yhtään haittaohjelmaksi lueteltavaa tai käyttäjän tietoturvan vaarantavaa sovellusta, eihän?

Siis oikeasti, kun vielä vuosi sitten päästiin kirjoittamaan uutisia siitä kuinka Windows Phonen sovelluskaupan ongelma on sovellusten vähyys, niin tokihan se nyt sitten pitää päästä tilanteen korjaantumisesta harmistuneena kirjoittamaan tällainen uutinen :D

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R3DgRu:

Nykyäänhän Googlekin tarkastaa sovellukset ennen play-kauppaan pääsyä, eli näinköhän Microsoft on nyt ainut joka näin ei tee? (Ymmärrettävästä syystä)

Tilanteessa on erikosita se että Androidin kaupassa voisi olla, oikeastaan pitäisi olla syyni, laatuvaatimukset.

WP, IoS kaupassa taasen ei, siis ihan siitä syystä että käyttäjä ei voi muualta ladata, tai devaaja ei voi muualta jaella. Joten kaikki laillinen pitäisi kelpuuttaa.

Kaiken kelpuuttaminen ei silti estä jonkinlaista laatuluokitusta ihan mekaanisten mittarein.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Virusturva iPhonelle olisi kuin yrittäisi myydä saharassa asuvalle vakuutusta tulvan varalta. Voihan niin käydä? :ooooo

Vertaus ei oikein kuvaa. jos vakuutusvertauksista pidät niin, jotain tämän tyylistä, maanjäristys vakuutus kalifornialaisille, joka ei tunnista, ei suojaa eikä korvaa maanjäristys vahinkoja.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.