Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Samsung kiistää maksaneensa faneista

8
Matti Vähäkainu

Samsung kiistää maksaneensa faneista
Samsung on tänään julkaissut oman vastineen kiinalaisjulkaisu The Paperin väitteeseen, että yhtiö olisi maksanut "faneista". Yhtiön mukaan The Paperin väitteet ovat tuulesta temmattuja.

Kerroimme viikonloppuna kiinalaissivusto Want China Timesin raportista, jonka mukaan Samsung olisi maksanut paikallisille muutamia euroja, jotta he tekeytyisivät Samsung-faneiksi Galaxy S6:n esittelytilaisuuteen. The Paper väitti, että noin puolet, 400-500 henkilöä, tilaisuudessa olleista tuhannesta olisi ollut maksettuja faneja.
Samsungin "tutkimuksen" mukaan paikalla olleita ei ollut palkattu, vaan tilaisuuteen kutsuttiin 1100 kuluttajaa ja ammattilaista. Yhtiön mukaan The Paper on vahvistanut Samsungin olevan oikeassa. Samsung harkitsee korjauksen vaatimista. Toistaiseksi korjausta ei ilmeisimmin ole julkaistu.

Täytyy kuitenkin muistaa, että Samsungilla on tahroja menneisyydessään. Juuri vastaavanlainen tapaus tapahtui vuonna 2013, kun korealaisyhtiö palkkasi opiskelijoita haukkumaan HTC:ta. Viime vuonna puolestaan Vanity Fair kertoi Samsungin synkästä historiasta.

Kommentit (8)

VastaustaKiitos (vahvistamaton)

1

Nyt on kyllä pakko kyseenalaistaa vähän rankemmalla kädellä Matti Vähäkainun touhua tässä sisällöntuottamisessa, kyseessä kun on profiilin perusteella vieläpä päätoimittaja. Otan mieluusti tähän vielä kirjoittajalta vastineen.

Ensin puhelinvertailu julkaisee jutun, jossa Samsungin väitetään ostaneen "näyttelijöitä" tilaisuuteensa Kiinassa, joka on ihan OK, perustuu johonkin kiinalaiseen mediaan. Sen jälkeen puhelinvertailu (Matti Vähäkainu) julkaisee jutun, jossa Samsung kiistää maksaneensa "faneista" ja jutussa vieläpä mainitaan aiemmin lähteenä toimineen median todenneen käytännössä, ettei juttu pidä paikkaansa.

Vajaat kolme tuntia myöhemmin sama kirjoittaja, Matti Vähäkainu, kuitenkin julkaisee samaisen, aiemmin vääräksi osoitetun jutun Uusi Suomi -mediassa viitaten aiemmin itse kirjoittamaansa juttuun Puhelinvertailussa, vaikka totesi sen jutussaan periaatteessa uutisankaksi. Sen sijaan tässä Uusi Suomi -sivulla julkaistussa jutussa ei mainita sanallakaan Samsungin todenneen väitteet valheellisiksi ja harkitsevansa korjauksen vaatimista. Ehkä se tulee myöhemmin, ehkä ei.

Joka tapauksessa, mitä ihmeen järkeä on julkaista artikkeleja eri medioissa nimenomaan sen jälkeen, kun on ensin itse todennut toisessa artikkelissa jutun olevan Samsungin mukaan tuulesta temmattu? Kyse lienee pelkästä klikkien ja sitä kautta mainostulojen kalastelusta muiden kustannuksella julkaisemalla uutisankkoja kerta toisensa jälkeen, vaikka ne on itse sellaisiksi todettu?

(Koska Uuden Suomen artikkeleita on mahdoton kommentoida antamatta puhelinnumeroaan, google+/facebook-tietojaan ja vaikka mitä, kokeillaanpa tätä kautta, kun pulju ja kirjoittaja on molemmissa sama.)

Kiitos ja anteeksi, vastausta odotellessa.

Vastaa
wele (vahvistamaton)

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti VastaustaKiitos:

Voi se paskakin olla laadukasta :D ja tämähän on suomalaista laatu mediaa huipussaan.

Vastaa
perhana
perhana

3

Samsungin edustajana Sinua ilmeisesti harmittaa, että vaikka Puhelinvertailu onkin Samsungin pyynnöstä suostunut uutisoimaan Samsungin kiistävän maksaneensa faneista, ei Vähäkainu kuitenkaan suoraan kumoa väitettä maksetuista faneista, vaan kirjoittaa ainoastaan Samsungin kiistävän asian, ja että Samsung kertoo myös tuon Paper:in myöntäneen Samsungin olevan oikeassa.

Otetaan nyt sitten kuitenkin tässä kiistelykiimassa huomioon se, että toistaiseksi yksikään taho ei ole virallisesti ja suoraan osoittanut väitettä tuulesta temmatuksi, ei edes tuo alkuperäinen lähde Paper ole julkaissut oikaisua asiaan, eli, tällä hetkellä on ainoastaan Samsungin sana joka kiistää faneille maksamisen.

Vastaa
VastaustaKiitos (vahvistamaton)

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Samsungin edustajana en oletettavasti kirjoittelisi uutispalstoille yhtiöön liittyvistä asioista sanaakaan. Usko tai älä, en omista edes Samsungin valmistamaa puhelinta vaikka satuinkin ottamaan kantaa yhtiötä koskevaan uutisointiin. "Mitenkäs se voi olla mahdollista?!? Eihän kukaan toimisi niin!!111"

Sen sijaan puhutaan ihan yleisellä tasolla aiheista uutisoinnista, oli kyseessä sitten Apple, Microsoft, Sony, Huawei tai Samsung, josta esimerkkinä toiminee nyt tämä tapaus.

Pointti, joka sinultakin tuntuu menneen ohi, on tyyli, jolla aiheesta kirjoitetaan. Jutun alkuperäinen lähde on muiden, ulkomaalaisten medioiden mukaan vetänyt juttunsa pois, mitä kiinalaiset mediat tuskin tekisivät yhdenkään ulkomaalaisen yrityksen pyynnöstä oma-aloitteisesta korjauksesta puhumattakaan (Apple poikkeus?), joten johtopäätöksenä voitaneen olettaa Samsungin olevan tässä tapauksessa oikeassa ja jutun olleen todennäköisesti uutisankka. Oikeastaan on samantekevää, vaikkei oletettaisikaan. Se, että jutusta uutisoidaan ylipäätään, ei - kuten aiemmin jo totesin - ole mitään väärää, mutta siinä on, ettei uutisoinnissa oteta ajantasaista tietoa huomioon, kun tieto on ollut saatavilla ja tiedossa.

Toisin sanoen, on samantekevää vaikka mediassa (Uusi Suomi) julkaistaan yrityksestä kuin yrityksestä uutisia hyvässä tai "pahassa", kunhan juttu sisältää tarpeellisen tiedon - tässä tapauksessa tiedon siitä, että a) jutun lähde on vetänyt tarinansa kokonaan pois ja b) tässä tapauksessa Samsung kieltää asian. Melko yksinkertaista.

Puhelinvertailun puolella "päivitys" aiheeseen tehtiin uuden jutun tiimoilta, mikä toimii vallan mainiosti. Kuten kirjoitin, ehkä samainen "päivitys" tulee Uuden Suomen puolelle, ehkä ei. Toisaalta, koska tieto on ollut kirjoittajan tiedossa jo juttua (US:een) kirjoittaessa, on hämmentävää ja muista medioista poikkeavaa, ettei "päivityksestä" aiheeseen mainita jutussa sanallakaan eikä sellaista vielä näy.

Osaat oletettavasti muuten myös jakaa meille kanssalukijoille näyttöä väitteestäsi, tässä tapauksessa Samsungin vaikuttaneen "pyynnöllään" Puhelinvertailun juttuun millään tavalla, kun niin uskottavasti asian osasit tuoda esille. Vai?

Vastaa
perhana
perhana

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti VastaustaKiitos:

Osaat oletettavasti muuten myös jakaa meille kanssalukijoille näyttöä väitteestäsi, tässä tapauksessa Samsungin vaikuttaneen "pyynnöllään" Puhelinvertailun juttuun millään tavalla, kun niin uskottavasti asian osasit tuoda esille. Vai?

En todellakaan osaa jakaa aiheesta mitään näyttöä, väitteeni perustui ainoastaan viestisi aikaansaamaan mielikuvaan asiasta, mutta kun Sinä asiaasi niin vakuuttavasti kerrot, osaat varmaankin jakaa näyttöä niistä ulkomaalaisista medioista joiden mukaan jutun alkuperäinen lähde on vetänyt juttunsa pois? ;-) paras näyttö tälle väitteelle olisi tietenkin sen alkuperäisen lähteen julkaisema tiedote heidän juttunsa poisvetämisestä, sen nyt ainakin luulisi näistä ulkomaalaisista medioista löytyvän?

Vastaa
delic
delic

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti VastaustaKiitos:

on hämmentävää ja muista medioista poikkeavaa, ettei "päivityksestä" aiheeseen mainita jutussa sanallakaan eikä sellaista vielä näy.

Onhan tuolla kokonainen kappale liittyen siihen.

"Samsung on sittemmin kiistänyt, että tilaisuudessa olisi ollut palkattuja faneja. Yhtiön mukaan 1100 kuluttajaa ja ammattilaista kutsuttiin tilaisuuteen. Samsungin mukaan väitteet esittänyt The Paper olisi myöntänyt virheen, mutta toistaiseksi oikaisua ei ole tehty."

Vastaa
VastaustaKiitos (vahvistamaton)

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Onhan tuolla kokonainen kappale liittyen siihen.
--

Niinpäs onkin, kiitos huomiosta. En muista sitä alunperin nähneeni, mutta voin olla väärässäkin, hyvä näin. Ongelma on täten korjattu.

Vastaa
delic
delic

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti VastaustaKiitos:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Onhan tuolla kokonainen kappale liittyen siihen.
--

Niinpäs onkin, kiitos huomiosta. En muista sitä alunperin nähneeni, mutta voin olla väärässäkin, hyvä näin. Ongelma on täten korjattu.

Oli se siellä ainakin jo silloin viiden aikaan kun kirjoitit ensimmäisen kommenttisi tähän uutiseen.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja