Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Apple esitteli iOS 9:n – Tämä on uutta

2
Manu Pitkänen

Apple esitteli iOS 9:n – Tämä on uutta
Apple esitteli tänään odotetusti San Franciscossa järjestetyssä WWDC-kehittäjätapahtumassa uuden version iPhoneissa ja iPadeissä käytettävästä iOS-käyttöjärjestelmästä.

Yksi iOS 9:n isoista päivityskohteista on Siri, jonka puheanalysointi on parantunut 40 prosentilla ja tarkkuus saman verran. Puheavustajan taitojakin on parannettu, Siri osaa esimerkiksi etsiä tiettyyn paikkaan sidottuja valokuvia galleriastasi.
Apple on lisännyt iOS 9:ään myös uuden ennakoivan ominaisuuden, joka osaa ennustaa kontekstidatan pohjalta mitä haluaisit tehdä seuraavaksi. Esimerkiksi jos kytket kuulokkeet iPhoneen, käyttöjärjestelmä ehdottaa viimeksi soitettua soittolistaa tai äänikirjaa toistettavaksi. Google Now'n kilpailijaksi tarkoitettu ominaisuus kertoo myös koska kannattaisi lähteä matkaan kalenteriin tehtyjen merkintöjen perusteella. Lisäksi tuntemattoman numeron soittaessa iPhone osaa kertoa kuka sinuun ottaa todennäköisesti yhteyttä muun viestihistorian perusteella.

Surullisen kuuluisaan Maps-karttapalveluun on myös kiinnitetty lisää huomiota. Sovellus sisältää iOS 9:stä lähtien suurimpien kaupunkien joukkoliikennetiedot. Lisäksi Apple korvasi Newsstand-sovelluksensa uudella interarktiivisten uutisten lukuun tarkoitetulla News-sovelluksella. Apple Pay -mobiilimaksujärjestelmän kerrottiin laajenevan kesällä Isoon-Britanniaan, minkä lisäksi palvelu saa tuen kanta-asiakaskorteille, joiden käyttäjille jälleenmyyjät yleensä tarjoavat erilaisia tarjouksia.

iOS 9:n tuo iPadille myös mahdollisuuden nopeille sovellusvilkaisuille, joissa toisen sovelluksen ollessa käynnissä, voit avata rinnalle toisen sovelluksen (vain iPad Air 2:ssa). Ohjelmien käyttö jaetulla näytöllä onnistuu myös samanaikaisesti. Moniajo-ominaisuuksia on parannettu vielä lisää mahdollistamalla PiP-videotoisto.

Käyttöjärjestelmään tehtyjen optimointien ansiosta iOS 9:ään päivittämiseen tarvitaan vähemmän tallennusmuistia kuin iOS 8:lla. Lisäksi sen luvataan lisäävän iPhone 6:n akkukestoa keskimääräisessä käytössä tunnilla. Optimointeihin kuuluu esimerkiksi Metal-tuen rakentaminen Applen omiin sovelluksiin, minkä ansiosta esimerkiksi animaatiot toistuvat paljon sulavammin.

Kaikki iOS 8:aa tukevat laitteet on mahdollista päivittää iOS 9:ään myöhemmin syksyllä. Kehittäjille tarkoitettu beta-versio tulee jakeluun tänään.

Kommentit (2)

Pekke
Pekke

1

Itseasiassa ihan mukava päivitys. Onhan se selvää, että alkaa puhelinvalmistajilta pikkuhiljaa loppumaan mullistavat innovaatiot, niin miksei sitten keskittyä järjestelmän optimointiin ja olemassaolevien ominaisuuksien optimointiin. IOs 8 julkaisukin oli aikalailla floppi ja isku Applen käyttöjärjestelmän sulavan toiminnan mielikuvalle, joten optimoitu ysi on mielestäni erittäin tervetullut uudistus, vaikka ne kasin bugit nyt ovatkin jo korjaantuneet.

Pelästyin myös hieman tuota news ohjelmaa, että tuliko taas uutta bloatwarea, mutta onneksi korvaa tuon newsstandin kokonaan.

Mielestäni aivan mainio ominaisuus olisi kyllä ollut mahdollisuus poistaa natiivit sovellukset muutamaa välttämätöntä lukuunottamatta (app store, asetukset yms). Itselläni on ainakin tällä hetkellä yhdeksän turhaa sovellusta puhelimessa.

Olisin myös kaivannut mahdollisuutta vaihtaa oletusselain. Ei ole oikein järkevää käyttää chromea kun kaikki linkit aukeavat safariin. Onneksi sentään olen huomannut, että yllättäen handsoff toimii myös välillä iossafari -> osxchrome ja toisinpäin.

Vastaa
arivesa
arivesa

2

Luulin taannoin,että luuri on käyttäjänsä hyötykapine.Nyt vaikuttaa siltä,että kyseessä on jo miltei elämän edellytys.

Ei aikuinen ihminen ole koskaan ollut jostain luurista tai sen käyttiksen uudistuksista riippuvainen.

Jos joku viiden tuuman ruutua tuijottaessaan luulee asiaa oikeasti tärkeäksi,ehdotan: Get a life. Ulkona lyysaa nyt aurinko.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja