Windows Phone ohitti iOS:n uudessa maassa

3
Valtteri Ahonen

Windows Phone ohitti iOS:n uudessa maassa
On yksittäisiä maita, joissa Windows Phone pärjää selvästi keskimääräistä paremmin. Suomi lienee yksi niistä, vaikka kotimaassakin Samsungin ja Applen laitteiden kysyntä on ollut kasvussa. Nyt kuuluu maailmalta kuitenkin uutisia, joiden mukaan Windows Phone on ohittanut suosiossa Applen iPhonet Pakistanissa.

The Newsin mukaan Windows Phonen myynti Pakistanissa on kasvanut yli 200 prosenttia, minkä johdosta se on noussut iOS:n ohi toiseksi suosituimmaksi älypuhelinjärjestelmäksi. Kärjessä on tietenkin Android.

Microsoftin Asha-mallisto on maassa erittäin suosittu ja onnistui luomaan pohjan, jota vasten Windows Phonekin pystyi kasvamaan. Eristyisen suosittu maassa on uutiskuvassa oleva Lumia 535, jonka myynti Pakistanissa on vauhdikkaampaa kuin missään muualla.

Microsoft Mobilen Lähi-idän markkinoinnista vastaava Patrick Mercanton kommentoi The Newsille, että Pakistanin tilanne on vain yksi näyttö siitä, että tarvitaan ainakin kolme vahvaa ekosysteemiä, jotta ihmisille voidaan tarjota riittävästi valinnanvaraa, ja jotta todellista kilpailua syntyy.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

M300
M300

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti miiu74:

No, voi että. Ei Microsoft nyt vaan ala keulimaan tuommoisella tilastolla?

Epäiletkö, että Microsoft alentuisi yhtä alas Applen kanssa?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.