HTC aloittaa säästökuurin – uusi lippulaiva ei mennyt kaupaksi

1
Manu Pitkänen

HTC aloittaa säästökuurin – uusi lippulaiva ei mennyt kaupaksi
HTC:n kompurointi on ollut piinallista katsottavaa, eikä yhtiö päässyt pinteestä vielä tänäkään vuonna. Taiwanilaismerkki aikookin "tehdä Microsoftit" eli karsia puhelinmallistostaan heikosti kannattavat laitteet ja keskittyä high-end-malleihin.

Malliston karsimisen lisäksi HTC aikoo jatkossa keskittää voimavarojaan kehittyville markkinoille, joissa sillä on jo vahva asema. Esimerkiksi Intiassa HTC:lla on omien sanojensa mukaan 20 prosentin markkinaosuus 250–400 dollaria maksavissa puhelimissa. Kehittyviin markkinoihin keskittymistä tukee myös se, että siellä älypuhelinmarkkina kasvaa edelleen, kun taas teollisuusmaissa pelimerkit ovat jo hyvin pitkälle jaettu.

HTC kertoi tehneensä huhti-kesäkuussa 147 miljoonan euron operatiivisen tappion. Taustalla oli odotettua heikompi kysyntä uusille high-end-puhelimille eli toisin sanoen One M9 ei tahtonut mennä kaupaksi. Lisäksi puhelinmyynti Kiinassa oli arvioitua verkkaisempaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (1)

Jonahan
Jonahan

1

Harmittavaa, mutta odotettua. HTC:n vuosittainen myynti on tippunut kolme edellistä vuotta putkeen ja vuoden 2011 lopun ja 2014 alun välissä oli aika, jolloin kuukausimyynti tippui joka kuukausi (verrattuna vuotta aiempaan) miltei kaksi ja puoli vuotta putkeen.

Viime vuosi oli hieman toiveita herättävä, vuosimyynti laski enää 7.6%, mutta tämän vuoden puolella ollaan alkuvuoden positiivisista kuukausista huolimatta jo noin 25% edellisvuotta perässä.

Jotain on pakko tehdä, mutta en kauheasti jaksa uskoa että keskittyminen Intiaan ja kehittyviin markkinoihin on HTC:n pelastus. Logiikka, että länsimaissa pelimerkit on jaettu ei kuulosta kauhean uskottavalta, Android-puhelimissa kun merkistä toiseen hyppääminen on varsin helppoa, kilpailu toki on erittäin kovaa sekä spekseissä että hinnassa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.