Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Apple Watchin saatavuus laajenee ensimmäiseen Pohjoismaahan

1
Puhelinvertailu

Apple Watchin suosio ei toistaiseksi ole ollut murskaavaa, mutta se on kasvattanut osuutensa vielä varsin pienellä älykellomarkkinoilla merkittäväksi. Yksi syy suosion hitaaseen kasvuun on tietysti rajoitettu saatavuus, jonka eteen yhtiö tekee koko ajan töitä.

Ensi viikolla Apple aikoo jälleen laajentaa saatavuutta Euroopassa. Älykello on luvassa kolmeen uuteen maahan ja ensimmäistä kertaa myös virallisesti Pohjoismaihin. Uudet markkinat ovat Itävalta, Irlanti ja Tanska.
AppleInsiderin mukaan kello maksaa edullisimmillaan (Sport-malli) Itävallassa 399 ja 449 euroa (38 ja 42mm versiot), Irlannissa 429 ja 479 euroa, Tanskassa 3099 ja 3499 kruunua (n. 415-470 euroa).

Rapakon toisella puolella ensi perjantaina kello saapuu puolestaan myyntiin kahdelle operaattorille, T-Mobilelle ja Sprintille.
Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja