Tämä ikoninen älypuhelin täytti seitsemän vuotta

Puhelinvertailu



Apple julkaisi iPhonen kesällä 2007, joten kenties aikamme legendaarisin älypuhelin on jo yli 8 vuotias. Tämän jälkeenkin on tietysti julkaistu mullistavia puhelimia, joista kenties ikonisimmaksi ja tärkeimmäksi voi luokitella eilen seitsemättä syntymäpäivää viettävän älypuhelimen.

Kyseessä on HTC Dream, joka tunnetaan rapakon takana nimellä T-Mobile G1. Google esitteli Androidin ja sen ensimmäistä kertaa sisältävän Android-puhelimen 23. syyskuuta 2008. Sittemmin alusta on kasvanut markkinaosuudelta maailman suurimmaksi älypuhelinalustaksi. Seitsemässä vuodessa on tapahtunut paljon ja kaikki alkoi tästä puhelimesta.

Google juhlistaa Androidin syntymäpäivää taustakuvilla joita se jakaa Google+:ssa. Voit ladata taustakuvat täältä.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.