Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

OnePlus 2 saatavilla pian ilman kutsua rajatun ajan

Puhelinvertailu

OnePlus 2 saatavilla pian ilman kutsua rajatun ajan
Viime vuoden kiinalaissensaation uusi älypuhelin on ollut kovassa kysynnässä. Yhtiö ei ole päässyt tänäkään vuonna eroon kutsuista, joilla älypuhelimen ostaminen on mahdollista, mutta jatkaa viime vuoden mallista tuttuja kampanjoita, joissa laitteen voi ostaa rajatun ajan ilman kutsua.

OnePlus kertoo nyt verkkosivuillaan, että OnePlus 2 on ostettavissa pian tunnin ajan ilman kutsua. Myynti alkaa Euroopassa 12. lokakuuta eli ensi maanantaina kello 13 Suomen aikaa ja päättyy siis tuntia myöhemmin kahdelta päivällä.
Puhelimia voi tilata kaksi kappaletta jokaista tilausta kohden, mutta tilauksia voi tehdä niin monta kuin haluaa. Kutsun saadessa avoimen tilauksen voi myös perua kutsua vastaan, jolloin pääsee ohi jonosta.

Yhtiö tiedostaa blogiviestissä, että julkaisu ei ole mennyt yhtä sulavasti kuin olisi haluttu ja kiittää jälleen faneja kärsivällisyydestä. OnePlus-pomo Carl Pei pyysi jo aiemmin virallisesti anteeksi heikosti sujunutta julkaisua.

Laitteen myynti alkoi alkuperäisestä aikataulusta myöhässä 11. elokuuta.
Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja