Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

HTC:n video kiusoittelee ensi viikon julkistuksella

Puhelinvertailu




HTC USA on julkaissut Twitterissä videon, jossa kiusoitellaan ensi viikolla New Yorkissa esitettävällä uudella One-mallilla. Twiitin teksti "The next evolution of the One." kertoo, että tulossa on uusi One-variantti. Huhujen mukaan kyseessä olisi One A9.
One A9 on vuotanut jo aiemmin. Mikäli Evan Blassin vuotoon on uskominen – ja varsin suurella todennäköisyydellä niin on – niin laitteessa on mm. viiden tuuman Full HD -näyttö, Qualcommin Snapdragon 617 -järjestelmäpiiri, kaksi gigatavua keskusmuistia, optisella kuvanvakaimella varustettu 13 megapikselin kamera sekä sormenjälkilukija.

Kyse on siis ylemmän keskihintaluokan laitteesta, joka on todennäköisesti verhottu metalliin. Jäämme odottamaan 20. päivää ja laitteen julkistusta.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja