iPhone 7 -huhut alkoivat: Muistin määrä kasvamassa "Android-luokkaan"

Manu Pitkänen

iPhone 7 -huhut alkoivat: Muistin määrä kasvamassa Android-luokkaan
iPhone 6s:t eivät ole ehtineet olla suomalaisten kauppojen hyllyillä vielä edes kuukautta, mutta maailmalla on alettu jo spekuloida mitä uutta ensi vuonna julkaistavat iPhone 7- ja iPhone 7 Plus -puhelimet tuovat tullessaan.

KGI Securitiesin analyytikko Ming-Chi Kuo, jonka ennustukset Applen tulevista tuotteista ovat olleet keskimääräistä analyytikkoa paikkansapitävämpiä, arvioi iPhone 7 Plussasta löytyvän peräti kolme gigatavua keskusmuistia, mikä olisi saman verran kuin nykyisissä Android-lippulaivoissakin. Pienemmässä iPhone 7:ssä käytettäisiin edelleen kahden gigatavun keskusmuistia, joten Applen aikomuksena on tehdä muistin määrästä yksi uusi erottava tekijä puhelinmallien välille.

4,7-tuumaiset ja 5,5-tuumaiset iPhonet ovat eronneet toisistaan tähän saakka näytön koon lisäksi lähinnä akun koon ja optisen kuvanvakaimen osalta.

Kuon tiedossa ei ole vielä muita seuraavan sukupolven iPhonien teknisiä ominaisuuksia, mutta aikaisemmin hän totesi Applen yrittävän tehdä iPhone 7:stä vain kuusi millimetriä paksun. Nykyisten iPhonien paksuudesta lähtisi siis vielä millimetri pois.



Ensi vuoden alkupuoliskolla myyntiin on tulossa Kuon mukaan myös uusi neljän tuuman iPhone, jolla Apple yrittää tavoittaa ne henkilöt, jotka suosivat puhelimen valinnassa kompaktia kokoa. Kenties edelleen myynnissä olevan iPhone 5s:n kysyntä on pysytellyt sen verran korkeana, että markkinoille halutaan tuoda uusi pienempi puhelin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.