Arvostelussa Sony Xperia Z5 Premium - Maailman ensimmäinen 4K-kännykkä

15
Arvostelu: Sony Xperia Z5 Premium
Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Sisällys

3D:n jäätyä lyhyeksi villitykseksi, kulutuselektroniikkateollisuudessa on yritetty luoda Ultra HD:sta (4K) uutta megatrendiä, joka antaisi piristysruiskeen elektroniikkamyyntiin. Ultra HD:sta on puhuttu tähän saakka lähinnä tietokonenäyttöjen ja televisioiden kohdalla, mutta tänä vuonna trendi tarttui myös älypuhelimiin.

Ultra HD -videoiden kuvaaminen älypuhelimilla on ollut toki mahdollista jo pidemmän aikaa, mutta iPhone 6s:n myötä 4K-tarkkuuksiset videot saivat tuoretta hypeä osakseen. Villitys ei rajoitu pelkästään videoihin, sillä Sony on tuonut markkinoille maailman ensimmäisen maailmanlaajuisesti myytävän 4K-näyttöisen älypuhelimen, Xperia Z5 Premiumin.

Älypuhelimien näyttöjen tarkkuus on kasvanut tasaisen varmaan tahtiin vuosittain, mutta samalla on epäilty pikseleillä leikkimisen menneen jo liiallisuuksiin. Televisioidenkaan kokoluokassa 4K-näyttö ei välttämättä tuo silmin havaittavaa parannusta esimerkiksi Full HD:hen nähden, joten mitä annettavaa 4K:lla olisi sitten kämmenen kokoisessa näytössä? Tähän kysymykseen Sonyn Xperia Z5 Premiumin pitäisi antaa vastaus.

Tekniset tiedot

  • Järjestelmä:
  • Android 5.1.1 Lollipop
  • Mitat:
  • 154,4 x 76,0 x 7,8 mm
  • Paino:
  • 181 g
  • Näyttö:
  • 5,5" (3840x2160), 806 ppi
  • Suoritin:
  • Snapdragon 810
  • RAM:
  • 3 GB
  • Tallennustila:
  • 32 gigatavua + MicroSD-korttipaikka
  • Kamerat:
  • 23 megapikselin takakamera, etukamera 5 megapikseliä
  • Yhteydet:
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac, Bluetooth 4.1
  • Akku:
  • 3430 mAh

Muotoilu

Jos odotit Xperia Z5 -mallistolta yllätyksellisiä muotoiluvalintoja, niin IFA-messuilla julkistetut laitteet todennäköisesti pettivät nämä odotukset. Xperia Z5 Premium, kuten muutkin Z5-sarjan puhelimet, edustavat samaa Sonylle ominaista muotoilua, kuin aiemmatkin Xperia Z -puhelimet. Kaikki on suoralinjaista, jämptiä ja elegantilla tavalla pelkistettyä. Krouvisti voisi sanoa, että Xperia Z5 -puhelimet ovat kalikoita, mitä Premium-puhelimen suuri koko entisestään korostaa.

Kalikalta Xperia Z5 Premium tuntuukin, mikä puhelimen suuren koon lisäksi johtuu lasipintojen (etu- ja takakuori) karkeasta saumasta puhelimen kehysten välillä. Saumakohta on epämiellyttävän terävä, minkä vuoksi muotoilu tuntuu viimeistelemättömältä – se ei ole hyvä vaikutelma puhelimesta, jonka nimestä löytyy sana "Premium".

Premium-vaikutelmaa jää uupumaan myös puhelimen kehyksestä. Minusta se tuntuu liukaspintaiselle muoville, vaikka verkkolähteiden mukaan se onkin metallia. Ilmeisesti se on tälläkin kertaa vain uskottava nettiä ennemmin kuin omia aisteja.

Muotoilullisesti ehkä suurin ero vanhaan on Xperia Z -sarjan pyöreän virtapainikkeen vaihtuminen pillerin muotoiseen. Muodon vaihtumisen taustalla lienee painikkeeseen lisätty sormenjälkitunnistin, jota ei ehkä saatu järkevällä tavalla integroitua pyöreän muotoiseen painikkeeseen.

Äänenvoimakkuuspainikkeiden sijoittelu on suuressa ristiriidassa oikean käteni notkeuden kanssa. Peukalo ei taitu millään tarpeeksi alas, joten ääntä täytyy lähes aina muuttaa kahden käden voimin. Tältä pieneltä epämukavuudelta oltaisiin voitu välttyä siirtämällä äänenvoimakkuuspainikkeet virtapainikkeen yläpuolelle (mutta ei kuitenkaan liian korkealle).

Tekniikka

Jokaisessa lippulaivapuhelimessa pitää olla jokin juttu, joka on paitsi oikeutus koko laitteen olemassaololle, niin myös se tärkein myyntivaltti. Xperia Z5 Premiumin tapauksessa tämä juttu on tietysti laitteen huikean tarkka 4K-näyttö, joka on Sonyn PR-osaston iloksi maailman ensimmäinen laatuaan.

4K-näytöllisyys kohdistaa Xperia Z5 Premiumiin normaalia enemmän odotuksia. Sen pitäisi pystyä vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen: Mitä 5,5 tuuman 4K-näyttö tarjoaa, mihin yhtä suuri Full HD -näyttö ei jo kykenisi? Puhelimen testaamisen jälkeen en tiennyt vastausta kysymykseen.

Sony puhuu markkinoinnissa 4K-näytön huikean pienistä pikseleistä, joita mahtuukin yhdelle tuumalle peräti 806 kappaletta. Esimerkiksi iPhone 6s Plussan kohdalla pikselit ovat tuplasti suurempia. Tuskin kukaan on kuitenkaan valittanut, että iPhone 6s Plussan näyttö olisi liian karkea tai tekstin lukeminen sillä olisi silmiä raastavaa.

Sony Xperia Z5 Premium - Akkukesto

Tietysti voisi olla kiva katsella 4K-videoita tai -elokuvia puhelimen näytöltä natiivitarkkuudella, mutta mistä näitä videoita oikein löytyy. Kovin kattavaa 4K-valikoimaa ei löydy vielä mistään lataus- tai suoratoistopalvelusta. Vaikka löytyisikin, niin mobiilinetin siirtonopeuden takia valitsisin älypuhelimella edelleen Full HD -vaihtoehdon. Katson mieluummin sujuvaa Full HD -striimiä kuin bufferointipausseilla höystettyä 4K-videota. 4K-näytölle löytyisi tosin käyttöä esimerkiksi VR-lasien maailmasta, mutta Sony itse ei ainakaan markkinoi puhelintaan siihen käyttöön.

Aika ei ole muutoinkaan oikein valmis vielä 4K-näytöille, mistä osoituksena Sonyn Xperia Z5 Premiumiin lisäämät rajoitteet. Puhelimen ruudulla näkyvää grafiikkaa piirretään 4K-tarkkuudella vain jos näytöllä näkyy 4K-tarkkuuksista mediasisältöä. Esimerkiksi mobiilipelien grafiikat ja käyttöliittymä on Xperia Z5 Premiumissa edelleen Full HD -tasoista. Miksi siis ostaa 4K-näytöllinen puhelin, jos hyvin suurella todennäköisyydellä katsot siltä jatkuvasti Full HD -tasoista kuvaa?

Rajoitukselle on hyvin käytännönläheinen syy: 4K-grafiikoiden piirtäminen aiheuttaisi ylimääräistä kuormaa laitteistolle, mikä näkyisi nopeasti myös akkukestossa. Aika ei siis yksinkertaisesti ole vielä valmis 4K-mobiilinäyttöihin.

Vaikka Xperia Z5 Premiumin näyttöä tulikin parjattua turhamaiseksi, on näyttö kuitenkin kokonaisuutena erittäin laadukas. Puhelimessa käytetty X-Reality-kuvantehostusta voisi kuitenkin viilata vähemmän aggressiiviseksi. Valokuvia katsellessa puhelimen näytöltä etenkin vihreät värit näyttävät epärealistisen voimakkailta. Itse koin parhaimmaksi vaihtoehdoksi ottaa ominaisuuden kokonaan pois päältä (Asetukset > Näyttö > Kuvantehostus).

Muun raudan osalta Xperia Z5 Premium edustaa varsin tavanomaista vuoden 2015 Android-lippulaivaa: järjestelmäpiiri on Qualcommin Snapdragon 810 (4x 2,0 GHz + 4x 1,5 GHz), keskusmuistia löytyy kolme gigatavua ja sisäistä tallennusmuistia on 32 gigatavua. Stereokaiuttimet on videoiden katselun ja pelien pelaamisen kannalta sijoitettu mukavasti osoittamaan eteenpäin, jolloin kädet eivät peitä niitä edes vahingossa.

Tämän vuoden aikana Android-puhelimissa on alkanut yleistyä uusi USB-C-portti, johon kaapelin voi kytkeä kiinni kummassa asennossa tahansa. Xperia Z5 Premiumissa turvaudutaan kuitenkin edelleen vanhempaan micro-USB-porttiin, mikä on toisaalta lisälaitteiden käytön kannalta ihan mukava asia ainakin vielä. Tulevaisuudessa lisälaitteet voivat siirtyä USB-C:hen.

Geekbench 3 -tuloksista nähdään, että Xperia Z5 Premiumin kahdeksasta ytimestä koostuva Snapdragon 810 yltää single-core-testissä LG G4:n tasolle (Snapdragon 808), mutta multi-core-tuloksissa Sonyn puhelin vastaa Applen iPhone 6s Plussaa (A9).

Graafista suorituskykyä testaavassa GFXBenchissä Xperia Z5 Premium suoriutuu vähemmän yllättäen suunnilleen yhtä hyvin kuin samalla järjestelmäpiirillä varustettu HTC One M9. Vaikka Xperia Z5 Premiumissa on 4K-näyttö, niin grafiikat renderöidään siitä huolimatta Full HD -tarkkuudella. Siksi Xperian ja One M9:n onscreen-tulokset ovat samalla tasolla. Galaxy S6 edge+:ssa on vuorostaan QHD-näyttö ja grafiikat piirretään sitä vastaavalla tarkkuudella, mikä selittää puhelimen onscreen-tulosten heikkoutta.

Xperia Z5 -malliston myötä Sonyn lippulaivojen ominaisuuslista paisui sormenjälkilukijalla. Android-puhelimissa sormenjälkilukija voi löytyä näytön alta kotinäppäimestä tai sitten takakuoresta kameran vierestä. Sonyllä on päätetty, että luontevin paikka sormenjälkilukijalle on puhelimen kyljessä sijaitsevassa virtapainikkeessa.

Sony käyttää kosketuspohjaista sormenjälkilukijaa, joten puhelimen avaaminen onnistuu helposti painamalla virtapainiketta. Testimme perusteella Xperia Z5 Premiumissa käytetty sensori on luotettava, mutta sen lisäksi vielä todella nopea. Lukitusnäyttö ehtii hädin tuskin avautua, kun olet jo kotinäytöllä.

Xperia Z5 Premiumin 3430 milliampeeritunnin akun Sony lupaa kestävän kokonaiset kaksi vuorokautta. Tulokseen on päästy firman omissa testeissä, joissa puhelinta on käytetty "tavanomaisen älypuhelimen käyttäjän tavoin". Miten älypuhelinta sitten keskimäärin käytetään? Sonyn väitteen tukena on varmasti suuri määrä markkinatutkimuksia, joissa on analysoitu paljonko aikaa ihmiset käyttävät videoita katsellen, pelaten, musiikkia kuunnellen, viestejä lähetellen ja niin edelleen.

Keskimääräistä ihmistä ei ole kuitenkaan olemassa, jokainen käyttää puhelintaan eri tavalla. Oma käyttöprofiilini näyttää ainakin poikkeavan markkinatutkimustyyppien luomasta keskimääräisestä käyttäjästä, sillä itse sain nakutettua akkukestoksi reilun vuorokauden. Xperia Z5 Premiumin puolustukseksi on kuitenkin todettava, että 3G-yhteys oli mittauksen aikana jatkuvasti päällä, mutta sen lisäksi jaoin sen tietokoneelle Wi-Fi Hotspottina. 3G-jako ei ollut koko ajan aktiivisena, mutta se selittää miksi akku hupeni välillä aika reipasta vauhtia. Lisätunteja akusta irtoaa siis helposti enemmän, mutta suosittelisin silti lataamaan puhelinta lähes päivittäin.

Kamera

Sony on johtava kamerasensoreiden valmistaja, joten Xperia Z -puhelimien kameroihin liittyy aina kovia odotuksia. Odotukset vain nousivat, kun DxOMark julisti Xperia Z5:n parhaimmaksi testaamakseen kamerapuhelimeksi. Kamera on sama kuin Xperia Z5 Premiumissakin.

Innokkuus vaihtui kuitenkin hienoiseksi pettymykseksi, kun sain puhelimen käteeni ja kokeilin itse kameraa. Tässä vaiheessa en arvioinut kameran tuottamaa kuvanlaatua, vaan pettymykseni johtui kamerasovelluksesta, joka tuntuu vähän joka osa-alueella beta-tason ohjelmistolta. Testijakson lopulla Sony julkaisi päivityksen sovellukselle, mutta sitä en ehtinyt valitettavasti kunnolla testaamaan. Muutoshistorian perusteella päivityksessä viilataan lähinnä käyttöliittymää.

Sonyn kamerasovelluksen käyttöliittymä huokuu Samsung-vaikutteita, joten sovelluksen käyttölogiikkaan pääsi nopeasti sisään, vaikken olekaan koskaan aiemmin testannut Xperioita. Samsung-vaikutteisiin kuuluu myös sovelluksen hitaus: ohjelman käynnistäminen ottaa hetken eikä galleriasovelluskaan aukea silmänräpäyksessä. Videokuvauksen käynnistymisessä etsimen kuva jäätyy pitkäksi aikaa.

Kritiikkiä antaisin myös sovelluksen tarkennuksesta, minkä vuoksi monet kuvat menivät itselläni aluksi pieleen, vaikka Sony mainostaakin tarkennuksen hoituvan jopa 0,03 sekunnissa. Kun kuvan tarkennuspisteen valitsee kosketuksen avulla etsimestä, niin on luontevaa olettaa ettei kameran tarvitse enää sen jälkeen etsiä tarkennuspistettä. Näin ei kuitenkaan käy aina Xperian kohdalla, vaan automaattitarkennus alkaa pumppaamaan kuvaushetken jälkeen ja ottaa vasta sitten kuvan.

Ongelma tuntuisi liittyvän makrokuvaustilaan. Makrokuvauksessa kamera ei muutoinkaan tahdo aina löytää lainkaan tarkennuspistettä, vaan jää pumppaamaan taustan ja edessä olevan kohteen välillä 2–3 sekunniksi.

Videokuvauksessa tarkennusta ei voi käsin säätää lainkaan tai lukita haluttuun kohteeseen, mikä esimerkiksi konsertti-/festarikuvauksessa voi aiheuttaa harmaita hiuksia jos puhelin päättää tarkentaa lavan edessä heiluviin ihmisiin (lukitusta ei ole tarjolla still-kuvillekaan). Joissain tilanteessa tämän rajoituksen voi kiertää valitsemalla manuaalitilassa videoasetuksissa tarkennustavaksi kohteen seurannan ja mittaustavaksi keskipisteen -- tällöin tosin vaarana on, että videon kuvataajuus putoaa time lapse -tasolle.

Kamerasovelluksen manuaalisäädöt voisivat olla myös monipuolisemmat ja loogisemmin ryhmitelty. "Automaattimoodissa" tarjolla on kirkkaus- ja väritasapainosäätö. Manuaalimoodissa on tarjolla nämä samat asetukset (asetusvalikon ulkonäkö on vain erilainen) sekä mahdollisuus valita HDR päälle/pois. Aluksi luulin, että manuaalisäädöt olivat tässä, mutta toisen asetusvalikon kautta löysin vielä mahdollisuuden säätää ISO-arvoa (miksi se on sijoitettu eri paikkaan?). Suljinaika olisi ollut kiva lisä manuaalisäätöihin. Automaatti- ja manuaalipuolella taas jäin kaipaamaan sarjakuvaustilaa, joka nykyisin pitää ladata erikseen Timeshift burst -pluginina (tässäkin kuvien resoluutio tosin jää Full HD:hen). Ominaisuustoiveissa olisi myös "live HDR" eli kuvaaja näkisi HDR-tilaa käyttäessään näytöltä millaisen kuvan kamera on ottamassa, jolloin kuvan valottumista ei tarvitsisi ihmetellä jälkikäteen.

Videoasetukset ovat myös vähän epäselvät. Esimerkiksi videon resoluutiota ja kuvataajuutta pääsee säätämään vain manuaalitilassa. Manuaalitilassa täytyy erikseen vielä valita videokuvaus aktiivisesti. Valittavissa on Full HD -tarkkuus 30 tai 60 FPS:llä sekä 720p- ja VGA-tarkkuus. Jos haluat taas kuvata 4K-videota, et löydä tarvittavaa asetusta manuaalitilasta. Sinun pitää käynnistää sitä varten erikseen luotu 4K-kuvaustila.

Kuvia Xperia Z5 Premium nappaa oletuksena kahdeksan megapikselin tarkkuudella. Sonylla on ilmeisesti ymmärretty, ettei 23 megapikselin kennolla ole useinkaan kovin käytännöllistä ottaa 23 (16:9) tai 20 megapikselin (16:9) kuvia. Alemmilla tarkkuuksilla saadaan kuviin tarpeeksi yksityiskohtia ja kuvat ovat vielä kaiken lisäksi jakamisen kannalta kohtuullisen kokoisia. Kameran raudassa hienoisen pettymyksen aiheuttaa optisen kuvanvakaimen puute, mutta sen korvaa erinomaisesti toimiva digitaalinen SteadyShot-vakautus.

Kameran tuottamien kuvien kuvanlaatu on hyvässä valaistuksessa erinomainen. Kohinaa hämärässä otettuihin kuviin tuppaa kuitenkin tulemaan. Syy voi olla kennon pienissä pikseleissä, jota f/2,0-tasoinenkaan optiikka ei pysty kompensoimaan. Toinen mahdollinen selitys voisi olla kamerasovelluksen aggressiivinen ISO-määritys automaattiasetuksilla, mikä ehkä johtuu optisen kuvanvakaimen puutteesta tai sitten digitaalinen vakautus ei toimi kunnolla still-kuvissa.

Hämärässä otetut kuvat on otettu automaattiasetuksilla (kuten kaikki muutkin kuvat), minkä vuoksi on algoritmien hallussa käytetäänkö kuvissa digitaalista kuvanvakautusta vai ei. Manuaaliasetusten kautta kuvanvakaimen saa pakotettua päälle, minkä pitäisi kasvattaa valotusaikaa ja laskea kohinaa aiheuttavaa ISO-arvoa hämärässä otetuissa kuvissa. Testini perusteella Xperia käyttäytyy kuitenkin päinvastoin: kuvanvakain aktivoituna ISO-arvot ovat järjestelmällisesti korkeampia ja valotusajat lyhyempiä. En keksinyt mitään loogista selitystä tällaiselle käyttäytymiselle.

Valkotasapainon suhteen Xperialla ei ollut suurempia ongelmia, vaikka näytekuvista löytyykin yksi kuva, jossa punainen hirsiseinä näyttää turhan siniseltä.

Esimerkkikuvia

Ohjelmisto

Sony kuuluu nykypäivänä niihin Android-merkkeihin, jotka eivät yritä turhaan keksiä pyörää uudelleen, vaan luottavat hyvin pitkälle Googlen näkemykseen käyttöjärjestelmän käyttöliittymästä. Maltillisen kustomoinnin ansiosta Sony pystyy tarjoamaan hyvää ohjelmistotukea, joten Xperioiden elinkaari on ohjelmiston puolesta pidempi kuin vuosi.

Sonyn kädenjälki näkyy puhelimessa käytännössä oletussovellusten pieninä käyttöliittymämuutoksina sekä Sonyn omien sovellusten muodossa. Puhelimesta löytyy myös muutamia yhteistyökumppaneiden bloatware-sovelluksia, mutta useimmat niistä saa onneksi poistettua puhelimesta. Ei siis kannata hermostua, vaikka puhelimesta löytyykin valmiiksi Spotify, AVG Protection, OfficeSuite tai Dropbox. Sonyn omia sovelluksia ei pysty poistamaan, joten esimerkiksi What’s New -sisältöehdotuspalvelua tai Xperia Loungea on vain kestettävä.

PlayStation näkyy Xperiassa periaatteessa kahtena sovelluksena: PlayStation Networkina ja PlayStationina. Käytännössä ne ovat kuitenkin yksi ja sama sovellus: PlayStation Network -sovellus on jäänne ajalta, jolloin Sonyn palveluvalikoimiin kuului vielä Music Unlimited. Ohjelman tarkoituksena oli olla ikään kuin kansio, josta pääsi PlayStationin pelipalveluihin ja musiikkipalveluun. Nyt kun Music Unlimited on lopetettu ja korvattu Spotifylla, niin sovellus tarjoaa vain pääsyn PlayStation-sovellukseen.

PlayStation-sovelluksen avulla voi käyttää PlayStationin yhteisöllisiä ominaisuuksia, seurata muiden pelaamista sekä ostaa pelejä PS4:lle. Jos taas haluaa harrastaa etäpelaamista puhelimen kautta, niin siihen tarkoitukseen Sonylla on tarjolla erikseen ladattava PS4 Remote Play -sovellus.

Yhteenveto

Xperia Z5 Premium oli yllättävä tuotejulkistus Sonylta. En ainakaan itse osannut vielä tämän vuoden alussa odottaa, että vuonna 2015 näkisimme markkinoilla jo 4K-näytöllä varustettuja puhelimia. Vaikka 4K-näytöstä on aika vähän iloa älypuhelimissa, niin voihan Xperia Z5 Premiumin kaltaiset laitteet lisätä sisällöntuottajien ja suoratoistopalveluiden innostusta tuoda saataville 4K-elokuvia.

4K-näytön lisäksi Xperia Z5 Premiumissa ei ole juurikaan sellaista, mitä ei esimerkiksi pienempi Xperia Z5 tai muut Android-lippulaivat pystyisi tarjoamaan. 5,5-tuumaiseen Xperia Z5 Premiumiin mahtuu tietysti isompi akku kuin Xperia Z5:een, joten käyttöaikaa latausta kohden saa hiukan lisää.

Jos koet tarvetta katsella 4K-elokuvia (ja tiedät mistä niitä löytää) älypuhelimella, niin Xperia Z5 Premium on hyvä valinta. Se on itse asiassa ainoa valintasi. Jos taas haluat vain ison Android-puhelimen, niin ei Xperia Z5 Premium ole silloinkaan huono valitan. Se kuitenkin painii samassa 850 euron hintaluokassa Samsung Galaxy S6 edge+:n kanssa. Toisaalta 5,5 tuumainen LG G4 maksaa tällä hetkellä noin 450 euroa, joten se on ehdoton valinta kaikille hintatietoisille (jos on valmis tinkimään hieman suorituskyvystä ja tallennustilasta, niin Huawein Honor 7:n saa vieläkin edullisemmin).

Kaiken kaikkiaan Xperia Z5 Premium on hyvä puhelin, vaikka petyinkin Sonyn oletuskameraohjelman puutteisiin ja joihinkin kummallisuuksiin. Optinen kuvanvakain olisi myös hyvä olla puhelimessa, joka maksaa kirjoitushetkellä 850 euroa ja sen nimestä löytyy sana Premium.

Sony Xperia Z5 Premium

Käyttäjien kokemukset ja kommentit (15)

Anonyymi käyttäjä
mamipi85 (vahvistamaton)

1

Voisiko kirjoitus olla enää negatiivisempi. Kirjoittaja vaihtoon!!

Vastaa
Tkonemies
Tkonemies

2

Noh tässä mallissa on montakin asiaa pielessä

1. Hinta. Se on aivan liian korkea puhelimeksi sillä jopa paremman saa alta 450 euron ( Hankala uskoa mutta totta)

2. Näyttö on järjettömän tarkka kun ottaa huomioon että ihminen ei edes eroita alle 6" tuuman Full HD näytön yksittäisiä pixseleitä

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
virtuaalimies (vahvistamaton)

3

Näitä isoja resoluutioita tarvitaan virtuaalitodellisuutta katsottaessa.

Vastaa
rmCowboy
rmCowboy

4

4 tähteä vaikka artikkelista tulee aivan toinen kuva laitteesta? Ja vielä tuolla hintalapulla. Ehkä artikkelin kirjoittaja ei tiennyt sponsoroinnista mutta nuo tähdet on kyllä laittanut joku muu kuin artikkelin kirjoittaja.

Vastaa
lumiahullu
lumiahullu

5

Kiitokset erittäin kattavasta ja hyvin laaditusta arvostelusta. Pärjäät kyllä ulkomaisillekin asiantuntijoille mennen tullen. Nykyään näissä laitteissa on niin paljon huomioitavaa, että omien arvostusten pääpaino löytää näin helpommin tiensä ratkaisuun ostotilanteessa. Hinta ja tuotteen lyhyt elinkaari muutoksineen on minusta iso ongelma koko alalla.

Vastaa
thedrunkencow
thedrunkencow

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tkonemies:

Noh tässä mallissa on montakin asiaa pielessä

1. Hinta. Se on aivan liian korkea puhelimeksi sillä jopa paremman saa alta 450 euron ( Hankala uskoa mutta totta)

2. Näyttö on järjettömän tarkka kun ottaa huomioon että ihminen ei edes eroita alle 6" tuuman Full HD näytön yksittäisiä pixseleitä

Kyllä jo 5.5 tuumaisesta Full HD:lla toimivasta näytöstä näkee pikseleitä, 6 tuumaisesta puhumattakaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti virtuaalimies:

Näitä isoja resoluutioita tarvitaan virtuaalitodellisuutta katsottaessa.

Olet asian ytimessä.

Tiedä sitten miksi koko juttu oli vaijettu arvostelussa, vaikka siihen näytön tarkkuuteen oli rivejä uhrattu paljon

Vastaa
Rento-Reiska
Rento-Reiska

8

4K telkkareita näkyi olleen perjantaina 55 tuuman kokoisena tarjouksessa alle 1000€. Samsung ja Sony molemmat. Nämä jatkuvaa lataamista tarvitsevat kännykät alkaa jo olla aivan käsittämättömiä. Niihin yritetään tunkea kaikki se, mikä on saatavana vain hieman kallimpaan hintaan erillisenä. Kukaan ei kuitenkaan kotonaan olla pelkän kännykän varassa, vaan se oikea telkkarikin on. Pelikonsoli tai PC, pelaamista varten. Samaten se oikea kamera, jos aikoo harrastaa vaikkapa luontokuvausta. Peilitön tai perinteinen järkkäri, joilla kuvien laatu käyttäjästä kiinni, eikä laitteesta.

Edelleen tuo Sonyn puhelin on vain pelkkä puhelin ja muissa toiminnoissa se kaikkissa jonkinasteinen (yleensä rajusti alaspäin) lelu. Karmean kallis vain ja lyhytikäinen.

Perjantaina myytiin myös kännyköitä, joilla voi kilauttaa kaverille, lähettää/vastaanottaa tekstateita halvimmillaan 12,90€. 45€:lla sai jo älyluurin johon oli valmiiksi asennettuna Whatssapp. Kummassakin näissä valmitaja lupaa vähintää 7 vrk. akunkeston.

Vastaa
Tkonemies
Tkonemies

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Rento-Reiska:

4K telkkareita näkyi olleen perjantaina 55 tuuman kokoisena tarjouksessa alle 1000€. Samsung ja Sony molemmat. Nämä jatkuvaa lataamista tarvitsevat kännykät alkaa jo olla aivan käsittämättömiä. Niihin yritetään tunkea kaikki se, mikä on saatavana vain hieman kallimpaan hintaan erillisenä. Kukaan ei kuitenkaan kotonaan olla pelkän kännykän varassa, vaan se oikea telkkarikin on. Pelikonsoli tai PC, pelaamista varten. Samaten se oikea kamera, jos aikoo harrastaa vaikkapa luontokuvausta. Peilitön tai perinteinen järkkäri, joilla kuvien laatu käyttäjästä kiinni, eikä laitteesta.

Edelleen tuo Sonyn puhelin on vain pelkkä puhelin ja muissa toiminnoissa se kaikkissa jonkinasteinen (yleensä rajusti alaspäin) lelu. Karmean kallis vain ja lyhytikäinen.

Perjantaina myytiin myös kännyköitä, joilla voi kilauttaa kaverille, lähettää/vastaanottaa tekstateita halvimmillaan 12,90€. 45€:lla sai jo älyluurin johon oli valmiiksi asennettuna Whatssapp. Kummassakin näissä valmitaja lupaa vähintää 7 vrk. akunkeston.

Juurikin näin. Muutenkin on turhaa rahantuhlausta kun jopa paremman saa alta 450 euron ilman mitään humpuukki 4K näyttöä.

Esimerkiksi jos harrastaa oikeasti kuvaamista ei siihen mikään kännykän "räpsy" riitä vaan tarvitaan kunnon järkkäri ja objektiivi. Kännykän oma kamera soveltuu lähinnä hävävaraksi tai selfien tapaisiin kuviin joissa laatu ei ole se tärkein ominaisuus.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tkonemies:


Juurikin näin. Muutenkin on turhaa rahantuhlausta kun jopa paremman saa alta 450 euron ilman mitään humpuukki 4K näyttöä.


Onneksi Sony tekee useita malleja, ei vain yhtä jossa kaikki se mitä valmistaja päättänyt.
Pidän Sonyn tavasta tarjota yläpäänmalleista selkeästi erilaisia versioita, jos ei halua 4K näyttöä, niin sitä ei ola pakko ostaa, mutta hienoa että markkinoilla on vapaasti sellainen tarjolla jos sellaisen haluaa/tarvii.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tkonemies:


Esimerkiksi jos harrastaa oikeasti kuvaamista ei siihen mikään kännykän "räpsy" riitä vaan tarvitaan kunnon järkkäri ja objektiivi.


Ei tarvitse.
En tiedä tilastoja, mutta en yllättyisi jos määrällisesti kuvaamista oikeasti harrastetaan aktiivisesti matkapuhelimilla enemmän kuin järkkäreillä.
No oli tai ei, niin sillä matkapuhelimen kameranlaatua tarvitaan muuhunkin ns kuvaamis harrastukseen. Ammatti/työkäytössä kamera voi olla myös valinta yksi valintakriteeri.

Tietenkään Sonyn Xperia Z5 sarja ei ole kaikille osuvin valinta, mutta osalle on.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Kokemuksella (vahvistamaton)

11

Mmmmkay... Ensinnäkin se reunan terävyys on syystä siinä ja usein ollut Z-sarjan luureissa. Syy siihen on ettei osuisi lasi ensimmäisenä pintaan johon lasket puhelimen, tällöin välttyy usein naarmuttamasta lasia. Sitä "terävää" reunaa on vaivaiset 0,3mm.
Toisekseen kyllä, Z5P:n kehys on metallia, tarkemmin ruostumatonta terästä. En sitten tiedä että onko arvostelijalla tuntoaistihäiriö vai onko testatun mustan version pinnoite (PVD?) epälaadukas..? Itse käytän tätä kromin väristä jossa ei ainakaan tietääkseni ole mitään pinnoitusta ja tämä tuntuu juuri niin jämäkältä ja metalliselta kuin pitääkin.
Toki yhdyn moneen muuhun mielipiteeseen arvostelijan kans: Näyttö on niin laadukas kuin IPS voi olla ja toistaa värit ja etenkin mustan todella hyvin mutta 4K resoluutio on hieman turhaa. Edellisessä puhelimessani oli 1080p/441ppi-tason näyttö joka oli jo riittävän tarkka.Eron piksetiheydessä huomaa ehkä vain alle 10cm tihrustelulla.
Kaiuttimet on loistavan hyvät ottaen huomioon että laitteessa on "vesieristys" eli jokaisen mikrofonin ja kaiuttimen päällä on jokin vettä pidättävä kalvo. Kaiken kaikkiaan tämä on erittäin hyvä laite. Ehdoton niille jotka pitää hyvästä akunkestosta ja järkevästä android-käyttöliittymästä.
P.S Ne Lounge ja What's New -jutut voi disabloida, ei ole pakko käyttää jossei pidä 👍

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Kokemuksella (vahvistamaton)

12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Rento-Reiska:

4K telkkareita näkyi olleen perjantaina 55 tuuman kokoisena tarjouksessa alle 1000€. Samsung ja Sony molemmat. Nämä jatkuvaa lataamista tarvitsevat kännykät alkaa jo olla aivan käsittämättömiä. Niihin yritetään tunkea kaikki se, mikä on saatavana vain hieman kallimpaan hintaan erillisenä. Kukaan ei kuitenkaan kotonaan olla pelkän kännykän varassa, vaan se oikea telkkarikin on. Pelikonsoli tai PC, pelaamista varten. Samaten se oikea kamera, jos aikoo harrastaa vaikkapa luontokuvausta. Peilitön tai perinteinen järkkäri, joilla kuvien laatu käyttäjästä kiinni, eikä laitteesta.

Edelleen tuo Sonyn puhelin on vain pelkkä puhelin ja muissa toiminnoissa se kaikkissa jonkinasteinen (yleensä rajusti alaspäin) lelu. Karmean kallis vain ja lyhytikäinen.

Perjantaina myytiin myös kännyköitä, joilla voi kilauttaa kaverille, lähettää/vastaanottaa tekstateita halvimmillaan 12,90€. 45€:lla sai jo älyluurin johon oli valmiiksi asennettuna Whatssapp. Kummassakin näissä valmitaja lupaa vähintää 7 vrk. akunkeston.

Mihin perustelet milipidettäsi että Sonyn puhelin on lelu? Voidaan toki järjestää tapaaminen ja verrata sinun "muutaman kympin" äly-luuriasi Z5O:hen. Tajuatko sinä että on vain hemmetin hyvä että joku aina viitsii tuoda markkinoille jotain uutta joka tuntuukin liioittelukta. Näin syntyy kilpailua eikä monopolia. Vuonna 2010 reilu 300ppi oli turhaa ja 100 vuotta sitten ihmisten mielessä 50hv autossa olisi aivan turhaa.
Jos kaikki olisivat kuin sinä niin ihmiset asuisivat puussa. Hyvä vaan että on valinnanvaraa ostaa omaan budjettiin sopiva luuri, ei kukaan pakota maksamaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
masterie (vahvistamaton)

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kokemuksella:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Rento-Reiska:

4K telkkareita näkyi olleen perjantaina 55 tuuman kokoisena tarjouksessa alle 1000€. Samsung ja Sony molemmat. Nämä jatkuvaa lataamista tarvitsevat kännykät alkaa jo olla aivan käsittämättömiä. Niihin yritetään tunkea kaikki se, mikä on saatavana vain hieman kallimpaan hintaan erillisenä. Kukaan ei kuitenkaan kotonaan olla pelkän kännykän varassa, vaan se oikea telkkarikin on. Pelikonsoli tai PC, pelaamista varten. Samaten se oikea kamera, jos aikoo harrastaa vaikkapa luontokuvausta. Peilitön tai perinteinen järkkäri, joilla kuvien laatu käyttäjästä kiinni, eikä laitteesta.

Edelleen tuo Sonyn puhelin on vain pelkkä puhelin ja muissa toiminnoissa se kaikkissa jonkinasteinen (yleensä rajusti alaspäin) lelu. Karmean kallis vain ja lyhytikäinen.

Perjantaina myytiin myös kännyköitä, joilla voi kilauttaa kaverille, lähettää/vastaanottaa tekstateita halvimmillaan 12,90€. 45€:lla sai jo älyluurin johon oli valmiiksi asennettuna Whatssapp. Kummassakin näissä valmitaja lupaa vähintää 7 vrk. akunkeston.

Mihin perustelet milipidettäsi että Sonyn puhelin on lelu? Voidaan toki järjestää tapaaminen ja verrata sinun "muutaman kympin" äly-luuriasi Z5O:hen. Tajuatko sinä että on vain hemmetin hyvä että joku aina viitsii tuoda markkinoille jotain uutta joka tuntuukin liioittelukta. Näin syntyy kilpailua eikä monopolia. Vuonna 2010 reilu 300ppi oli turhaa ja 100 vuotta sitten ihmisten mielessä 50hv autossa olisi aivan turhaa.
Jos kaikki olisivat kuin sinä niin ihmiset asuisivat puussa. Hyvä vaan että on valinnanvaraa ostaa omaan budjettiin sopiva luuri, ei kukaan pakota maksamaan.

Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta tässä kohtaa tilanne on kyllä se että 4K ruutu ton kokoisessa laitteessa on yksinkertaisesti vain resurssien tuhlausta. En itse kykene erottamaan edes 1920x1080 resoluutiolla 5.5" tuumaiselta näytöltä yksittäisiä pikseleitä vaikka miten läheltä katsoisin (ja tällähän resoluutiolla toikin Z5 premium pääosin toimii). 4K tuntuu siis lähinnä vain turhalta tavalta kuluttaa akkua ja tehoja. Vähän niin kuin sulla olis pienessä etuvetoisessa autossa 1000 heppanen moottori. Kyllähän se mylvii kivasti, mutta käytännössä kevyempi moottori tarjoaisi nopeamman startin ja pienemmän kulutuksen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti masterie:


Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta tässä kohtaa tilanne on kyllä se että 4K ruutu ton kokoisessa laitteessa on yksinkertaisesti vain resurssien tuhlausta.


Kannattaa muistaa mitä verten se siinä on, jos sitä ei tarvi niin sitten kannattaa miettiä kannattaako siitä maksaa, kun ilmankin saa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti masterie:

En itse kykene erottamaan edes 1920x1080 resoluutiolla 5.5" tuumaiselta näytöltä yksittäisiä pikseleitä vaikka miten läheltä katsoisin


Kaikki ei erot 50" näytöltäkään. Mutta moni erottaa ja jos ne haluaa erottaa niin ns keskivertoihmisille löytyy apuvälineitä millä se onnistuu.

Yksi näytön ideoita on se että niitä yksittäisiä pikseleitä ei erota.

Kaikkeen käyttöön ei tuollaista tietenkään tarvita, ja pikseleiden erottaminen ei ole ongelma. Kuten sanoit niin laite ns normaalikäytössä sisältö on paljon epätarkempää kuin mihin näyttö pystyisi.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jamikin (vahvistamaton)

15

no omg en ikina ostas se tai kaikki laitteet eristää semmosta säteilyä että ei oo hyvaksi ja tuo viela ennenman että lolz ei ikina kantti ostaa perkeleen noobit

Vastaa

Kokemuksia tästä tuotteesta? Kommentteja arvostelusta? Kerro!

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.