Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Samsungin ensimmäinen erä 5 miljoonaa Galaxy S7:ää?

Puhelinvertailu

Samsungin ensimmäinen erä 5 miljoonaa Galaxy S7:ää?
Raportti Samsungin kotimaasta kertoo Reutersin mukaan, että maailman suurin älypuhelinvalmistaja valmistelee viiden miljoonan laitteen erää Galaxy S7:n julkaisuun.

Aiemmin raportoimiemme huhujen mukaan Samsung olisi tuomassa kaksi eri kokoversiota laitteesta – 5,2-tuumainen tasaisella näytöllä varustettu sekä 5,5-tuumainen kaarevalla näytöllä varustettu Edge-versio.
Edellisvuodesta oppineena tällä kertaa Edge-versiota tulisi enemmän saataville heti alussa, mutta valtaosa olisi nytkin normaalia versiota. Raportin mukaan 3,3 miljoonaa noin viidestä olisi normaalia ja loput noin 1,6 miljoonaa Edge-versiota. Joidenkin arvioiden mukaan tulossa olisi jopa neljä versiota eli siis kahtaa eri kokoa kumpaakin normaali ja Edge-versio.

Galaxy S6:n (kuvassa) tavoin ensimmäinen erä tulee kuitenkin olemaan suhteellisen pieni osa koko vuoden saldosta, joka kasvanee tulevanakin vuonna jonnekin 50 ja 100 miljoonan laitteen välimaastoon riippuen Samsungin onnistumisesta.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja