Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Exynos-piirit nostivat Samsungia kohti piirivalmistajien kärkeä

Matti Vähäkainu

Exynos-piirit nostivat Samsungia kohti piirivalmistajien kärkeä
Samsung on pyrkinyt viime vuodet käyttämään huippumalleissaan omaa tuotantoa olevia Exynos-järjestelmäpiirejä. Tämä on tietysti monella tasolla yhtiölle hyödyllistä, mutta aivan tuotanto ei ole riittänyt vastaamaan suureen kysyntään. Piirivalmistus on kuitenkin vuosi vuodelta nostanut asemiaan ja hengittää kärkikolmikon niskaan.

Businessa Korea kertoo, että Samsungin Exynos-piirit vastaavat nyt 15 prosentista markkinoiden AP-suorittimista. Ykköspaikkaa pitää edelleen ylhäisessä yksinäisyydessään Qualcomm 42 prosentilla, mutta Samsungin tähtäimessä ovat jo Apple (TSMC) ja MediaTek 21 ja 19 prosentin osuuksilla.
Samsung myi viime vuonna arviolta 50 miljoonaa Exynos-piiriä, joista valtaosa omiin laitteisiin. Kaikkiaan Samsung myi viime vuonna yli 300 miljoonaa älypuhelinta, joten Exynos-piirien osuus omissa laitteissa voi kasvaa vielä huimasti. Toistaiseksi yhtiö ei ole kuitenkaan julkaissut edullisemman hintakategorian piirejä.

Maailman älypuhelinten AP-suoritinmarkkinat kutistuivat 4 prosenttia noin 18,5 miljardiin euroon.

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja