Huhu: Applen kellot seuraavat puhelinten linjalla, "S-päivitys" tulossa

4
Valtteri Ahonen

Huhu: Applen kellot seuraavat puhelinten linjalla, S-päivitys tulossa
Mikään ei ole vielä tulevan Apple Watchin suhteen varmaa, mutta erilaisia "tietoja" alkaa jo liikkua kiivaasti. Viimeisimmästä uutisoi Apple Insider.

Sisäpiiriläisen mukaan tuleva laite olisi Applelle tyypillinen, niin sanottu S-päivitys. Käytännössä kello olisi siis ulkoisesti edellistä kokolailla vastaava, mutta sisuskalut pantaisiin uusiksi. Mukana voisi olla esimerkiksi suurempi akku. Aiemmin on huhuttu muun muassa ensimmäistä mallia ohuemmasta kellosta, mutta tämä viilaus saattaa joutua odottamaan vielä vuoden, sikäli kun on tulossa lainkaan.

Viime vuonna Apple julkaisi kauan odotetun ensimmäisen älykellonsa. Uutta kelloa odotellaan kesäksi, mutta Apple ei ole paljastanut virallista aikataulua. Toistaiseksi liikutaan siis huhuasteella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (4)

Anonyymi käyttäjä
iKnow_ (vahvistamaton)

2

Apple insider jutun pihvi ei mahtunut tähän uutiseen.

"Kuo, however, did not share any further details on what he believes the improved internal components of a second-generation watch might be. But he is bearish on Apple Watch sales, predicting that only 7.5 million total units will ship in 2016, citing an "immature" market for wearable devices.

He believes only 10.6 million Apple Watch units were shipped in all of 2015, falling short of market consensus. Apple has declined to reveal any shipment numbers for the Apple Watch, but has said that sales have grown each quarter since it launched in the spring of 2015."

Aika näyttää, mutta tällä hetkellä ei näytä siltä että älykellot tulisivat merkittävästi paikkaamaan kasvun suhteen pysähtynyttä puhelinmyyntiä.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:


Saisi tulla Facetime kamera

Mitä sillä tekisi? Tuntuu jotenkin epäluonnolliselta pitää kellokättä pitkää aikaa kohti naamaa ja puhua videopuhelua. Vai onko sille joku muu sovellus?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti iKnow_:


Aika näyttää, mutta tällä hetkellä ei näytä siltä että älykellot tulisivat merkittävästi paikkaamaan kasvun suhteen pysähtynyttä puhelinmyyntiä.

No ei kai kukaan ole tuollaista kuvitellutkaan? Puhelimet ja pian älypuhelimet ovat (lukumääräisesti) maailmanhistorian suurin tuotekategoria ja älykello on jokseenkin älypuhelimen lisälaite. Näyttää siltä, että Applen puhelinmyynti palaa kasvavaksi kuluvalla neljänneksellä, vaikkei joka neljänneksen kasvu olekaan mikään itseisarvo.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:


Saisi tulla Facetime kamera

Mitä sillä tekisi? Tuntuu jotenkin epäluonnolliselta pitää kellokättä pitkää aikaa kohti naamaa ja puhua videopuhelua.


Käyttää jotkut iPhonellakkin Facetime kameraa ja voi sen pistää pöydällekkin.

Jos tuon softan unohtaa niin etukameralle olisi paljon käyttö/sovellus kohteita, tosin kanantta varmaa panostaa ensin muihin kohteisiin, ennen kuin rerusseja käyttäisi tuohon.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.