Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Androidin päivitystahti matelee kilpikonnan lailla

1
Puhelinvertailu

Androidin päivitystahti matelee kilpikonnan lailla
Applen keynote-repertuaarissa on yksi kestosuosikki, joka saa aikaan aina naurahduksia – nykyisin varmaan yhtälailla huokauksia. Omenayhtiön pomon on helppo nauraa pahimman kilpailijan mobiilialustan laitteiden päivitystahdille.

Uudet raportit kertovat, ettei Androidin laitteistofragmentaation osalta mikään ole muuttunut. Uusin iso versio, Android 6.0 Marshmallow, löytyy vain 7,5 prosentista laitteita. Noin kaksi kolmannesta käyttää joko KitKatia (4.4) tai Lollipopia (5.x), eikä niiden osuus tippunut kuin yhteensä vain noin prosenttiyksikön verran.
On siis helppo nähdä, että Applen piikittely osuu arkaan paikkaan. 2012 julkaistun Android Jelly Beanin osuus on vielä moninkertainen uusimpaan versioon.

Tietysti täytyy muistaa, että Android-laitteissa on vaihtelevuutta aivan eri mittakaavalla. Kaikki Android-laitteet eivät ole myöskään laitteiston osalta lähelläkään Applen tasoa. Lisäksi Apple kontrolloi mm. kaikkien iLaitteiden myyntiä, mutta Googlen hyppysissä on narut vain pieneen osaan länsimaissa myydyistä älypuhelimista.
Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

Kommentit (1)

Abexi
Abexi

1

Eipä varmaan päivitykään, kun isot valmistajat päivittävät tuotteitaan ihan maksimissaan 2 vuotta (toki poikkeuksia löytyy) ja niissäkin useasti high end tuotteet. Kiinalaiset pienemmät vähän halvemmat merkit eivät juurikaan päivittele julkaisun jälkeen. Niin eipä se minua ainakaan yllätä että tuotteet laahaavat valovuoden uusimman androidversion jäljessä. Oma viime keväänä julkaistu Samsung Galaxy S6 edge sai android 6.0.1 päivityksen 3 viikkoa sitten, niin sopii epäillä että vanhemmat mallit saavat päivitykset vasta pitkän ajan päästä kun ne jo ovat vanhoja, jos saavat silloinkaan.

En tiedä pitäisikö laiskasta päivittymistahdista syyttää valmistajia kuitenkin enemmän. Osoitankin sormella Samsungia, sen ollessa suurin valmistaja, mutta päivitystahti on hitain ja surkein. Kyllähän tosiaan googlen nexus laitteet päivittyvät lähes instant uuden Android version tullessa, vähän kuin Applen iOS.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja