Androidin uudistukset tuovat lisäväriä näppäimistöön

1
Puhelinvertailu

Androidin uudistukset tuovat lisäväriä näppäimistöön
Google kertoi eilen tulevan Android-version ominaisuuksista I/O-kehittäjätapahtumassa. Toistaiseksi nimeämätön N-versio tuo paljon uudistuksia, joista eniten palstatilaa lienee ovat saaneet virtuaalitodellisuus- ja suorituskykyparannukset.

Tulossa on kuitenkin aimo annos pienempiä uudistuksia, joista osa on merkittäviäkin tietyille kohderyhmille. Yksi kaikkia varmasti koskettava Androidin osa on näppäimistö, joka saakin uudistuksia Android N:ssä, kertoo Android Police.

Uusi näppäimistö kantaa nimeä Google Keyboard 5.1 ja tuo mukanaan yhden tärkeän uudistuksen: teemat. Näppäimistö on itsessään suunniteltu toimimaan nopeasti ja parhaalla mahdollisella tavalla vailla virhepainalluksia, mutta sen ulkonäkö ei välttämättä tyydytä kaikkien silmää.



Jatkossa käyttäjät voivatkin valita näppäimistön taustaksi haluamansa teemavärin tai jopa valita haluamansa taustakuvan omista kuvistaan. Näppäimistö tuo myös tuen uusille emoji-kuville.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (1)

JussiFX
JussiFX

1

"Yksi kaikkia varmasti koskettava Androidin osa on näppäimistö"
No, ei välttämättä, kun jokainen laitevalmistaja tumppaa oman näppissoftansa googlen tilalle.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.