Nintendolta voi tulla myös peliohjaimia älypuhelimille

Manu Pitkänen

Nintendolta voi tulla myös peliohjaimia älypuhelimille
Nintendo suhtautui älylaitteilla pelaamiseen hyvin vastahakoisesti, mutta viime vuonna se käänsi kelkkaansa ja alkoi suhtautua siihen potentiaalisena rahasampona. Yhtiö on luvannut julkaista älypuhelimille ja tableteille sen hahmoihin perustuvia pelejä, mutta niiden lisäksi voi olla luvassa muutakin.

Nintendo on ollut pitkään ensisijaisesti laiteyhtiö eli se on sitonut sen omistamiin pelihahmoihin perustuvat pelit sen omiin pelikonsoleihin. Super Marion, Zeldan tai Donkey Kongin ei olla haluttu ilahduttavan PlayStation-pelaajia, vaan jos jotakin näitä pelejä haluaa pelata, on hankittava sen kaveriksi jokin Nintendon konsoli. Tämä on myös syy sille, miksi Nintendo on ollut hyvin haluton julkaisemaan pelejä älypuhelimille.

Oman älypuhelimen kehittäminen Nintendon pelejä varten vaikuttaa nykyisessä markkinatilanteessa kuolleena syntyneeltä idealta, mutta yhtiö voi kyllä laajentua älypuhelimien lisälaitteisiin. Nintendon ohjelmisto- ja viihdehankkeista vastaavan yksikön johtaja Shinya Takahashi paljasti yhtiökokouksessa, että Nintendo ei ole sulkenut pois mahdollisuutta julkaista älypuhelimille räätälöityjä peliohjaimia, joiden avulla Nintendon klassikkopelejä on mukavampi pelata kuin virtuaalisilla painikkeilla.



Kommentti ei vielä tarkoita sitä, että Nintendo julkaisisi peliohjaimia älypuhelimille tulevaisuudessa, mutta yhtiö selvästi harkitsee tätäkin vaihtoehtoa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.