Apple palauttaa iPhoneen yhden asian vuosien takaa?

Puhelinvertailu

Apple palauttaa iPhoneen yhden asian vuosien takaa?
Applen tämänvuotiselta iPhone-julkaisulta ei odoteta mullistavia uusia ominaisuuksia. Takkuavaan myyntiin tuskin ratkaisuksi riittää ainoastaan hieman parempi kamera, vaikka onhan kyse iPhonesta, jota väitetysti ostetaan riippumatta uudistuksista.

Koska uudistuksien odotetaan olevan verrattain pieniä perustelemaan iPhone 7 -nimen (ehkäpä nimi onkin vaikkapa iPhone 6s²), joten kenties Applella on hihassa jotain vielä paljastumatonta millä laitetta saadaan myytyä paremmin. Yksi vaihtoehto on uusi värivaihtoehto, jollainen oli viime vuonna ruusukulta iPhone 6s:ssä.

Nyt vuoto ehdottaa, että tulossa on jälleen musta iPhone. Vaikka voisi kuvitella, että musta laite olisi löytynyt jokaisessa sukupolvessa, niin varsinaisesti edellisen kerran kunnolla musta malli on nähty iPhone 5 -mallissa (kuvassa) vuonna 2012.

Vuotokuvissa esiintyy väitetysti tulevan iPhonen musta mute-nappi, joka viittaisi siihen, että myös itse laite on musta. Vaikka nämä kuvat eivät todellakaan vahvista mustaa iPhonea, niin allekirjoittanut ei todellakaan panisi pahaksi mustaa versiota. Pelastaako se sitten Applea laskusuhdanteelta, se on täysin eri asia.






Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.