Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Intel selittää miksi USB päihittää kuulokeliittimen

14
Matti Vähäkainu

Intel selittää miksi USB päihittää kuulokeliittimen
Tämän hetken huippupuhelimen ja kymmenen vuotta sitten esitellyn älypuhelimen välillä ei ole juuri mitään yhteistä, mutta yksi asia on pysynyt paikallaan jo tätä paljon pidempään. 3,5 millimetrin kuulokeliitin on löytynyt jo Walkman-soittimista 80-luvulla ja jatkaa yhä kalleimmissakin huippulaitteissa.

Näin ei kuitenkaan ole välttämättä pitkään. Huhujen mukaan tulevasta iPhone 7:stä ei löydy enää kyseistä liitintä, jonka lisäksi jo esitelty Motorolan Moto Z -laite on 3,5 millimetrin kuulokeliittimen poistanut.
Tähän voi olla useita syitä, mutta yksi merkittävimmistä on varmasti tilan säästäminen. Intel on kertonut CNETille miksi muidenkin valmistajien kannattaisi miettiä liittimen poistamista.

Uuden USB Type-C -liitännän välityksellä äänen siirtäminen kuulokkeisiin sisältää Intelin mukaan muutamia etuja. Intelin Brad Saunders kertoi Intel Developer Forum -tapahtumassa, että uuden USB audio standardin avulla laitevalmistajat pääsevät kehittämään helpommin mm. taustamelun poistamista ja mutta äänen prosessointia. Lisäksi analogipiirien mahdolliset häiriöt poistuvat, koska kyse on täysin digitaalisesta ratkaisusta.

Lataus- ja kuulokeliittimen yhdistäminen tarkoittaa tietysti, että kuulokkeiden käyttö ei onnistu latauksen aikana. Type-C-mallin USB-liitännän yksi merkittävimmistä eduista on liitännän kaksipuolisuus.

Kommentit (14)

mcmopo
mcmopo

1

Elikkä suomeksi sanottuna valmistajat haluavat myydä kalliita kuulokkeita puhelinten mukana. Samalla saadaan valmistuskustannuksissa hieman pois vaikka se ei näykkään puhelimien hinnassa. Samalla voidaan tehdä puhelimista hieman ohuempia, tästä tulee tietenkin pienenä haittana se että joudutaan myös akkuja ohentamaan.

Itse en ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi laitteita pitäisi saada kokoajan ohuemmiksi.

Vastaa
Vilperi13
Vilperi13

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti etrade:

Eli tulevaisuudessa kuuloke liitäntä on aina rikki kuten nykyään latausliitäntä.

Opettele kytkemään liittimet oikein päin ja ilman voimaa niin ne pysyvät ehjänä tulevaisuudessakin.

Vastaa
G0lden_Kebab
G0lden_Kebab

4

Siis joo onhan tuo hyvä tarkoitus noilla. Mutta miksi noin kiire jo nyt pois kännyjen 3.5 kuulokeliitännästä kun lähes poikkeuksetta KAIKKI MAAILMAN KUULOKKEET ovat sillä 3,5mm liittimellä tai sen isoveljellä jokatapauksessa yhä ja tulee vielä olemaan pitkään (musiikkiteollisuuden laitteet/instrumentit ja vaatimukset) ja joudut sitten nöyränä ostamaan sen adapterin...joo adapterin....sallikaa mun nauraa edes vähän.

"iPhone 7:stä ei löydy enää kyseistä liitintä." too soon apple..too soon..

Steve Jobs kääntyy haudassaan jos sellanen luuri tulee

Tuosta luurien ohuudesta sen verran, kuka voi enää käyttää ohuempaa luuria kuin iphone6 ilman että tulee viiltohaava? Tähänkin varmaan tulee joku fanipoika kommentoimaan, että "kyllä minä haluaisin sen kukkaroon setelipuolelle mahtuvan" mutta for real..

Vastaa
user@org (vahvistamaton)

5

Asiakkaat äänestäkään lompakolla.

Puhelimissa tuo liitäntä on vuosien saatossa vaihtunut moneen kertaan, ei edes se 3,5mm plugi ole ollut samanlainen, siitäkin oli alan standarti, mutta valmistaja(t) muutti sitäkin. Onneksi sentäs pelkät perus kuulokkeet on toimineet jollainlailla. Tänäpäivänä laite määrä on niin huima että muutoksilla on aijempaa paljon isompimerkitys.

USB kuullokkoiden osalta on pelättävissä entistä enemmän se että pelkän liittimen perusteella ei tiedä mikä sopii mihinkäkin saati että toimisi hyvin, samalla vaivalla voi lättästä menetelmät missä voi vaatia yhteensopivuus lisenssiä

Hyviä puolivoisi olla että vaativat voisivat hankkia sellaisia USB-C plugi sovittimia mitkä laadultaan tyydyttäisi sovitusta poikeavia haluavia, esim tehoa riittävästi korkeaimbedanssisiin ja epäherkkiin kuulokkeisiin.

Yksi soveltamiskonsti voisi olla langattomat kuulokkeet joissa USB-C lataus mahdollisuus.

Vastaa
etrade
etrade

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Vilperi13:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti etrade:

Eli tulevaisuudessa kuuloke liitäntä on aina rikki kuten nykyään latausliitäntä.

Opettele kytkemään liittimet oikein päin ja ilman voimaa niin ne pysyvät ehjänä tulevaisuudessakin.

Opettele kirjoittamaan järkevämpiä juttuja tai ole vastaamatta jos et mistään mitään tiedä tai ymmärrä.

Vastaa
Vilperi13
Vilperi13

7

Etkö sinäkään osaa käyttää liitäntöjä oikein rikkomatta niitä? Ei tarvitse olla peppukipeä asiasta.

Vastaa
captcurzk
captcurzk

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti etrade:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Vilperi13:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti etrade:

Eli tulevaisuudessa kuuloke liitäntä on aina rikki kuten nykyään latausliitäntä.

Opettele kytkemään liittimet oikein päin ja ilman voimaa niin ne pysyvät ehjänä tulevaisuudessakin.

Opettele kirjoittamaan järkevämpiä juttuja tai ole vastaamatta jos et mistään mitään tiedä tai ymmärrä.

LOL jo on pojjiilla puhheet. Minkä vain liittimen saa hajalle jos ei ole huolellinen ja vain runnoo sitä kiinni
vaikka se ei tahtoisi milään sopiakaan :)
Sattuu..sattuu....! mahtuu.. mahtuu, sano entinen mies piialle(kin) ;)

Vastaa
lettas
lettas

9

Hyvä homma vaan, saa vaikka akkukestoa kasvatettua vapautuvalla tilalla piirilevyllä. Jos usb-c yleistyy luureissa, ei tarvitse enää miettiä mistä kapulasta lähtee riittävän laadukasta ääntä, on kuulokevalmistajasta kiinni miten hyvän dacin kuulokkeisiin liittää.

Vastaa
terle
terle

10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lettas:

Hyvä homma vaan, saa vaikka akkukestoa kasvatettua vapautuvalla tilalla piirilevyllä. Jos usb-c yleistyy luureissa, ei tarvitse enää miettiä mistä kapulasta lähtee riittävän laadukasta ääntä, on kuulokevalmistajasta kiinni miten hyvän dacin kuulokkeisiin liittää.

Just näihän se menee. Ja eiköhän se liitinkin ole helpompi saada sopimaan paikalleen kun sen voi laittaa kiinni UpsideDown / DownsideUp eli kuinka päin vain. Sopii noille poropeukaloillekin jotka ovat sovittaneet (lue runnoneet) liitintä tähän asti (yleensäkin väärin päin) ja näinollen rikkoneet liittimensä. Joku on täällä näköjään hoksannut tuon liitintyypin edutkin. :)
link

Vastaa
Marttila2 (vahvistamaton)

11

Ihan täyttä tuubaa tämä usb-c kuulokepaikkana. Micro-usb hajoaa helposti vaikka väärinpäin ei koittaisi laittaa. Varsinkin silloin kun puhelin on latauksessa ja puhelinta haluaa käyttää. Itse ainakin haluan kuunella musiikkia samaan aikaan kun lataan puhelinta.

Vastaa
terle
terle

12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Marttila2:

"Itse ainakin haluan kuunella musiikkia samaan aikaan kun lataan puhelinta."

Et ole kai kuullutkaan koskaan että on myös olemassa esim. kotistereolaitteita ja myös kannettaviakin sellaisia, niihin voi ainakin toistaiseksi liittää kuulokkeetkin!
Mitä seuraavaksi?
Haluat ladata puhelimesi akkua kuunnella siitä musiikkia ja vielä puhuakin sillä samanaikaisesti? Vieläkö haluaisit latauksesta syntyvällä hukkalämmöllä kiehauttaa teetäkin puhelimesi päällä.. :) Kipaiseppa lähimmässä kodinkoneita/elektronisia laitteita myyvässä kaupassa. Uskoisin että he siellä neuvovat mikä olisi paras ratkaisu tuohon sinun pikku ongelmaasi.
Joskus vain kannattaa kiirehtiä hitaasti :)

Vastaa
Vilperi13
Vilperi13

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Marttila2:

Ihan täyttä tuubaa tämä usb-c kuulokepaikkana. Micro-usb hajoaa helposti vaikka väärinpäin ei koittaisi laittaa. Varsinkin silloin kun puhelin on latauksessa ja puhelinta haluaa käyttää. Itse ainakin haluan kuunella musiikkia samaan aikaan kun lataan puhelinta.

Hajoaako sinulla tosiaan microusb liitäntä useinkin? Vai puhutko nyt johdosta, mikä on aivan eri asia. Itselläni ei ole ikinä hajonnut microusb liitäntä. 3,5mm johtoja on taas mennyt paljon, mutta tässäkin tapauksessa vain johtoja. Vuoden tai pari yleensä kestää, jonka jälkeen johto tuppaa murtumaan jostain kohtaa ja ääni tulee vain toisesta kuulokkeesta.

Just näi se menee. Kuulokejohjin "väsyy" helposti ja toinen tai molemmat johdot katkeavat tai irtoavat juotoksistaan. Kuuloke johtoakaan ei kannata repiä itse johjosta, kun irroittaa kuulokkeet.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja