Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Mikä oli ex-nokialaisen vaikutus Applen uusiin kamerainnovaatioihin?

Matti Vähäkainu

Mikä oli ex-nokialaisen vaikutus Applen uusiin kamerainnovaatioihin?
Applen uusien iPhone-mallien suurimmat uudistukset ovat koskeneet kuulokkeita sekä tietysti kameroita. Kuulokeliittimen poistumisen lisäksi erityisesti suuremman Plus-mallin muutokset kamerassa ovat selkeästi eilisen tapahtuman teknisesti tärkeimmät uudistukset.

Kamerauudistus yhdistää kaksi kameramoduulia uudella tavalla yhdeksi paketiksi, joka tarjoaa paitsi optisen kuvanvakautuksen niin nyt myös optisen zoomin älypuhelimessa. Mistä kumpuaa Applen erikoinen kamerainnovaatio ja halu muuttaa kameraa toden teolla?
Männävuosina älypuhelinten kameroiden edelläkävijänä tunnettiin tietysti Nokia. Sittemmin myyty älypuhelin- ja kameraosaaminen on pirstoutunut melkoisesti, kun osaajia siirtyi Microsoftille ja lähti samalla muualle töihin.

Nokian huippukameroiden taustalla olleista Juha Alakarhu siirtyi hiljattain takaisin Nokialle ja Ari Partinen siirtyi jo 2014 kesällä Applelle kehittämään kameroita. AAWP:n Steve Litchfieldin mukaan Partisella onkin voinut olla kovasti tekemistä Applen viimeisten vuosien kehityssuunnan kanssa.

Tällä hetkellä Applella kameravalidoinnista ja -testaamisesta vastaava Partinen on toki vain osa Applen suurta kameraosastoa, mutta kehitys optiikan, zoomin ja kuvanvakautuksen osalta ei välttämättä ole täysi sattumus, kun Partisen työnäytteisiin kuuluu osallistuminen näitä yhdistävän PureView-teknologian kehitykseen.

Apple on ollut vuosikausia varsin varovainen kamerauudistuksissa. Se on luottanut korkealaatuisiin sensoreihin sekä huipputason sovellusratkaisuihin, mutta ollut uuden teknologian osalta pitkälti jäljessä kilpailijoita. Hyppääminen erilaiseen kaksikameraiseen järjestelmään on siis jokseenkin erikoista ja kertoo kenties uudesta rohkeammasta linjasta, jota Apple-pomo Phil Schiller painotti myös kuulokeliittimen poistamisen osasyynä.

Olipa kyse aidosta rohkeudesta tai vain markkinoiden painostuksesta alati heikentyvien myyntinäkymien johdosta, niin aidon innovoinnin ja erityisesti suomalaisten osaamisen vaikutuksen näkyminen markkinajohtajien laitteissa on vain ja ainoastaan positiivinen asia.


Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja