Talvi tulee: Tarvitaanko uuden iPhonen kanssa myös uudet hanskat?

1
Manu Pitkänen

Talvi tulee: Tarvitaanko uuden iPhonen kanssa myös uudet hanskat?
Kauppoihin jo saapuneiden iPhone 7:n ja iPhone 7 Plussan uusiin ominaisuuksiin kuuluu muun muassa uudistettu kotinäppäin. Painike ei toimi enää vanhalla tavalla, vaan Apple on siirtynyt käyttämään kosketuksen tunnistavaa kapasitiivista teknologiaa.

Käytännössä tämä erityispiirre tarkoittaa sitä, että näppäintä ei voi käyttää hansikkaat kädessä. Periaatteessa tämä hankaloittaa esimerkiksi kellonajan tarkistamista talvipakkasilla, kun hansikkaat pitää riisua kotinäppäimen painamista varten. iOS 10 osaa kuitenkin herättää näytön puhelimen liikkeen perusteella, joten kotinäppäintä ei pitäisi tarvita kellonajan tarkistamiseen lainkaan.

Mikäli liiketunnistus ei jostain syystä herätä näyttöä tai puhelinta ei liikuteta, niin aktivoinnin voi tehdä hansikkaat kädessäkin virtapainikkeen avulla. Jos iPhonea haluaa käyttää hansikkaat kädessä, niin markkinoilta löytyy useita kapasitiivisia hansikkaita.



iPhonen näyttökään ei toimi tavallisilla hansikkailla, joten tässä mielessä kotinäppäimen teknologiauudistus ei tuo uusia rajoituksia puhelimen varsinaiseen käyttöön.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (1)

G0lden_Kebab
G0lden_Kebab

1

Lainaus:

Kauppoihin jo saapuneiden iPhone 7:n ja iPhone 7 Plussan

Normi seiskaa voi julmetulla tuurilla saada kaupoista, mutta siinä mielessä väärin sanottu, että Plussaa ei ole vielä suurimalla osalla ennakkotilaajistakaan...Eli saa tovin odotella kauppojen hyllyille :) voi mennä kuukausikin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.