Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Näin sammutat jumiintuneen iPhonen

2
Matti Vähäkainu

Näin sammutat jumiintuneen iPhonen
Puhelimen sammuttaminen on yleensä varsin yksinkertaista. Painallus virtanäppäimestä ja mahdollisesti valinta ruudulta ja puhelin on sammutettu onnistuneesti. Valitettavasti joskus puhelin kuitenkin jumittaa niin pahasti, ettei se vastaa tavallisiin toimenpiteisiin ja tällöin tarvitsee ottaa käyttöön järeämmät keinot.

Viimeisimmän – kuten useimpien muidenkin – päivityksen jälkeen iPhonessa havaittiin erilaisia ongelmia. Pääosin ongelmat liittyivät akkuvarausongelmiin, mutta myös muita vikoja on tietysti esiintynyt. Mikäli iPhonesi lakkaa vastaamatta ja jumittuu, niin ensimmäiseksi kokeile pitää virtanäppäintä pohjassa kolme sekuntia, jolloin sulkemiseen tarkoitettu liukuvalinta tulee näyttöön.

Mikäli mitään ei tapahdu virtanäppäimestä...

Mikäli kuitenkaan mitään ei tapahdu – tai kosketusnäyttö on vaurioitunut etkä voi vahvistaa sulkemista – niin iPhone on mahdollista pakottaa sulkemaan myös ilman kosketusnäyttöä. Tämä tapahtuu yksinkertaisesti virtanäppäimen ja kotinäppäimen, tai mikäli käytössä on iPhone 7 tai iPhone 7 Plus, niin virtanäppäimen ja alemman äänenvoimakkuuden säätimen, yhtäaikaisella painalluksella. Pidä molemmat näppäimet pohjassa, kunnes näyttö sammuu. Mikäli pidät näppäimiä pohjassa kunnes Apple-logo tulee ruudulle niin olet uudelleenkäynnistänyt iPhonen.

Mikäli tämäkään ei tuo ratkaisua ongelmaan, niin vika voi olla pintaa syvemmällä ja vaatia korjaajan. Ota siis yhteyttä Apple-jälleenmyyjään tai -korjaajaan ja muista aina, että laitteiden korjaaminen itse lähes kaikissa tilanteissa johtaa takuun umpeutumiseen.

Kommentit (2)

Jonahan
Jonahan

1

Otsikossa on pieni virhe, sen pitäisi olla: "Näin sammutat jumittuneen iPhonen ennen seiskaa". Uusin iPhone on tässäkin suhteessa erilainen.

Vastaa
Siggy
Siggy

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Otsikossa on pieni virhe, sen pitäisi olla: "Näin sammutat jumittuneen iPhonen ennen seiskaa". Uusin iPhone on tässäkin suhteessa erilainen.

Kiitokset, erittäin hyvä huomio! Teksti korjattu opastamaan myös uusimpien iPhone-mallien käyttäjiä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja