Konsepti esittelee miltä näyttäisi kehyksetön iPhone 8

1
Puhelinvertailu

Konsepti esittelee miltä näyttäisi kehyksetön iPhone 8
Mitä tulee älypuhelinkonsepteihin, niin yksi ehdottomasti suosituimmista teemoista taittuvien puhelinten lisäksi on ollut kehyksettömyys. Tämä tarkoittaa, että puhelimen etupaneeli on (liki) täysin näyttöä.

Vuosikausia tätä herkullisen näköistä ideaa on tuotu esille vain ja ainoastaan futuristisissa konsepteissa, mutta näyttää siltä, että olemme pääsemässä lähemmäs ja lähemmäs konseptin tuomista onnistuneesti myös aitoihin tuotteisiin.

Tänä vuonna tästä paras esimerkki oli varmasti kiinalaisvalmistaja Xiaomin Mi Mix -huippupuhelin, joka noteerattiin hiljattain vuoden innovatiivisimmaksi älypuhelimeksi YouTube-testaajan toimesta.

Lopullisesti konsepti on lyönyt itsensä läpi, kun tällaisia ratkaisuja nähdään Samsungilta ja Applelta. Ensimmäisen onkin kovasti huhuttu poistavan kotinäppäimen ja tuovan lähes koko etupaneelin kokoisen näytön Galaxy S8 -huippumalliin. Mutta miten on jälkimmäisen laita?



Tämän vuotinen iPhone oli melko pieni uudistus, joten jotain merkittävämpää yhtiön on piakkoin keksittävä. iDropNewsin raportin mukaan Apple olisi tuomassa uudenlaista langatonta latausta sekä mahdollisesti kehyksetöntä näyttöä. Tästä sivusto tarjoaa myös konseptikuvan, joka on komeaa katseltavaa.

Tällainen uudistus lopettaisi puheet pienistä päivityksistä hetkeksi. Paitsi, että ulkonäkö muuttuisi kovasti, niin tämä mahdollistaisi samalla näytön kasvattamisen melkoisesti puuttumatta laitteen mittasuhteisiin.

Toki puhelimen pitää silti olla helposti käytettävä, joten ongelmat virhepainallusten kanssa pitää selvittää. Niinpä jääkin nähtäväksi, että kuinka johtavat valmistajat selviytyvät haasteesta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (1)

overdose
overdose

1

En ymmärrä miksi reunat pitää saada pois. Nyt jo tulee virhekosketuksia, kun on aika pienet reunat. Voin vain kuvitella virhekosketusten määrän reunattomalla näytöllä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.