Apple iskee Nokiaa vastaan – Poisti Nokian tuotteet verkkokaupasta

Manu Pitkänen

Apple iskee Nokiaa vastaan – Poisti Nokian tuotteet verkkokaupasta
Applen ja Nokian välinen kissanhännänveto on pääasiassa näyttäytynyt oikeusistuimiin jätettyinä kanteina, mutta se on saanut myös konkreettisempia ulottuvuuksia. Apple on nimittäin poistanut tällä viikolla Withingsin tuotteet verkkokauppansa valikoimista.

Withings on kulutuselektroniikkamerkki, joka keskittyy erilaisten kehon ja terveyden seuraamiseen tarkoitettujen laitteiden kehittämiseen. Ranskalaisyhtiön tuotteisiin kuuluu aktiivisuusrannekkeita, lämpömittareita, vaakoja ja verenpainemittareita. Nokia osti yhtiön keväällä.

Apple on aikaisemminkin käyttänyt myyntiverkostoaan lyömäaseena yritysten välisissä riidoissa. Esimerkiksi vuonna 2014 Apple poisti Bosen tuotteet kaupoistaan kuukaudeksi, koska Bose syytti Beatsiä sen patentoiman vastamelutekniikan luvattomasta käytöstä. Bosen kuulokkeet tosin hävisivät myymälöistä vasta sovinnon teon jälkeen. Yhtiöiden välisiä suhteita hiersi kuitenkin NFL-pelaajien esiintyminen Beatsin kuulokkeet päässä, vaikka Bosella oli sopimus urheilusarjan kanssa.



Jää nähtäväksi häviävätkö Withingsin tuotteet Applen kivijalkamyymälöistäkin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -28%

Oppo Reno 7 5G
287 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.