Näin ensimmäiseen iPhoneen reagoitiin – "Ei leivänpaahdinta ja kahvinkeitintä kannata yhdistää"

9
Manu Pitkänen

Näin ensimmäiseen iPhoneen reagoitiin – Ei leivänpaahdinta ja kahvinkeitintä kannata yhdistää
Applen vuoden 2007 alussa esittelemä ensimmäinen puhelin aiheutti paljon tunteita – sekä puolesta että vastaan. Oikeuteenkin meinattiin mennä, sillä maailmanlaajuinen oikeus iPhone-tavaramerkkiin kuului Ciscolle – yhtiöt saivat riitansa kuitenkin sovittua reilussa kuukaudessa.

Ehkä kaikkein tunnetuin iPhonen aiheuttama reaktio on peräisin Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmerilta, joka nauroi avoimesti Applen puhelimelle USA Todayn haastattelussa huhtikuussa 2007. Ballmerin mielestä puhelin oli ylettömän kallis, eikä se vetoa QWERTY-näppäimistön puutteen takia bisnes-käyttäjiin. Ballmer kuitenkin myönsi kommenttinsa jälkeen, että iPhonella on mahdollisuudet myydä hyvin, vaikka pitikin Microsoftin puhelinstrategiasta enemmän.

Pohjois-Amerikan markkinoilla dominoineen RIM:n (nykyinen BlackBerry) toimitusjohtaja Mike Lazaridis reagoi iPhone-julkistukseen varovaisemmin. Hänen kerrotaan aidosti yllättyneen iPhonen sisältämästä tekniikasta, mutta sitä ei nähty huonon akkukeston, näppäimistön puutteen ja puutteellisen tietoturvaratkaisuiden takia kovin pahana uhkana yhtiön ydinliiketoiminnalle.

Palmin hallituksen puheenjohtaja ja entinen iPod-insinööri Jon Rubinstein piti iPhonen all-in-one-laitesuunnittelua turhamaisuutena. Hänen mielestä on turha yhdistää leivänpaahdinta ja kahvinkeitintä yhteen laitteeseen jos yhdistelmä ei tuo mitään uutta verrattuna erillään oleviin laitteisiin. iPhonessahan yhdistyivät käytännössä puhelin, MP3-soitin, tietokone (Internetin käyttö) ja digikamera.

Nokian Anssi Vanjoki ei ollut vakuuttunut Applen mahdollisuuksista hankkia markkinaosuuksia vielä vuonna 2009. Hänen mielestä puhelinmarkkinoilla hiihdetään todennäköisesti samanlaisia latuja kuin tietokoneissakin, joissa Apple on jäänyt varsin pieneksi merkiksi. Vanjoki oli siinä mielessä oikeassa, että Apple ei lähtenyt kisaamaan markkinaosuuksista vaan se keskittyi ainoastaan high-end-markkinoihin. Tämä strategia tosin osoittautui varsin kannattavaksi.

Puhelinvertailu.comissa arvioitiin heti tuoreeltaan ensimmäistä iPhonea seuraavasti:

Mitä hyvää ja huonoa iPhonessa sitten on?
Plussia:
-helppokäyttöisyys ja yksinkertaisuus
-varsin kompakti koko (115 x 61 x 11,6 mm)
-ominaisuuksien huippukohta on näyttö: uudenlaiset kosketusominaisuudet, 3,5 tuumaa, 480x320 pikseliä ja ei erillistä kynää, stylusta, jolla sitä tarvitsisi tökkiä vaan ihan sormella onnistuu
-iTunes on ylivertainen ohjelmisto hallintaan, varsinkin musiikin osalta
-iTunes myös ylivertainen musiikkikauppana ja sieltä ostettu musiikkihan soi vain Applen tuotteilla
-automaattinen vaihto laajakuvanäyttötilaan, kun iPhone käännetään vaakasuoraan

Miinuksia:
-ei näppäimistöä, esiinliukuva näppäimistö olisi voinut olla hyvä...toisaalta tämä on vähän mielipideasia
-ei häikäise ominaisuuksillaan, ainakaan enää silloin kun on markkinoille tulossa ja varsinkin yhteyspuolella on melko heikko esitys (ei 3G/HSDPA:ta, eli nopeampaa yhteyttä)
-suljettu käyttöjärjestelmä, eli käyttäjien itse asentelmia lisäohjelmia ei tueta
-onko muotoilu ja ulkonäkö sittenkään niin hieno? Olisin odottanut jotain tyylikkäämpää
-aika kallis Suomessa luultavasti, 700-800 euroa ainakin
-tulossa Eurooppaan vasta vuoden lopulla

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (9)

Abcabc375
Abcabc375

1

Moniko noistakin firmoista konkassa typerien näkemystensä takia. Microsoftkaan ei enää edes valmista puhelimia... kiitos luojalle siitä

Vastaa
robsku
robsku

2

Ulos vedettävä näppis ja stylus olisivat ehdottomasti tarpeellisia, kunhan sormillakin voi käyttää - Nokian N900 on tästä huippu esimerkki, ja vaikka sen rauta on vanhentunutta teknologiaa, käyttis oli - ja suurimmalta osalta on sitä edelleen - aikaansa edellä, kun taas iPhone on vain kallis lelu.

Ja kolmen suurimman käyttikset ovat kaikki roskaa (Android nyt vain vähiten huono). Todellisen Linux puhelimen paluuta odotellessa...

Vastaa
Abcabc375
Abcabc375

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti robsku:

Et kai tosissasi väitä että N900 olisi ollut millään tavalla hyvä?

Vastaa
robsku
robsku

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Juu ei kun ihan lämpimikseni pahkaa tulin jauhamaan.
Kyllä, paras älypuhelin ikinä, mutta toki nykyään vanhentunut - yhä itsellä käytössä kämmen tietokoneena (älä kysy miksi, mut sama pätee kaikkiin entisiin älypuhelimiini jotka eivät ole hukkuneet tai hajonneet).

Vastaa
jartar
jartar

5

Mulla oli Nokia N9 ja puhelimena se oli todella hyvä. Mielelläni olisin käyttöä jatkanut, mutta Nokian toimet käytännössä tuhosi ohjelmakaupan ja rampautti näin puhelimen.

Se tosin täytyy sanoa, että uutisena tämä on taattua Ö-luokkaa. Miksi kukaan kehuisi kilpailijan tuotetta, vaikka tietäisi sen olevan hyvä?

Vastaa
pentsu
pentsu

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Et kai tosissasi väitä että N900 olisi ollut millään tavalla hyvä?

Onko sulla jotain kompetenssia väittää ettei olisi ollut?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Mulla oli Nokia N9 ja puhelimena se oli todella hyvä

Mulla myöskin edelleen jemmassa. Käyttäisin varmaan edelleenkin jos puhelimen sovellusten päivitys/toimivuus ei olisi loppunut. Suurin toiveeni oli hankkia N950, joka ei koskaan päässyt kaupan hyllylle asti.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Et kai tosissasi väitä että N900 olisi ollut millään tavalla hyvä?

Onko sulla jotain kompetenssia väittää ettei olisi ollut?

Olihan se ihan hyvä nörteille ja siinä segmentissä kohtuullisen suosittukin. Mutta oli se myös aikamoinen raakile, niin softan kuin raudankin osalta. Laite oli silloiseen Nokialaiseen tapaan kunnolla myöhässä ja jopa piskuinen Palm sai uudet OMAP:t ennen Nokiaa.

Kaiken lisäksi Anssi veti maton alta heti julkistustilaisuudessa. Mallikelpoinen suoritus.

Vastaa
jartar
jartar

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Olihan se ihan hyvä nörteille ja siinä segmentissä kohtuullisen suosittukin. Mutta oli se myös aikamoinen raakile, niin softan kuin raudankin osalta. Laite oli silloiseen Nokialaiseen tapaan kunnolla myöhässä ja jopa piskuinen Palm sai uudet OMAP:t ennen Nokiaa.

Kaiken lisäksi Anssi veti maton alta heti julkistustilaisuudessa. Mallikelpoinen suoritus.

Nokia veti maton täysin kyseisen kännyn käyttikseltä. N9 kännyn omistaneena voin sanoa, että rauta oli sen verran tehokasta, että se toimi viiveettömästi ja käytettävyys oli erinomainen. Turha jauhaa mistään "nörttien" kännystä.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Nokia veti maton täysin kyseisen kännyn käyttikseltä.

Puhe oli siis N900:sta. Sen julkistustilaisuudessa Anssi kertoi laitteen olevan neljäs askel viiden askeleen suunnitelmaa. Ei ehkä ihan paras slogan.

Lainaus:

N9 kännyn omistaneena voin sanoa, että rauta oli sen verran tehokasta, että se toimi viiveettömästi ja käytettävyys oli erinomainen. Turha jauhaa mistään "nörttien" kännystä.

N9 tuli kaksi vuotta myöhemmin, siinä oli eri rauta ja eri softa. Sen teho ja käytettävyys kertovat hyvin vähän N900:sta ja mille kohderyhmälle se soveltui.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.