Tämä selfie-sovellus on kuuminta hottia juuri nyt

2
Manu Pitkänen

Tämä selfie-sovellus on kuuminta hottia juuri nyt
Selfiet ovat olleet monta vuotta pinnalla, mutta tämäkin elämän osa-alue kehittyy ja muuttuu ajan kanssa. Nyt on esimerkiksi muodikasta ottaa kasvokuvia Meitu-nimisellä sovelluksella.

Meitu on kiinalaisyrittäjä Cai Wenshengin vuonna 2008 julkaisema selfie-kuvien ottamiseen tarkoitettu sovellus. Ohjelma on levinnyt Kiinassa, mutta vasta viime päivinä se on alkanut kasvattaa suosiotaan myös länsimaissa. Syy Meitu-villityksen alkamiseen Euroopassa ja Yhdysvalloissa on edelleen epäselvä. Sovelluksen suurin koukku on editointimahdollisuudet, joiden avulla selfiet saa nopeasti muutettua idealisoiduiksi kasvokuviksi.

Omien kasvokuvien lisäksi Meitulla on muokattu julkisuuden henkilöistä otettuja kuvia. Anime-tyylisen kaunistelun kohteeksi on joutunut esimerkiksi Donald Trump.

Meitu on saatavilla iPhonelle ja Androidille. Ohjelman lataamista ja asentamista kannattaa kuitenkin harkita: sovellus haluaa itselleen oikeudet päästä käsiksi käytännössä kaikkiin tietoihin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (2)

sanzebs
sanzebs

1

Eikö parempi uutisen aihe olisi nämä julki tulleet tiedot, että tuo sovellus antaa käytännössä mahdollisuuden puhelimen kontrolloimiseen etänä ja kaiken tiedon kopioimiseen tietyissä tapauksissa...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Zape1206 (vahvistamaton)

2

Ja heti tuli huijausviesti puhelimeen. "Olet voittanut" puhelimen 0e, mutta kk-maksu jäsenyydestä 76e erittäin pienellä..

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.