Samsungin korkea-arvoinen johtaja tuomittiin vankilaan – Viiden vuoden kakku

Manu Pitkänen

Samsungin korkea-arvoinen johtaja tuomittiin vankilaan – Viiden vuoden kakku
Samsungin varapuheenjohtaja Lee Jae-yong on saanut tuomion lahjonnasta ja kavalluksesta. Etelä-Korean oikeus ei päästänyt yhtä maan tärkeintä liikemiestä helpolla, vaan langetti hänelle viiden vuoden vankeustuomion.

Oikeuden mukaan Lee lahjonut Etelä-Korean hallintoa yhteensä 6,4 miljoonalla eurolla, millä on hän on tavoitellut myötämielistä asennoitumista kahden yhtiön fuusioon. Lisäksi Lee jäi kiinni varojen kätkemisestä ulkomaille.

Tapaus on herättänyt Etelä-Koreassa paljon keskustelua. Maan jälleenrakennus Korean sodan jälkeen on tapahtunut muutamien sukuyhtiöiden kautta, mikä on nostanut nämä suvut erittäin vahvaan asemaan. Leen tapaus on herättänyt ajatuksia elinkeinoelämän keskittyneisyydestä sekä sen suhteista vallankäyttäjiin.

Lee on ensimmäisiä korkean profiilin liikemiehiä, joka joutuu vankilaan tekemistään rikoksista. Esimerkiksi Leen isä, Lee Kun-hee (Samsungin puheenjohtaja), on tuomittu kahdesti lahjuksista ja veronkierrosta, mutta hän ei ole koskaan joutunut vankilaan. Jää nähtäväksi miten Leen vankilatuomio vaikuttaa Samsungin toimintaan käytännössä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.