Uuden huippupiirin kykyjä esitellään virtuaalitodellisuuden avulla

Matti Robinson

Uuden huippupiirin kykyjä esitellään virtuaalitodellisuuden avulla
Android-huippupuhelimista on vuosikausien ajan löytynyt lähes aina Qualcommin valmistama järjestelmäpiiri. Nämä Snapdragon-piirit pyrkivätkin vuosi toisensa jälkeen kulkemaan mobiiliteknologian aallonharjalla.

Tämäkään vuosi ei tietysti ole poikkeus ja ensi viikon MWC-messuilla nähdään jälleen uusia huippulaitteita, joiden sisuksista löytyy uusin ja tehokkain Snapdragon-piiri. Tällä kertaa kyseessä on Snapdragon 845 -järjestelmäpiiri, jota ennakkotietojen mukaan käyttää ainakin Samsung omassa Galaxy S9 -puhelimessaan yhdessä oman Exynos-piirinsä kanssa.

Qualcommilla onkin vahva ote Android-laitteissa, joskin esimerkiksi Samsungin ja Huawein omat piirit syövät markkinaosuuksia. Tällä kertaa Amerikkalainen piirivalmistaja on keskittynyt mainostamaan omaa piiriään hieman erilaisella laitteella.

Yhtiö on paljastanut uuden referenssilaitteen, joka käyttää uusinta Snapdragon 845 -huippupiiriä. Kyseessä ei kuitenkaan ole älypuhelin tai tabletti, vaan virtuaalitodellisuuslaite. Qualcommin mukaan uusi piiri nostaa älypuhelinten VR-lasien lisäksi standalone-virtuaalitodellisuuslaitteet aivan uudelle tasolle.



Sen mukaan edellisvuoden piiriin verrattuna uusi piiri tarjoaa tuplasti enemmän näyttökaistaa, 30 prosenttia lisätehoa ja käyttää 30 prosenttia vähemmän virtaa.
Teknisesti Snapdragon 845 -alusta tarjoaa muun muassa 2K-resoluution näytöt 120 hertsin kuvataajuudella sekä tuen 3D-äänelle.

Referenssilaite mahdollistaa lisäksi paremman katseenseurannan Adreno Foveation -nimisen toiminnon avulla. Se käyttää neljää kameraa yhdessä Adreno grafiikkapiirin kanssa hahmottamaan tarkemmin mihin käyttäjä katsoo.

Qualcomm on myös lisännyt reaalimaailman seurannan, jolla pystyy välttämään huonekaluihin törmäämiset.

Luonnollisesti Adreno Foveation on esitteillä ensi viikon MWC-messuilla, jossa Qualcommilla on paljon pelissä. Kuluttajille laitetta ei kannata odottaa, mutta valmistajat varmasti saavat siitä lisäideoita omiin VR-laitteisiinsa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.