Microsoftin patentoitu teknologia korjaa taittuvien näyttöjen ongelman?

Matti Robinson

Microsoftin patentoitu teknologia korjaa taittuvien näyttöjen ongelman?
Taittuvanäyttöiset laitteet vaikuttavat melkoisen futuristisilta, vaikka niitä on esitelty fyysisesti jo parin eri yhtiön toimesta. Ensimmäinen todellinen testi nähtiin, kun Samsung julkaisi oman Galaxy Fold -puhelimensa ensi kertaa keväällä.

Tällöin laite ei ollut valmis parrasvaloihin, sillä sen testikappaleiden näytöt alkoivat hajoamaan. Niinpä Huaweikin päätyi viivästyttämään oman laitteensa julkaisua kenties vastaavien ongelmien pelossa.

Onkin selvää, että vuosien pähkäilyjen tulos ei ollut täydellinen. Samsung on nyt julkaissut korjatun version, mutta se vaikuttaa jokseenkin kömpelöltä ratkaisulta, ovathan kyseessä jälkikäteen lisätyt suojat.

Ratkaisu ongelmaan saattaa kuitenkin olla jo patentoitu, sillä Microsoftin patenttiarsenaalista on paljastunut uusia malleja, joilla haetaan ratkaisua juurikin Samsungin ongelmaan. Asian huomasi ensimmäisenä saksalaissivusto WindowsUnited.de.



Microsoft on luonut patenttiratkaisun taittuvanäyttöisten laitteiden saranamekanismille, joka vaikuttaa käyttävän nykyaikaisia ratkaisuja joustavampia materiaaleja.

Itseasiassa Redmondin jätin ratkaisu pitää sisällään puoliviskoosista nestettä ja ilma-aukkoja, joiden avulla taitos pysyy avonaisena tasaisena, mutta suljettaessa painuu kasaan.

Microsoftin patenttihakemuksessa viitataan juurikin saranamekanismiin, joka ei mahdollista vieraiden materiaalien pääsemistä rikkomaan mekanismia, joka on juurikin se ongelma mikä ilmeni Galaxy Foldin kanssa.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.