Tinder muutti algoritmiaan – Näin parannat näkyvyyttäsi nyt

Manu Pitkänen

Tinder muutti algoritmiaan – Näin parannat näkyvyyttäsi nyt
Uudessa blogikirjoituksessa Tinder valottaa pintapuolisesti millä tavoin se yrittää mätsätä käyttäjiä ja millä perustein se järjestää korttipinkan pyyhittäväksi. Palvelun mukaan se ei enää käytä niin sanottua ELO-pisteytystä, josta kohistiin verkossa muutamia vuosia sitten runsaasti.

ELO-pisteytyksessä oli aikoinaan ajatuksena se, että Tinder pisteytti käyttäjien vetovoimaisuutta muiden käyttäjien tekemien toimien pohjalta. Omaa näkyvyyttä korttipinkassa sai siis parannettua mikäli onnistui saamaan muilta käyttäjiltä paljon tykkäyksiä. Tyrkyttämällä paljon tykkäyksiä saaneita käyttäjiä toisilleen, lisätään mätsien samisen todennäköisyyttä ja sillä tavalla parannetaan sovelluksen käyttöä ja kiinnostavuutta.

Enää Tinder ei käytä pisteytystä – tai ainakaan se ei ole yhtä hallitseva osa käyttäjien järjestämisessä kuin aiemmin. Nykyisin Tinder painottaa enemmän sovelluksen käyttöä ja etäisyyttä käyttäjien välillä. Tinder siis sijoittaa pinkan päälle käyttäjiä, jotka ovat hiljattain käyttäneet sovellusta. Näin et tule tuhlanneeksi aikaa niihin seuranhakijoihin, jotka eivät aktiivisesti edes hae seuraa.



Tinder painottaa myös etäisyyttä, koska samassa asuinpiirissä elävillä on todennäköisesti enemmän yhteistä kuin etäällä asuvilla. Sen sijaan Tinder ei seuraa ihmisten ihonväriä tai tuloja, joten näitä tietoja ei myöskään käytetä ihmisten "arvottamisessa".


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.