Nokian sovelluskaupassa jo yli 100 000 sovellusta

11
Matti Robinson

Nokian sovelluskaupassa jo yli 100 000 sovellusta
Matkapuhelinvalmistaja Nokian sovelluskauppa Nokia Kauppa on julkistuksesta lähtien laahannut Googlen ja Applen sovelluskauppojen perässä. Missään vaiheessa sovelluskaupan tarjonta ei ole päässyt lähellekään paremmin sovelluskehittäjiä kosiskelevia kilpailijoita. Sovelluskauppoihin erikoistuva tutkimusfirma Distimo kuitenkin kertoo, että tällä hetkellä suomalaisvalmistajan kaupasta on ladattavissa peräti yli 100 000 sovellusta.

Vaikka tarkalleen 116 583 sovellusta Distimon mukaan sisältävä sovelluskauppa ei yllä edellekään lähelle Android Marketin miltei 400 000 tai iPhonelle App Storesta löytyvää lähes puolta miljoonaa sovellusta, on kyseessä varsin kunnioitettava saavutus. Hieman kyseenalaiseksi luvun tekee kuitenkin se, että aiemmin Ovi Kauppana tunnetun sovelluskaupan lukuihin laskettiin varsinaisten sovellusten lisäksi myös muuta sisältöä, kuten taustakuvia tai soittoääniä. Distimo ei kerro onko heidän tilastoissaan muutakin kuin varsinaisia sovelluksia.



Nokia saavutti sadantuhannen sovelluksen rajapyykin kahdessa ja puolessa vuodessa, joka on huomattavasti pahimpia kilpailijoita pidempi aika. Apple kertoi nostaneensa sovellusmäärän samoihin lukemiin marraskuussa 2009, jolloin aikaa julkaisusta oli kulunut alle puolitoista vuotta. Android Marketilla kesti samoihin lukemiin vain hiukan Applea pidempään.

Luonnollisesti kukaan älypuhelinkäyttäjä ei ikinä tule kahlaamaan kaikkia sataatuhatta sovellusta läpi, joten enemmän kyse onkin sovellusten laadusta. Siitä, miltä alustalta löytyvät parhaat sovellukset voidaan olla montaa mieltä. Esimerkiksi joulupaketista avattavan Symbian-puhelimen omistaja on kuitenkin varmasti tyytyväinen, että lukema on jo kuusinumeroinen.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Kommentit (11)

Anonyymi käyttäjä
234nanananaanana (vahvistamaton)

1

"Siitä, miltä alustalta löytyvät parhaat sovellukset voidaan olla montaa mieltä."

Todennäköisesti siltä alustalta, mille sovelluksia on selvästi eniten saatavilla. Näin minun yksinkertaisen ajattelutavan mukaan.

Vastaa
jkij
jkij

2

Ovi kaupassa ei ole samaa ongelmaa kuin kilpailijoilla.
Sieltä löytyy sovellus kerralla.
Ei tarvitse kahlata kymmentä identtistä vaihtoehtoa läpi.

Vastaa
figo10
figo10

4

no itse en ihan näin lähtisi ajattelemaan. Siellä on sitä turhaa sälää niin paljon myös tarjolla. Mielestäni Nokialla on varsin hyvä tarjonta ja ainakin omiin tarpeisiin.

Eikös se sanonta mene, että laatu korvaa määrän? ;)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Joonas78 (vahvistamaton)

5

"Siitä, miltä alustalta löytyvät parhaat sovellukset voidaan olla montaa mieltä."

Todennäköisesti parhaat sovellukset löytyvät kaikista kaupoista, loput on roskaa, kopioita ja huijauksia.

Vastaa
pelce
pelce

6

Ovi Kaupassa on helppo olla paras sovellus, kun ei ole kilpailua. Itsellänikin on puhelimeeni asennettuna vain parhaat ohjelmat kun vaihtoehtoja vastaaville ei yksinkertaisesti ole.

Noh, onneksi niillä kuitenkin pärjää.

Vastaa
ep_
ep_

7

Joo, kyllä laatu on määrää tärkeämpi. Yhdestä kunnollisesta ohjelmasta hyötyy paljon enemmän kuin 10:sta lähes käyttökelvottomasta.

Vastaa
pelce
pelce

10

@9
Muutama esimerkkinä: Ajastin, munakello, nettiselain, sähköposti, video-sovellus, kuva-sovellus, sää-sovellus jossa kunnon widget, melkein mikä tahansa muu widget...

Osaan näistäkin on joo saatavilla jopa "vaihtoehtoja", mutta käytännössä niin surkeita että ei niillä mitään tee.

Kaikesta tästä huolimatta en silti vaihda E7 pois, koska millään muulla puhelimella jossa erillinen qwerty-näppis ei pysty kirjoittamaan kunnolla selällä maaten. ;)

Vastaa
Mysticiza
Mysticiza

11

@10
Pelkästään kun hakuun laittaa "timer" näyttää tulevan vaikka minkä laista ajastinta ja sekuntikelloa.
Mikä vika Opera Mobilessa on?
Tai Annan sähköpostisovelluksessa?
Mitä tarkoitat video- ja kuvasovelluksilla, Symbianissa on nekin valmiina ja hyvin toimii, kuvan- ja videonmuokkaustyökaluista ei ole kokemusta.
Accuweatherissa mun mielestä hyvä widget, Bellen mukana tulee Nokian tekemä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.