Nokia kääntää strategiansa painopistettä peruspuhelimiin

16
Valtteri Ahonen

Nokia kääntää strategiansa painopistettä peruspuhelimiin
Nokia on yrittänyt (joidenkin mielestä epätoivoisesti) saada takaisin menettämiään markkinaosuuksia älypuhelinmarkkinoilla uudistamalla mallistoaan Windows Phonella. Kasvu on ollut havaittavaa, mutta silti hidasta. Reutersin mukaan Nokia on nyt palaamassa juurilleen halpojen peruspuhelinten pariin.

Uudet puhelimet tulevat kilpailemaan esimerkiksi ZTE:n ja Huawein halpapuhelinten kanssa, jotka käyttävät Androidia. Aiemmin Nokia dominoi peruspuhelinmarkkinoita selkeästi, ja tarkoituksena on vakauttaa valta-asema takaisin suomalaisyhtiön hallintaan.

Analyytikkojen mukaan Nokialle on tärkeää saada pidettyä peruspuhelinten myynti erittäin hyvänä, sillä niiden myynnistä koostuu tällä hetkellä suuri osa yhtiön kassavirrasta. Älypuhelinten myynti oli Symbianin kulta-aikoina loistavaa, mutta tällä hetkellä niiden myynnistä ei jää paljoa kerrottavaa jälkipolville Androidin ja iOS:n hallitessa.



Uusien peruspuhelinten lisäksi Nokialta odotetaan uutta entistä halvempaa Lumiaa julkaistavaksi MWC-messuilla tämän kuun lopussa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Kommentit (16)

Anonyymi käyttäjä
puh.joht. (vahvistamaton)

1

Ilmanaikaista spekulointia ja klikkihuorausta. Nokialla ei ole mitään syytä muuttaa strategioitaan ja toimittajalla tuskin on lainkaan käsitystä Nokian strategioista kuten kenelläkään muullakaan. Paukkuja riittää kyllä molempiin, sekä perus-, että älypuhelimiin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
eFloppi (vahvistamaton)

2

Loistavaa Mr eFlop !!! Tässä viimeinen naula Nokian arkkuun.
Ensin vedetään kassavirta Symppari vessanpöntöstä, sitten rämmitään älypuhelimiin myöhässä naurettavalla windows taktiikalla, ja lopuksi pakitetaan käsijarru päällä peruspuhelimiin, joissa momentum on jo siirtynyt kilpailijoille.
Hyvää Yötä Nokia.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
weepee8 @ (vahvistamaton)

3

Nokia pärjää halvoissa peruspuhelimissa,mutta ei keski ja kalliimman hintaluokan älypuhelimissa!!. =) Muut valmistajat vievät nämä muut markkinat (keski ja kalliimman hintaluokan).

Vastaa
readyEddy
readyEddy

4

Pakkohan se on varovasti peräytyä Windows Phonesta koska Bill Gateskin tunnusti, että WP on selkeä virhe, eikä sillä päästä johtoasemaan.

Vastaa
perhana
perhana

5

@4
luetun ymmärtäminen ei näytä tulevan äidinmaidossa...
Gates puhui aikaisemmista virheistä strategiassa, tarkoittaen Windows Mobilea jonka uudistamista ei aloitettu tarpeeksi ajoissa.

mitä taas tulee Nokian juurilleen palaamiseen, niin eihän Nokia ole missään vaiheessa luopunut halvoista peruspuhelimista vaan niitä on julkaistu ja myyty jatkuvasti, eli ei tässä nyt kyse mistään juurilleen palaamisesta ole, vaan siellä pysymisestä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
qwert321 (vahvistamaton)

6

Nokian Asha-puhelimet pärjäävät hyvin halpis-Androideja vastaan.

Halvat Androidit lagaavat ja jumittavat päivittäin. Jo pelkkä home screenin scrollaus lagaa.

Vastaa
readyEddy
readyEddy

7

@5
Gates käytti preesens aikamuotoa: "So it's clearly a mistake." Hän ei käyttänyt imperfektiä "was".

Gatesin puheista riippumatta Windows Mobilen markkinaosuus oli jopa 12%. Kun yhteensopivuus kakaistiin ja siirryttiin Windows Phoneen, yhteenlaskettu markkinaosuus alkoi vajota ja on nyt enää pari prosenttia.

Se oli selkeä virhe ja WP8 on vielä suurempi virhe.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

8

@4 Tuote =/= strategia

MS:n strategia on eittämättä ollut huono, ja sen Gateskin myönsi. Mutta se ei tarkoita, että tuote itsessään olisi huono.

Eikä Nokia ole WP:stä tämän huhun perusteella perääntymässä: Reutersin artikkelissa puhuttiin juurikin halvoista Lumioista.

Vastaa
Jursk
Jursk

9

Heh tais olla viimeinen "uutinen" jonka tästä palvelusta luen.."laatujournalismia" kerrakseen..trollit vielä kommenteissa ymmärtää..

Vastaa
readyEddy
readyEddy

10

@8 "MS:n strategia on eittämättä ollut huono, ja sen Gateskin myönsi."

Sehän tarkoittaa, että Elopin strategia on ollut itsemurhamaisen huono. Sitä vaan Elop ei vieläkään tunnusta vaikka Gates tunnusti.

Nokian hallitus voisi vielä pelastaa kasvonsa nousemalla esiin ja kertomalla suunnanmuutoksesta. Elop ei sitä tee. Hänet on pakko ohjata ovelle.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
sepposeponseponseppo (vahvistamaton)

11

Olen tässä haaveillut, josko Nokia intoutuisi viimeinkini tekemään oikeasti kiinnostavan Asha puhelimen.

Mutotoilu ja malli: Candybar
Näyttö: 2.5-3" Amoled, gorilla näyttö
riittävä resoluutio
Fyysinen numeerinen ja tai qwerty näppäimistö
Hyvä kamera (vaikka pureview, se oikea 808 tyyliin)
Unibody-runko
micro-sim
micro-sd
iso akku.
activesync

Saa käyttää, mut ei oo pakko hei!!!!


Ashat kiinnostaisi kovasti, mutta ovat kaikki järestään niin köpöjä, ettei oikein onnistu. Ennen Nokia ymmärsi tehdä Featurepuhelinmallistoonsakin kiinnostavia tuotteita. Viimeisin taitaa olla Nokia 6700 Classic...

Vastaa
3rd_party
3rd_party

13

@10

Miten niin tarkoittaa? Ei MS:n strategia ole sama kuin Nokian strategia, eikä toisen huonous tee toisestakin automaattisesti huonoa.

Strategia tarkoittaa "suunnitelmaa, jolla pyritään saavuttamaan tavoiteltu päämäärä". Liikkeenjohdossa lyhyesti sitä, mitä tuotetta myydään, miten ja kenelle. Nokian ja MS:n strategioiden ainoa yhtäläisyys on myytävä tuote, jota kukaan ei siis ole tunnustanut huonoksi.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
zepe . (vahvistamaton)

16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti candyman:


@11 Asha karkkibaari,...jo on nimi!. :-D

Enkku hallussa?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.