VR helpottaa junalippujen ostamista puhelimella

4
Teemu Laitila

VR helpottaa junalippujen ostamista puhelimella
VR on avannut uuden mobiilisivuston, jonka kautta lipun voi ostaa kätevästi myös puhelimella. Lipun on voinut ostaa aiemminkin puhelimen selaimella, mutta käyttökokemus ei ole ollut erityisen hyvä työpöydille suunnatulla sivustolla.

Uuden mobiilisivuston lisäksi VR on julkaisemassa oman mobiilisovelluksensa kaikille yleisimmille käyttöjärjestelmille. Windows Phone -versio on jo ladattavissa sovelluskaupan kautta ja Android- sekä iOS-versioiden luvataan ilmestyvän kevään aikana.

Mobiililaitteiden lippukaupan kautta voi ostaa yleisimpiä kaukojunien lippuja ja myös erikoislippuja kuten polkupyöräpaikan, lemmikkipaikan tai varata sarjalippuun istumapaikan. Jos mukaan haluaa ottaa auton, pitää siirtyä työpöytäsivuston puolelle. Pikaisen testin perusteella kauppa vaikuttaisi toimivan hyvin ja sen käyttäminen puhelimella tuntuu jopa erittäin kätevältä.



VR:n mukaan mobiilisivuston perustoiminta vastaa suurelta osin täysversiota. Lippu toimitetaan puhelimeen tekstiviestinä sekä sen saa lisäksi halutessaan myös sähköpostiin tulostettavaksi. Mobiilisovellusten käyttäjillä on mahdollisuus tallentaa lippu myös sovellukseen, jolloin sen avaamiseen ei tarvita verkkoyhteyttä. Ihan kaikki toiminnot eivät puhelimella kuitenkaan onnistu, sillä paikkaa ei saa valita penkin tarkkuudella, kuten työpöytäversiossa.

Maksutapoina on tuettuna yleisimmät maksukortit ja myös Visa Electron ja Maestro. Jos kauppaan rekisteröityy, omat maksutietonsa voi tallentaa palveluun, mikä nopeuttaa maksamista. Ainakaan tässä vaiheessa maksaa ei voi verkkopankkitunnuksilla.

Edit 23.4.13:32 Tarkennettu tietoja mobiilisivun rajoituksista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (4)

cahva
cahva

3

Melko raskas oli Lumia 610:llä. Mut eipä tosta hyötyä ole mulle kun ei vieläkään lähijuniin lippuja voi ostaa. Ei luulisi olevan vaikeata. Tai no tuon online lippuhomman historian tuntien voihan se olla noille kädettömille liian vaikea pala :)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.