Whatsapp tuo markkinoille liittymän, jonka kautta palvelun käytöstä ei mene datamaksuja

Valtteri Ahonen

Whatsapp tuo markkinoille liittymän, jonka kautta palvelun käytöstä ei mene datamaksuja
Whatsapp on solminut sopimuksen saksalaisen E-Plus-teleoperaattorin kanssa oman prepaid-liittymän myymisestä. Liittymään kuuluu pikaviestipalvelun rajoitukseton käyttö.

Prepaid-liittymän luonteeseen kuuluu, että laskut pitää maksaa etukäteen. Whatsappin liittymän tapauksessa on kuitenkin niin, että pikaviestin toimii puhelimessa huolimatta siitä, onko saldoa jäljellä vai ei. Näyttää kuitenkin siltä, että Whatsappin tavanomaista yhden euron vuosimaksua liittymällä ei voi välttää, kirjoittaa TechCrunch.

Jo helmikuussa Whatsappin toimitusjohtaja Jan Koum vihjaili, että yhtiöllä on kehitteillä uusi yhteistyömuoto operaattoreiden kanssa, ja silloin nousi esiin myös suunnitelmien suuntautuminen ensimmäisenä Saksaan.

Saksa on ollut Whatsappille aina vahva maa, joten erilaisen ansaintatavan kokeilu ensin siellä on luonnollinen ajatus. Asiat voivat kuitenkin Facebook-kaupan myötä muuttua myös siellä, sillä sosiaalisen median pioneerilla on ollut erityisesti Saksassa vaikeuksia yksityisyyden suojaan liittyvissä asioissa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.