Apple palkkasi terveysteknologian tulevaisuuden lupauksen – mobiilimaksuhankkeeseen haetaan pomoja

Manu Pitkänen

Apple palkkasi terveysteknologian tulevaisuuden lupauksen – mobiilimaksuhankkeeseen haetaan pomoja
Apple on kasvattanut terveysteknologiaryhmäänsä palkkaamalla kantasolututkija Divya Nagin, kertoo 9to5mac. Yhtiö hakee lisäksi pomoja johtamaan mobiilimaksuohjelmaa.

Divya Nag kuuluu terveysteknologiasektorin nouseviin tähtiin ja Forbes listasi hänet hiljattain 30 Under 30 -listalle (listassa esitellään eri alojen nuoria tulevaisuuden lupauksia). Nag oli mukana perustamassa kantasolututkimusyhtiö Stem Cell Theranosticsia, minkä lisäksi hän on perustanut terveysteknologiaan erikoistuneille start upeille tarkoitetun StartX-kiihdyttämön.

Applen kiinnostus on saattanut herätä juuri StartX:n takia, sillä sen kautta Nag on ollut mukana hankkimassa uusille terveyslaitteille tarvittavat viranomaishyväksynnät ja hankkinut laitteille yhteistyökumppaneita. Kokemuksesta saattaa olla hyötyä mikäli kehitteillä oleva iWatch-rannekkeeseen aiotaan lisätä toimintoja, joiden takia laite pitää hyväksyttää viranomaisilla. Alkuvuonna paljastui, että Apple on jo käynyt keskusteluja elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n kanssa.



Samalla kun Apple kasvattaa terveysteknologiatiimiään, on se laittanut oman mobiilimaksuhankkeen liikkeelle. Tammikuussa Wall Street Journal kertoi Applen siirtäneen yhtiön verkkokauppajohtajan, Jennifer Baileyn, uusiin tehtäviin. Hänen vastuulle on annettu Applen mobiilimaksujärjestelmän luominen. Bailey hakee Re/coden tietojen mukaan parhaillaan tuotejohtajaa ja liiketoiminnan kehityksestä vastaavaa johtajaa. Sopivia kandidaatteja on jo haastateltu.

WSJ:n tammikuisten tietojen mukaan Apple olisi käynyt keskusteluja maksubisneksessä mukana olevien yhtiöiden kanssa. Hieman myöhemmin Re/code kertoi, että ainakin PayPal olisi kiinnostunut yhteistyöstä ja keskustelut ovat jatkuneet ainakin viime kuulle asti. Applen on lisäksi sanottu harkinneen Squaren ostamista.

Applen toimitusjohtaja Tim Cook paljasti tammikuussa, että yksi Touch ID:n päämotivaattoreista oli juuri sen hyödyntäminen mobiilimaksamisessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.