HTC:n design-pomo jätti yhtiön, One-muotoilulle loppu?

Matti Robinson

HTC:n design-pomo jätti yhtiön, One-muotoilulle loppu?
Mikäli HTC on onnistunut One-sarjan älypuhelimissa yhdessä asiassa viimeisten kahden vuoden aikana, niin se on ollut muotoilu. One-älypuhelimen muotoilua toi Android-puhelimet muotoilun osalta samalle tasolle esimerkiksi korkealaatuisen iPhonen kanssa, mutta aika on uusien tuulien?

Tästä pidetystä muotoilusta on vastannut tiimi, jonka johdosta on nyt lähtenyt kaksi HTC:n ostaman One & co -yrityksen gurua. Tämänhetkinen Industrial Design -johtaja Jonah Becker ilmoitti lähdöstä Twitterissä ja kiitti kuluneista vuosista. Muotoilusta vastaavana johtajana hän ei kuitenkaan ehtinyt olla edes vuotta.

HTC:n muotoilusta odotettiin tänä vuonna jo kenties taas jotain uutta, mutta toisin kävi. HTC One M9 on käytännössä identtinen edeltäjänsä kanssa, joka voi kertoa Beckerin ja hänen edeltäjänsä Scott Croylen lähdöstä. Beckerin paikan ottaa haltuun Daniel Hundt, joka ei kuulu edellä mainittuun One & co -porukkaan.

HTC on ollut vaikeuksissa vuosia, mutta nyt yhtiössä näyttää olevan suuren muutoksen – jos ei lopun- – ajat. Yhtiön ikoninen toimitusjohtaja Peter Chou vaihtui hiljattain Cher Wangiin.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.