Microsoft ujuttautuu Androidille, Google Now'n voi nyt korvata Cortanalla

5
Matti Robinson

Microsoft ujuttautuu Androidille, Google Now'n voi nyt korvata Cortanalla
Googlen asema verkkopalveluissa on kiistämätön. Yhtiö kuitenkin tietää tämän itsekin ja on pimittänyt sovelluksiaan kilpailijoilta. Microsoftilla ei kuitenkaan ole samaan varaa ja niinpä se tuokin uusia sovelluksiaan Androidille.

Microsoft on jo aiemmit tuonut ääniassistentti Cortanan Androidille omana sovelluksenaan, jotta käyttäjät pääsevät kokemaan Microsoftin näkemystä virtuaalisesta avustajasta. Nyt kerrotaan, että redmontilaisjätti on mahdollistanut Cortanan tuomisen myös Google Now'n tilalle, jotta käyttäjät pääsevät aidosti käyttämään avustajaa.

Uusimmassa beetaversiossa (v1.0.0.204) Cortanan saa siis asennettua kotinäppäimen pitkän painalluksen taakse, kuten Google Now. Beetaversio on valitettavasti saatavilla vain Microsoft Insiders -jäsenille, mutta tullee myöhemmin myös Google Playhin.

On vaikea sanoa kumpi ääniavustajista on parempi, sillä molemmilla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa, mutta Cortanan kokeileminen on ehdottomasti suositeltavaa. Huomattavaa kuitenkin on, että Cortanan Hey Cortana -ominaisuus puuttuu Android-sovelluksesta, joten Cortanaa ei saa avattua äänikomennolla.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (5)

Agent_007
Agent_007

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ProfaneX:

Milloinhan tulisi edes yksi ääniassistentti appi joka ymmärtäisi suomea.

Suomen pienen markkina-aseman ja hankalan kielen takia veikkaisin, että kunnollista sovellusta ei tule koskaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Agent_007:

Suomen pienen markkina-aseman ja hankalan kielen takia veikkaisin, että kunnollista sovellusta ei tule koskaan.

Samaa mieltä ettei ensimmäisten joukossa, mutta jos avustajat on elinvoimaisia niin eiköhän jossain vaiheessa. Google esim muuten vahvasti markkinoilla, hidaste kai tuo puhe (*, ja sekin lähinnä sen takia että nuo uutisen kaltaiset avustajat on Jenkki firmojen touhuja. Tiedä sitten onko MSlle tullut Nokia puhelintoimintojen yhteydessä asiaan liittyvää ja vaikka olisi niin onko vauhdittajaa.

(*
mm. Google parsii kovasti suomenkielistä sisältöä.

Vastaa
Caliber
Caliber

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Googlella on puheentunnistus suomeksi jo hyvällä mallilla, komentoja ei kuitenkaan ole. Saattaahan niitä kuitrnkin tulla joskus.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
NexusForever (vahvistamaton)

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Caliber:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Agent_007:

Suomen pienen markkina-aseman ja hankalan kielen takia veikkaisin, että kunnollista sovellusta ei tule koskaan.

Samaa mieltä ettei ensimmäisten joukossa, mutta jos avustajat on elinvoimaisia niin eiköhän jossain vaiheessa. Google esim muuten vahvasti markkinoilla, hidaste kai tuo puhe (*, ja sekin lähinnä sen takia että nuo uutisen kaltaiset avustajat on Jenkki firmojen touhuja. Tiedä sitten onko MSlle tullut Nokia puhelintoimintojen yhteydessä asiaan liittyvää ja vaikka olisi niin onko vauhdittajaa.

(*
mm. Google parsii kovasti suomenkielistä sisältöä.

Googlella on puheentunnistus suomeksi jo hyvällä mallilla, komentoja ei kuitenkaan ole. Saattaahan niitä kuitrnkin tulla joskus.

Komennoista toimii suomeksi mm. "Ok Google", soita ... , aseta herätys, soita musiikkia, ja avaa sovellus ainakin omalla Nexus 5:lla.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.