Android joutuu viranomaisten syyniin Yhdysvalloissakin – Rikkooko Google lakia?

Manu Pitkänen

Android joutuu viranomaisten syyniin Yhdysvalloissakin – Rikkooko Google lakia?
Viranomaiset ovat laittamassa lisää painetta Googlen päätyyn Androidin takia. Bloombergin mukaan Yhdysvaltain kauppakomissio (FTC) ja Yhdysvaltain oikeusministeriö ovat sopineet Googlen Android-ehtojen tutkinnan.

Käytännössä kyse on vastaavanlaisesta tutkinnasta, joka aloitettiin Euroopan komission toimesta tämän vuoden huhtikuussa. Yhdysvaltalaisia viranomaisia kiinnostaa erityisesti se, että rajoittavatko Open Handset Alliancen tiukat ehdot kilpailua. Yhteenliittymän ehtojen mukaan jäsenten on esiasennettava Android-laitteisiin Googlen tarjoamat sovellukset, minkä lisäksi jäsenten on pidättäydyttävä tuomasta markkinoille tuotteita, joissa käytetään muokattuja Android-versioita.

Tutkimus on vielä varhaisessa selvitysvaiheessa eli viranomaiset selvittävät täyttyykö virallisen tutkinnan aloittamisen kriteerit. Ongelmia voi aiheuttaa iPhonen poikkeuksellisen vahva asema Yhdysvalloissa. Sen ansiosta Androidilla on "vain" noin 60 prosentin markkinaosuus, mikä ei välttämättä riitä määrävään markkina-asemaan.



Venäjällä kilpailuviranomainen on jo todennut Googlen ehdot kilpailulainsäädännön vastaisiksi.

Microsoft joutui vastaankaltaisen tutkinnan kohteeksi 1990-luvun lopulla. Silloin oli kyse Internet Explorerin paketoinnista osaksi Windowsia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.