Google menossa oikeuteen Venäjällä – "Android rikkoo lakia"

Manu Pitkänen

Google menossa oikeuteen Venäjällä – Android rikkoo lakia
Google aikoo riitauttaa Venäjän kilpailuviranomaisen tekemän päätöksen, jonka mukaan ohjelmistojätin puhelinmerkeille tarjoamat ehdot ovat kilpailulainsäädännön vastaisia. Puhelinmerkkien on ehtojen mukaan asennettava kaikkiin myytäviin puhelimiin Googlen tarjoamat sovellukset.

Jutun toi viranomaisten käsittelyyn venäläinen hakukoneyhtiö Yandex, jonka Android-laitteille suuntaaman sovelluskaupan voidaan ajatella kärsineen puhelimiin esiasennetusta Google Play -kaupasta. Kuukausi sitten kerrottiin Googlella olevan marraskuun 18. päivään saakka aikaa uusia puhelinmerkkien kanssa tehdyt sovellukset. Reuters uutisoi nyt, että takaraja olisi 18. joulukuuta.

Oli määräaika mikä hyvänsä, niin Google aikoo blogikirjoituksensa perusteella joka tapauksessa viedä viranomaispäätöksen tuomioistuimen tarkistettavaksi.



Yandex kertoi viime viikolla, että se on pyytänyt myös EU:ta tutkimaan Googlen tarjoamat ehdot puhelinmerkeille. Euroopan komissio aloitti asian tutkinnan viime keväänä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.