Odotettu scifi-toimintaroolipeli Crashlands julkaistiin Androidille ja iOS:lle

Sami Koivunen

Arvostetun pelistudion odotettu scifi-toimintaroolipeli valmistui, julkaistiin Androidille ja iOS:lle
Laadukkaiden pelien kehittäjänä tunnettu Butterscotch Shenanigans on julkaissut uuden roolipelin. Crashlands-nimisen pelin ennakkoarviot ovat olleet erittäin ylistäviä.

Crashlandsin kehitys alkoi jo kaksi vuotta sitten ja peli on ollut odotetuimpia mobiilipelejä siitä lähtien. Peli nousi alussa pinnalle yhden kolmesta kehittäjästä sairastuttua vakavasti syöpään ja hänen aikeista tehdä vielä yksi peli, jota kutsuttaisiin Crashlandsiksi. Huonosta ennusteesta huolimatta Samuelin syöpä on sittemmin talttunut.

Pelaaja on Crashlandsissa avaruusolioita kuhisevalle planeetalle jumittunut rekkakuski Flux Dabes. Tänään julkaistua peliä kuvaillaan avoimen pelimaailman tarinavetoiseksi toimintaroolipeliksi, josta pelattava ei lopu ihan heti kesken. Pelissä voi esimerkiksi rakentaa esineitä, kehittää pelihahmoa, tutkia planeetan eri osia, taistella vihollisia vastaan, kesyttää olioita ja suorittaa tehtäviä. Parhaiten peliin pääsee kiinni katsomalla alla olevan trailerin.



Crashlands on ladattavissa iOS:lle App Storesta, Androidille Google Play -kaupasta ja tietokoneille Steamista.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.