MEMS-tekniikka lupaa parempaa kuvanvakautusta älypuhelimiin

Manu Pitkänen

MEMS-tekniikka lupaa parempaa kuvanvakautusta älypuhelimiin
Matkapuhelinmerkki OPPO kertoo tehneensä teknisen läpimurron älypuhelinkameroiden kuvanvakainten kehityksessä. Vaikka yhtiö ottaakin kunnian teknologiasta, lienee MEMS-pohjaisen vakautuksen tekninen kehitys tapahtunut Oppon yhteistyökumppani MEMS Driven alaisuudessa.

Optinen kuvanvakautus on toteutettu nykyisissä älypuhelimissa käytännössä niin, että puhelimen kameran optiikkaa liikutellaan yksinkertaisten käämien avulla eri sensoreiden tuottaman liikemuutosdatan perusteella. Oppon SmartSensor-vakautuksessa optiikka pidetään paikoillaan ja optiikan alapuolella olevaa kennoa liikutellaan tärinän vakauttamiseksi.

Kennoa liikutellaan MEMS-teknologian avulla. Sen etu nykyisiin vakautusjärjestelmiin verrattuna on mahdollisuus kolmiakseliseen vakautukseen, kun nykyään vakautus on mahdollista vain kahden akselin suhteen – kallistumisakselia ei vakauteta lainkaan. Tämän lisäksi MEMS-vakautuksen viiveajat lyhenevät 50 millisekunnista 15 millisekuntiin (joka vastaa suljinajassa noin 1/60 sekuntia). MEMS-piirit kuluttavat myös huomattavasti vähemmän sähköä, eivätkä aiheuta ylimääräistä lämpenemistä. MEMS-vakautus mahdollistaa myös kompaktimman kameramoduulirakenteen.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Realme 11 (5G) – hinta laskenut -11%

Realme 11 (5G)
280 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 314 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.