Uutta tietoa Note 7:n ongelmien laajuudesta, merkintä poistettu viraston tiedotteesta

Matti Robinson

Uutta tietoa Note 7:n ongelmien laajuudesta, merkintä poistettu viraston tiedotteesta
Samsung ja Health Canada ovat yhdistäneet voimansa Galaxy Note 7:n palautusten ja tiedottamisen kanssa. Kanadassa laitteita kerettiin myydä vajaat 22 000 ennen kuin laitteen myynti virallisesti keskeytettiin. Raporttien mukaan Health Canadan data kertoo, että vaikka Kanadassa ylikuumenemistapauksia on ollut vain yksi niin Yhdysvalloissa ongelma on ollut kenties suurempi kuin aiemmat luvut ovat esittäneet.

Kuun alussa Samsung kertoi takaisinkutsun ohella, että ongelmatapauksia on ollut maailmanlaajuisesti n. 35 kappaletta. Nyt on paljastunut, että pelkästään Yhdysvalloissa ylikuumentuneita laitteita on ollut ainakin 70. Parissa viikossa tapauksia on siis tullut tietoon huomattava määrä lisää.

Health Canadan tiedotteesta on sitten eilisen julkaisun poistettu tiedot Yhdysvalloissa raportoidusta yli 70 tapauksesta. Aiemmin tiedotteessa mainittiin Yhdysvaltain tapaukset ("Samsung has received over 70 reported cases in the United States") ja nyt jäljellä on ainoastaan maininta yhdestä tapauksesta Kanadassa. Hakukoneella, kuten alla olevassa kuvassa, aiempi merkintä edelleen paljastuu.



Voi tietysti olla, että Yhdysvaltojen tapauksiin lukeutuu vähemmän vakavia ylikuumenemisia ja siksi numeroa ei haluta kertoa. Tässä vaiheessa ei ole varmuutta kuinka vakavia tapaukset ovat olleet. Ongelma on kuitenkin todennäköisesti laajempi kuin ensimmäisissä Samsungin tiedotteissa kerrottiin.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.