Apple osallistuu MWC-messuihin – Nimi lipsahti verkkoon

Manu Pitkänen

Apple osallistuu MWC-messuihin – Nimi lipsahti verkkoon
Apple on harvinainen näky elektroniikkasektorin yhteisillä messuilla, joten yhtiötä ei ole pitkään aikaan edes oletettu nähtävän MWC-messuilla Barcelonassa tai CES-tapahtumassa Las Vegasissa. Sääntöön on kuitenkin tulossa poikkeus, sillä Apple on mainittu vuoden 2017 MWC:n osallistujalistassa.

Applen osallistumisen tultua ilmi, yhtiön nimi pyyhittiin pikaisesti pois listalta. Yhtiö tuskin on muuttanut mieltään osallistumisesta näin nopeassa ajassa, vaan on todennäköisempää Applen haluavan pitää mahdollisimman matalaa profiilia osallistumisensa suhteen. Uusia tuotelanseerauksia Applelta tuskin nähdään MWC:ssä, sillä yhtiö on ajoittanut julkaisut vuoden lopulle.

Osallistumisen taustalla lienee todennäköisemmin App Store -sovelluskaupan tai tekeillä oleva Planet of Apps -televisiosarja. Yhtiön standi löytyy vihjailevasti App Planet -alueelta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.