Applesta kanneltiin – Tekee omavaltaisia sovelluspoistoja App Storessa

Manu Pitkänen

Applesta kanneltiin – Tekee omavaltaisia sovelluspoistoja App Storessa
Kiinalaiset sovelluskehittäjät ovat syyttäneet Applea kilpailulainsäädännön rikkomisesta. Sovelluskehittäjien mukaan Apple ei antanut riittävän tarkkaa perustelua App Storessa tehtyjen ohjelmapoistojen tekemiselle.

Kanteluun on liittynyt 28 sovelluskehittäjää, jotka kritisoivat yksinvaltaisten ohjelmapoistojen lisäksi myös Applen perimää osuutta sovellusten sisäisissä ostoissa. Kehittäjiä edustavan asianajajan mukaan App Storen toiminta ei ole kehittäjien näkökulmasta kyllin läpinäkyvä, minkä takia asian käsittely halutaan viedä virallisiin asteisiin.

Apple on joutunut tekemään paljon myönnytyksiä Kiinan hallinnon suuntaan, mistä tuoreimpana esimerkkinä oli VPN-sovellusten yllättävä poisto App Storesta tänä kesänä. Applen mukaan se vain noudatti viranomaisten määräyksiä, mutta yhtiötä on myös syytetty sensuuriin taipumisesta. Apple aikoo myös perustaa Kiinaan datakeskuksen, jonne tallennetaan Applen kiinalaisten asiakkaiden tiedot.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.