LG uudistuu – Lippulaivapuhelin julkistetaan vasta kesäkuussa

Manu Pitkänen

LG uudistuu – Lippulaivapuhelin julkistetaan vasta kesäkuussa
Venture Beatille kirjoittavan Evan Blassin tietojen mukaan LG poikkeaa totutusta julkaisusyklistä ja yhtiö aikoo esitellä Judy-koodinimellä tunnetun lippulaivapuhelimen vasta kesäkuussa. G6:n seuraajaa ei siis tulla näkemään MWC-messuilla.

Blassin mukaan Judy on G6:n todellinen seuraaja, mutta sitä ei kuitenkaan tulla nimeämään loogisesti G7:ksi, vaan yhtiö aikoo uudistaa nimeämiskäytäntöjään. Yhtiö yrittänee hakea uutta vauhtia älypuhelinliiketoimintaansa. Jää nähtäväksi miten G-sarjan lippulaivan julkaisun viivästyminen vaikuttaa V-sarjan lippulaivojen julkaisuun.

Judy-puhelimeen on Blassin tietojen mukaan tulossa Qualcommin Snapdragon 845 -järjestelmäpiiri, 64 gigatavua tallennustilaa, neljä gigatavua käyttömuistia ja stereo-kaiuttimet ja tuki langattomalle lataukselle. Kaiken tämän lisäksi Judy kestää vettä, pöly sekä iskuja. Näyttön osalta LG on siirtynyt 6,1-tuumaiseen 18:9-kuvasuhteen Full Vision -näyttöön, jonka paneeliteknologiana käytetään uutta kirkasta MLCD+:aa. Paneelin kirkkaus nousee 800 nitiin, mutta virtaa kuluu 35 prosenttia vähemmän kuin tavallisessa IPS-paneelissa.



MWC-messuilla LG:n on määrä esitellä uusia tekoälyominaisuuksia päivitetyn V30-puhelimen eli V30s:n kautta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.