Applen iPhone X:n heikko myyntitahti jatkuu, laitteita riittää jälleenmyyjillä liiaksikin

1
Matti Robinson

Applen iPhone X:n heikko myyntitahti jatkuu, laitteita riittää jälleenmyyjillä liiaksikin
Applen viime vuoden lopulla julkaisemalta iPhone X:ltä odotettiin melkoisia. Kyseessä oli ensimmäinen valtaisa uudistus maailman suosituimpaan älypuhelimeen, joten syystäkin analyytikot odottivat myyntilukemien nousevan uusiin sfääreihin.

Näin ei kuitenkaan tapahtunut, ja raporttien mukaan Applella ollaan oltu tyytymättömiä myyntilukemiin, vaikka todellisuudessa mitään paniikkia todennäköisesti yhtiön sisällä ei ole. Uudet raportit kertovat kuitenkin, että Applen tilanne ei ole iPhone X:n osalta helpottumassa, vaan vuoden toinen neljänneskin menee hiljaisemmassa myyntitahdissa.

FastCompany kertoo, että Applen komponenttitoimittajien mukaan Apple odottaa vain noin 8 miljoonan iPhone X -mallin myyntiä vuoden toisella neljänneksellä. Heidän mukaansa Apple tilasi komponentteja ja valmisti puhelimia liikaa myynnin alkuasteilla, joita pyritään nyt myymään pois.

Käytännössä jälleenmyyjien varastoista löytyy vielä mukavasti iPhone X:ää ja tilaukset eivät ole siis olleet odotetunlaisia.



Joulusesonki oli ennätyksellinen Applelle ja iPhone X:n myyntilukematkin siis varsin mukavia. Kaikkiaan noin 28 miljoonaa iPhone X:ää myytiin sesongin aikana, mutta sama tahti ei ole siis missään nimessä jatkunut.

Nomuran arvioissa myynti saattaa tippua vain 8-12 miljoonaan iPhone X:ään, joka olisi melkoisen heikko tulos. Citi uskoo noin 14 miljoonan iPhone X:n myyntiin, mutta lukujen uskotaan painuvat sielläkin vain noin 7 miljoonaan seuraavalla neljänneksellä. Vaikka perinteisesti laskua tapahtuu aina loppuvuoden sesongista alkuvuoteen, niin tällä kertaa se on ollut merkittävästi aiempaa jyrkempää.

Tähän on vaikuttanut, ja vaikuttaa jatkossa, tietysti monta asiaa, mutta yksi niistä on Applesta riippumaton älypuhelinmyynnin kasvun lopahtaminen. Aivan hiljattain ensimmäistä kertaa historiassa älypuhelimia on myyty vähemmän kuin edellisellä vastaavalla ajanjaksolla.

Arvioiden mukaan tuhannen dollarin tai euron hintalappu ei kuitenkaan ole helpottanut tilanteessa, jossa puolet halvemmallakin saa huippuluokan puhelimia.

Virallista statistiikkaa näemme jo ensi viikolla, kun Apple julkaisee vuoden toisen neljänneksen raportin. Vaikkei siinä kerrota suoraan mallikohtaista iPhone-myyntiä, niin keskihinta tulee kertomaan pitkälti kuinka paljon iPhone X:n myynti on laskenut.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.