Samsung esitteli ensimmäisen Android Go -puhelimensa

Matti Robinson

Samsung esitteli ensimmäisen Android Go -puhelimensa
Samsung on esitellyt ensimmäisen laitteen, joka käyttää Googlen Android Go -käyttöjärjestelmäversiota. Kyseessä on erityisesti edullisille laitteille suunnatusta versiosta, jossa Androidista saadaan kaikki irti riippumatta spekseistä.

Kyseinen puhelin on nimeltään Galaxy J2 Core, ja kuten Samsungin mallistoihin tutustuneet tietävät niin J-sarjalaisessa speksit eivät ole päätä huimaavia. Samsungin oman Exynos 7570 -piirin lisäksi tekniikkaan kuuluu mm. gigatavu RAM-muistia, 2600 milliampeeritunnin akku, viisituumainen 960x540-resoluution näyttö, 8 ja 5 megapikselin kamerat sekä 8 gigatavua tallennustilaa.

Tällaisilla spekseillä varustettu puhelin onkin varmasti oiva ensimmäinen laite Android Go -ekosysteemiin, sillä Googlen käyttökokemuksella sen voisi olettaa toimivan merkittävästi sulavammin.

Tässä vaiheessa ei ole tietoa saapuuko laite myyntiin Euroopassa. Alkuun se tulee myyntiin Intiassa ja Malesiassa. Hinta liikkunee korkeintaan 100 euron paikkeilla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.